Menu

Voita valitsemasi Myssyfarmi-myssy

Viikonlopun Muodin mustat lampaat -kampanja nosti esille kotimaisia brändejä — samalla teemalla jatketaan.

Kirjoitimme viime kuussa siitä, kuinka yli 70% kotimaisesta villasta päätyy hävikiksi. Juttu tehtiin yhteistyössä kotimaisen Myssyfarmi-brändin kanssa, yritys on usean vuoden ajan tuonut median tietoisuuteen kotimaisen villan surullisen tilan ja tehnyt pioneerityötä villan maineen parantamiseksi. Se onkin onnistunut ja kysyntää on enemmän kuin koskaan, vaikkakin hävikin osuus on yhä suuri.

Olen toimittajana sukeltanut kotimaisen villan syövereihin nimenomaan Myssyfarmi-yhteistyön kautta ja kirjoittanut monta tekstiä aiheesta Kemikaalicocktail-mediaan. Kokosin ne yhteen — löydät jutut tekstin lopusta. Itseäni kotimaisessa villassa kiehtoo paitsi materiaalin monikäyttöisyys ja kemikaalivapaus, sen eettisyys. Ymmärrän, että etenkin vegaanikenttä haastaa villan eettisyyskeskustelua ja mm. siksi halusin käydä viime syksynä tekemässä minidokumentin siitä, miten esimerkiksi lampaiden keritseminen käytännössä tapahtuu, löydät sisällön IG-tilini kohokohdat-riviltä yhdeksäntenä.

Henkilökohtaisesti suosin luonnonmateriaaleja ennen synteettistä aina kuin mahdollista ja kannattaakin muistaa, että esimerkiksi vegaanisista materiaaleista puhuttaessa, saatetaan puhua esimerkiksi muovista, joka on kaukana ympäristöystävällisestä. Kotimainen villa on kaikkea: se on sekä ympäristövalinta että terveysvalinta, se työllistää suomalaisia ja kunnioittaa eläintä.

Kun verrataan kotimaisen villantuotantoa globaalilla tasolla, on lampaiden kohtelu Suomessa aivan eri tasolla kuin esimerkiksi Aasian jättilaitoksissa.

Tämän postauksen ideana on kuitenkin tällä kertaa, asiaränttäyksen sijaan, arpoa teille muutama Myssy! Myssyfarmin tuotteet ovat aina olleet tätä tonttia seuraavien suosikkeja ja siksi päätimme laittaa jakoon kolme myssyä.

Kerro siis kommenttiosiossa, mikä Myssy on mielestäsi ihanin ja voit voittaa sen itsellesi! Löydät Myssyt täältä. Arvomme yhden voittajan täällä vastuullisuusmediassa ja kaksi FB-sivullamme (kannattaa siis osallistua molemmissa). Aikaa osallistua on sunnuntai-iltaan klo 23:59 saakka. Voittajille ilmoitetaan voitosta maanantaina 30.11.

Lisäksi: Mikäli onnetar ei suosi sinua, voit koodilla NOORA20 hankkia Myssyn itsellesi -20% alella 29.11.2020 saakka. Alennus on 20% ovh-hinnoista ja se koskee kaikkia tuotteita.

Onnea skabaan!

Psst… Lisää luettavaa:

298 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Luksus olisi ihana myssy

    Aimonen Luxus tai Raatikainen Luxus

    Noki Sea A’hoy!

    Albireo ❤️

    Muusikko muffi

    fredrik nobles 💙

    Luksus Pihlava🤎

Kaarna Muffi ❤️

Kaikki ovat ihania, suosikit kuitenkin Suosio Kultti tai Suunnittelija Muffi!

Henric Nobles

Ihana ja tyylikkäs

Onni Muffi.

Suunnittelija Muffi

Luksus ❤

Jäkälä muffi!

    Onnea Bettiina! Voitit Jäkälän! Saat meiltä kohta meiliä aiheeseen liittyen. 🙂

Värjäri muffi

Muhkea Muffi olisi munkin suosikki! Väriksi valkkaisin Ohjaaja-kuosin, tosi viehättävä väri!

    Muffi violetti

Petäjävaara snow

Tuuppa Luksus minulle, kiitos.

Stylisti Muffi

Suunnittelija tai muotoilija muffi ❤️

Kaarna Muffi

Muotoilija Muffi olis minun suosikki

Agata Nobles …minulla kun on maiharrit jo tuota väriä mutta niihin sopivan väristä myssyä en ole vielä löytänyt – tämä olisi ❤

Muffi<3

Talli Farmester näyttää ihanalta 🙂

Tuuppa luksus 🙂

Stylisti Muffi

1. Glitteristi Muffi tai
2. Stylisti Muffi ovat suosikkejani 💗

Muffi 💜 ..ehkäpä mustana tai turkoosina!

Nobles

Muffi olisi ihana! ❤️🐑

Farmester olis hyvä malli!

Paljon olisi ihania, mutta ehkäpä Kivi-muffi olisi se mieleisin 😃

Glitteristi Muffi ois ehdoton lemppari!

Myssyfarmin pipot niin ihania! Värjäri Muffi <3

Muffeista joku perusväri 🥰 luxuski ihana

Jäkälä Muffi ois ihana 🌲

Muhkea muffi, just love it!!

Piirtäjä Muffi!

Säihke Muffi✨

Mikä tahansa Muffi!

Glitteristi Muffi on vaan ihana!

Nobles, värinä joko Bleckert, Carlss tai Henric riippuen siitä käärinkö pipon omaan vai lapsen joulupakettiin.

Hehku Muffi ❤️

Muhkea muffi

Raatikainen Luksus

Onni Muffi on ihana!

Koreografi Muffi, jos nyt vain yksi pitäisi valita

Hiekka tai jäkälä Muffi, en osaa päättää kun molemmat ihania.

Ohjaaja muffi!

Mikä tahansa Muffi mut Veistäjä Muffi oli nyt erityisesti mieleen

Nobles ❤️

Jäkälä muffi tai itseasiassa mikä tahansa muffi olis täydellinen.

Ohjaajamuffin

Carolina Nobles

Muffi on ihana ja valkoisena

Hyvä, että kotimainen villa saa ansaitsemaansa huomiota, on rikollista laittaa mahtavaa raaka-ainetta hävitettäväksi, hyi olkoon.
Suosikkini Myssyistä on Procession Muffi.

Hedvig Nobles 😍

Muffi. Nää on nimiä myöten niin makeita, mutta ihanien vaahtokarkkiunelmien myötä joko stylisti, glitteristi tai piirtäjä sopisi.

Ruska Sea A’hoy tai Bleckert Nobles, jälkimmäinen enemmän väritykseltä ja ensimmäinen malliltaan 🙂

Päätyisin noista kahdesta tällä hetkellä varmaan Noblesiin, mutta mielihän voi aina muuttua!

Ohjaaja muffi.

Saarelainen luksus

Hehku tai glitteristi muffi. Sold outeissa oli kyllä kivoja värejä!

Hohto muffi 😍

Muffi! Ehkäpä piirtäjä tai onni 😊

Luksus

Nobles

Hiekka Muffi! 😍

Ohjaaja Muffi on mukavan rouhea.

Sininen tanssija muffi.

Oli hellyyttävää miten rauhallisia lampaat
olivat keritessä.

Tanssija Muffi

Puolukka Ahti! Ja mikä nimi 🙂

Onni Muffi ☃️✨

Jacobss Nobles

Suunnittelija Muffi!

Stylisti muffi 😍

Mäkitalo luksus

Tummanvihreä Muffi on ollut jo muutaman vuoden halutuimmat-listalla!

Muffi

Endlessness muffi 😍

Nobles näyttää kivalta.

Ihanat muffit❤️
Onnin valitsisin näistä itselleni.

Suunnittelija Muffi

Myssyfarmi on nostanut suomalaisen villan takaisin maailmankartalle. Valintani olisi muotoilija Muffi🧡

Nobles olisi minun valinta.

Hiili Muffi 🖤

Robert Nobles 😍

Korvaukset Nobles

Original tai Muffi ehkäpä. Kaikki näyttää kivoilta. Epäilen vaan 100% lampaanvillan kutittavan.

Country casual tai kultti

Piirtäjä muffi 😊👌

Stylisti muffi <3

Hiili muffi

Kaarna Muffi

KOREOGRAFI MUFFI

Gertrud Nobles ehdottomasti.

Taneli Luksus

Rauhansuu Farmester!

Muffin lämmintä muhkeutta täällä jo kaivataan, joten Muotoilija tai Piirtäjä Muffi. Tähän pimeyteen pehmeää lisäväriä <3

Jäkälä Muffi! 😍

Lämpöä ja pehmeää väriä tähän pimeyteen eli Muffi – Muotoilija tai Piirtäjä tai… ✨

Muotoilijamuffi 🤩

Onnea olis Onni Muffi 💖

Hedvig Nobles ✨

Piirtäjä Muffi

Gustaf Nobles olisi täydellinen!

maalari/hohto/koreografi/muotoilija muffi olisi minun valintani

Stylisti Muffi

onni myssyhattu on niin cool!

See A’hoy sävyssä noki olisi kyllä aikas ihana 🙂

Itse intohimoisena käsitöiden harrastajana, olen päättänyt neuloa kaikki vanhat lankani pois ja tästä lähtien ostaa vain kotimaisten lampaiden villasta tehtyjä lankoja!

Valtavaara snow 😊

Originals puolukka 😍

Jacobss Nobles 🙂

Stylisti muffi😊

Robert Nobles pipo on oma suosikkini!

Luksus

Muutama myssy löytyy jo, mutta Onni Muffi olisi ihana!

Hiili muffi ❤

Neuloja muffi

Muffi🤍

Originals kukka🌸

Aimonen luksus myssy on aiwan ihana!

Onni Muffi! Väri(ttömyys) muistuttaisi, että pipo todellakin on aitoa ihanaa lampaanvillaa <3

Muffi tai Anna Nobles🎄

Ohjaaja Muffi olisi täydellinen

Määhäri Luksus <3

Määhäri luksus <3

Stylisti muffi 💗

Kaarna Muffi

Gitteristi Muffi on aivan ihana!

Emäntä country casual

roosan värinen on valintani

Kaikki ovat hienoja. Kultti tuntuu ’omalta’😍

Muffi on ihanin

AIMONEN Luxus ta Raatikainen Luxus

Lila myssyhattu olisi tyylikäs!

Luksus, Nikolai tai Aimonen

luksus-väriä en osaa vielä valita

Nikolai Luksus vaaleanharmaa 😍

Carolina Nobbless

Muffi lämmittää!

Vaikea valinta, piti selata kaikki ees taas, mutta vimoisin listalta vei voiton: harmaa Rauhansuu Farmester <3

Ruska original

Carl Nobles

Muffi löytyy itseltä tupsulla höystettynä mutta nyt olisi tarpeen myös tupsuton luonnollisen värinen muffi.

Glitteristi Muffi olisi unelma!

Tuuppa luksus olisi hieno 👍

Luksus myssy Almonen on ihana👍❤️

Myssy x Nightwish 💕

Ohjaaja muffi 🤩

Kivi originals sopisi tähän pollaan

Hiili muffi

Onni Muffi 🤍☺️❄️

Muotoilija Muffi on ihana

Luksus on ollut suosikki jo kauan

Elsa Nobles olisi hiano, tai sitten jos sitä ei ole olemassa enää niin Country Casual Emäntä.

Bleckert Nobles 👌🏼

Luksus olis parasta tähän arkiseen vaellukseen😘❣️

Onni sea a’hoy

Muffi 💕

Valtavaara Snow 🙂

Säihke muffi!

Agneta Nobles tai stylisti muffi olis ihana 😍

Ruska Sea A’hoy vaikuttaa aivan ihanalta.

Loiste Neon Muffi

Agata Nobles on kaunis. Kaikki Myssyfarmin myssyt ovat kyllä ihania!

Ornis Albireo olisi valintani 😊

Luksus

Sinerrys Albireo

Stylisti muffi ehdottomasti ❤

Tuuppa luxus ❤️

Robert Nobles 😊

Vaikka original ruskan värisenä.

Tanssija muffilla talven pakkasiin 😊❄️🌬️

Vaaleanpunainen pipo on ihana

Vaaleanpunainen punainen pipo ihana

Aimone Luxus

Savusauna Farmester

Muffit 😍

Stylisti muffi!

Muotoilija muffi❤️

Jäkälä Muffi 🙂

Pipo: Eetteri: Väri: Ilma

Originals vadelma😍

Muffi

Sea ahoy

Onni Sea a’hoy

joku Muffi, vaikea valita väriä!

Hohto muffi olisi ihana miehelle joululahjaksi!

Raatikainen Luksus 🥰❤️

Carolina Nobles, herkullinen väri.

Stylisti Muffi

Muotoilija Muffi =)

Suomalainen villa kunniaan ja Jäkälä Muffi päätä lämmittämään ❄️💛✨

Farmester, värinä Jymy, Savusauna tai Vaja

Wistola tai Taneli Luksus

Farmester sininen miehelle👌itellä on pari Noblessea, kiitos

Muffi värinä koreografi 🙂

Aimonen Luksus!

Tarvitsisin Noki Ahti myssyn päähäni. <3

Vuotunki snow *<:)

Stylisti Muffi

Neuloja Muffi on ihana

Aimonen Luksus on lemppari 🙂

Stylisti muffi

Taneli Luksus

Muffi

Muffi

Piirtäjä Muffi😍

Vistola luksus, vaikkakin näyttää olevan loppuunmyyty.

Vihreä Hohto Neon Muffi näyttää ihanalta!

Mäntyvaara luksus 🤩😍

Pitkään piti jahkailla, mutta päädyin Rukatunturi Snow:iin. Ihanat värit ja se tupsu! 💗

JACOBSS NOBLES ♡

Onni muffi aivan ihana❤️

Ilmiö Kultti 🙂

Stylisti Muffi

Suunnittelija muffi

Carl Nobles <3

Hedvig nobles 👍🏼

Raatikainen luksus ❤

Glitteristi Muffi <3

Onni Muffi!

Kaikki on ihania, jos onnetar suosii minua niin myssyn saa oma tyttö, joka saa sitten valita mieluisensa.

Jäkälä muffi ❤ aivan upeita pipoja ja upea konsepti 😍 mmummot on best!

Onni Sea A’hoy olis mun!

Hedvig Nobles on ihana!

Neuloja Muffi 🤩

Robert Nobbles ❤️

Gustaf Nobles

Muffi on oma suosikkini. Kaksi muffia jo löytyykin, mut nyt voisi kokeilla jotain muuta, Noblesia!

Kivi Ahti kiitos 🙂

Muffi

Suunnittelija Muffi ❤️

Muffi 🙂

Onni Sea a’hoy on ihana!

Vaaleanpunainen muffi olisi ihana 😍

Kivi muffi! 👌

Nobles olis ihana 😍

Kyllä tuo Muffi on ihanin!

Piirtäjä muffi 🙂

Mäntyvaara luksus tai Hedvig Nobles, niin erilaiset mutta molemmat niin <3

Kivi sea a’hoy 👌

Glitteristi muffi on ihanan pirtsakka 🙂

Piirtäjä Muffi olis niin mun ❤️

Olen haaveillut luonnonvalkoisesta Muffista🐑

Mörökölli Farmester

Muffi on ihana 🤩

Miehelle Ahti (hiili)! Itselle voisin sen sijaan tilata ihan minkä vaan

Oi, Raatikainen Luksus 😍 olisi nappi!

Myssyhattu

Muffi on ehdoton suosikki! 🙂

Ihana Agneta Nobles

Stylisti muffi ❤️

Onni Muffi toisi onnea ja lämpöä (korona)talveen. 💕

Wistola luksus 🖤

Tuommonen Muffi on kyllä ihana 🙂 väriä en osaisi nyt heti päättää!

Napapiiri Sea A’Hoy! 💙

Country Casual valkoisena 🌟

Country Casual 🌟

Kaikki ovat niin kauniita – nyt puhutteli eniten PUOLUKKA ORIGINAL

Suosio kultin myssy tänne! 🖤

Piirtäjä Muffi

Ruska sea a’hoy myssy 👌

Piirtäjä Muffi 💜🏵

Ohjaaja-Muffi olis ihana 💚

Ehdottomasti Kultti!🤩

Muffi, väristä en vielä ihan varma🥰

Noki Original myssy

Suunnittelija muffi <3

Tanssija-Muffi!

Kuvittaja Muffi!

Muffinin varmaan päätyisin.

Kaarna muffi!

Ehottomasti stylisti Muffi 😍

Snow myssyt ovat kauniita!

Stylisti Muffi olisi ihana!

Suunnittelija-Muffi 🙂

Ohjaaja tai vihreä Hohto Muffi täydellistäisi talvityylin!

Graafikko muffi (myös värjäri on tosi herkku, niinku mikä näistä ei ois 😍)

Keltainen Loiste Muffi.
Upein malli ja sit vielä neon-värisenä 🙂

Muffi on kyllä upein malli noista kaikista! Stylisti sopisi sieluni väriin, mutta glitteristi tois kivasti piristystä ✨

Sea A’hoy ruskan värisenä on mun lemppari!

Nobles on hienoin malli 🙂 punainen ois hyvä.

Aimonen luksus, – näyttävä upea, ihanat värit. ✨.

Glitteristi 😍

Ihania kaikki! Ilmiö Kultti myssy ois makee.😍

Sea a hoy!

Tanssija muffi😍

Nobles on ihana!

Luksusta ❤️

Country casuals -pipot on täydellisiä!

Onni Sea a’hoy 😍😍

Noki Sea A hoy taitaa olla lemppari, vaikka nii kutsuvia kkyllä moni !

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.