Nousu-podcast tuo huumausainekeskustelun 2020-luvulle
Viimeiset viikkoina lähes kaikki duuni on tehty minuuttiaikataululla. Jotakin arjestani kertoo se, että koko kevään ajan käynnissä ollut projekti valmistuu, julkaistaan, tiedotetaan medialle — enkä itse ole ehtinyt kirjoittaa Nousu-podcastista teille riviäkään. En, vaikka kyseessä on kiinnostavin työprojekti pariin vuoteen. Syy hiljaisuuteeni on tietenkin tämä poikkeustila, joka on haastava meille kaikille perheellisille, mutta erityisen haastava se on kahden lapsen talouksille, joissa on yksi yrittäjävanhempi — jonka duuni on kirjoittaa.
Puhutaanpa siis vihdoinkin hetki päihteistä. Eli Nousu-podcastista.
Blogin alkuvuosina mulle vitsailtiin moneen kertaan Kemikaalicocktail-nimestä, ”ai joku huumeportaali vai höhö”. Huumeet eivät voisi aiheena olla kauempana omasta arjestani: olen aina ollut tosi huumevastainen ja syynä ovat varmasti paitsi kasvatukselliset seikat, myös teini-iässä tapahtuneet, lähipiirin kaksi huumekuolemaa, jotka järkyttivät mua paljon. En ole halunnut koskea aineisiin pitkällä tikullakaan, mutta moni nykynuori koskee: suhtautuminen huumeisin ja niiden käyttö on muuttunut kymmenessä vuodessa ja THL:n ennusteen mukaan aineiden käyttö yleistyy edelleen. Lähes kolmannes 15-34 -vuotiaista kertoo, että pystyy hankkimaan vuorokauden sisällä muita huumeita kuin kannabista. Itsekin pystyisin. Kymmenen vuotta sitten tilanne olisi ollut toinen.
Suomessa puhutaan huumausaineista yleensä kauhistelun tai paasaamisen kautta. Tänä keväänä otsikoissa on ollut traagisia esimerkkejä nuorten huumekuolemista ja esimerkiksi Yle otiskoi huhtikussa, kuinka nuorten ”Torniossa on helpompi saada huumeita kuin kyyti”. On siis täysin ymmärrettävää, että mediassa sävy on usein kauhisteleva. Jokainen huumekuolema on liikaa.
Juuri aineiden yleisyyden vuoksi niistä on korkea aika puhua. Eihän asia sillä katoa, että siitä vaietaan (koska aineet ovat laittomia). Törmäsin hiljattain sloganiin Your silence will not protect you. Se jos mikä pätee päihdekeskusteluun.
Kollegani, toimittaja Ina Mikkola käsitteli hiljattain Ina <3 Suomi -sarjassaan mm. huumausaine-aihetta ja huumejakson katsojaluvut ovat koko sarjan korkeimmat. Aihe kiinnostaa ja ohjelmapalautteen perusteella monesta sellaisesta teemasta, jota jaksossa käsiteltiin, olisi tärkeä puhua enemmän. Itseäni tontti on alkanut kiinnostaa viime vuosina paljonkin, kun olen tajunnut, miten yleisistä asioista oikeastaan on kyse.
Me halusimme tehdä asiaohjelman päihteistä — niin laillisista kuin laittomista — menemällä kauhistelua syvemmälle ja esittämällä kysymyksiä, joita on korkea aika käsitellä.
Suurin osa päihteiden käyttäjistä ei ole ongelmakäyttäjiä. Suurimmalla osalla on homma hallussa ja niin sanottu normaali arki. Kaikki alkoholin käyttäjät eivät ole alkoholisteja, eivätkä kaikki huumeita käyttävät ole narkomaaneja.
Miksi yhä useammat käyttävät aineita? Miksi essot, eikä kuohuviini? Mikä houkuttelee tekemään LSD-tripin? Kuinka suunniteltua bilehuumeiden käyttäminen on? Kun tiedostavat hipsterit syynäävät suurennuslasilla kaupassa luomua ja kemikaalivapaata, miten he päätyvät vetämään nappeja, joiden alkuperä on hämärän peitossa, eikä kemikaalicocktailista voi tietää? Huumeita vetävä ottaa aina riskin. Onko se sen arvoista?
Pohdimme myös, mikä on ekologisin huume? Onko Reilun kaupan kokaiini tai Joutsenlippu-kannabis tulevaisuutta? Päästäänkö masennuksesta eroon taikasienillä? Miksi lääkekannabisreseptiä on niin vaikea saada? Miten tutkitaan päihteiden vaikutusta luovuuteen? Kiihdyttääkö koronaepideamia huumeiden ”kotikokkailua”?
Huumeiden lisäksi kahdeksanosainen Nousu-sarjamme käsittelee myös alkoholia. Ohjelmasarjan kakkosjakso on omistettu pelkästään bönthölle ja pohdimme siinä, miksei alkoholiteollisuuden tarvitse vieläkään olla läpinäkyvä? Miksei viineissä ja vahvemmissa ole tuoteselostetta? Blogissa ko aihetta on käsitelty monta kertaa, nyt sen ympärillä käydään kiinnostava studiokeskustelu. Jokaisessa Nousu-jaksossa on 1-2 studiovierasta, joiden kanssa jakson teemaa avataan.
En avaa jaksoja enempää tässä, koska toivon, että kuuntelet ohjelmamme! Nousu-podcast löytyy Storytel-palvelusta ja voit kuunnella sen maksutta tämän linkin takana. Huom. palvelua ei voi käyttää pöytäkoneen kautta, tarvitset kuuntelemiseen mobiililaitteen.
Toivotan tämän alustuksen myötä kiinnostavia kuunteluhetkiä!
***
Kuvat: Juho Länsiharju
Kommentit
On tärkeää puhua näistä asioista, silloin avun hakeminenkin helpottuu kun ollaan avoimia. Olen myös itse lukenut aiheesta paljon viime aikoina. Jos asia on kymmenen vuoden aikana yleistynyt, kertoo se jo paljon asian ajankohtaisuudesta.
BEA: Näin on ja parhaillaan avointa keskustelua on tosi vähän. Koitetaan muuttaa sitä asiaa!
Kiitos mielenkiintoisesta podcastista. Mainitsin sen myös blogissani.
Vaikka kaikki huumeita käyttävät eivät ole narkomaaneja, 17-vuotiaan päihdehoitoon sijoitetun nuoren vanhempana pidän tärkeänä suojella niitä, joilla on alttius riippuvuuden kehittymiselle – tärkeämpänä kuin ei-narkomaanien mahdollisuutta käyttää jotain joskus.
Päihteisiin liittyvät sisällöt tekevät minut usein joko surulliseksi tai vihaiseksi, koska asia koskettaa niin konkreettisesti. Esittely kuulostaa kiinnostavalta – voi olla että pystyy kuuntelemaan ilman, että päivä menee pilalle.
HIIPU: Kiitos tärkeästä kommentista. Kuulen mielelläni, mitä pidit sarjasta. Jos siis vain suinkin jaksat/viitsit/haluat kommentoida tänne kuuntelukokemuksesi jälkeen!