Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.
Hävikkikosmetiikka — täydellinen joululahja
Kirjoitin syyskuussa ranskalaissarjasta, joka valmistaa kosmetiikkaa hävikkihedelmistä ja -vihanneksista. Brändi on yksi kuluneen syksyn oivaltavimmista mitä tulee trenditietoisuuteen, mutta todellisuudessa hävikkiraaka-ainetta on käytetty Pulpe de Vien tuotteissa jo yli 10 vuoden ajan. Meininki on siis sikäli ”aitoa” ja tuoteperhe ollut olemassa jo ennen hävikkitrendiä — ja tuotteet oikeasti hyviä!
Pakkausten leikkisä ja supervärikäs estetiikka herättää syvimmässäkin kaamosmasennuksessa tarpovan varmasti. Ah kuinka tykkään siitä, että on uskallettu käyttää värejä!
Syyskuun postauksessa kerroin itse brändistä — lue se pohjaksi, ellet jo ole. Tähän tekstiin noukin teille parhaat tuotteet käytettäväksi juuri nyt, kaamoksen aikaan.
Joulun lähestyessä moni miettii lahjapotentiaalista kosmetiikkaa ja jo ulkonäkö on tässä kohtaa tietenkin Pulpe de Vien myyntivaltti. Niin on myös hinta: kaikki tuotteet kustantavat 5-16 euron väliltä.
Tähän pimeään ja ankeaan vuodenaikaan sopivat kuin nakutettuna Pulpe de Vien Radiance & Energy -tuotteet. Jokainen sarjan tuotteista heleyttää ihoa ja tuoksuu vitamiineja uhkuvilta hedelmiltä. Jo pelkkä putsareiden, voiteiden ja seerumeiden haistaminen piristää — erinomainen oivallus sarjan kehittäjiltä!
Kasvovoide antaa luonnollisen päivetyksen — just täydellinen talvikauteen, kun meistä kaikista tulee kalmakasvoja jouluun mennessä. Voide päivettää ihoa asteittain, ei siis tarvitse stressata, että ekasta käyttökerrasta saisi aikaiseksi rajoja tai läikkiä hipiälle.
Ihan super on sarjan hoitava ja heleyttävä kuorintanaamio. Geelimäisen näköinen, pieniä rakeita sisältävä, hunajalta tuoksuva hedelmäcocktail (yläpuolen kuvassa vasemmalla) toimii naamiona ja kuorii ihoa hellästi. Ehdoton suosikki! Tässä on sellaista positiivisella tavalla itsetehdyn kosmetiikkatuotteen tuntua.
Ja ah, Pulpe de Vien seerumit ovat mainioita. Talvikauteen sopivat erinomaisesti sekä kuvan heleyttävä Radiance & Energy-seerumi, kuin First Wrinkles tehokosteuttava seeruminaamio.
Jälkimmäinen on oma suosikkini — tämäkin tuoksuu niin energisoivalta, että herään sekunnissa, avattuani korkin aamulla.
”First Wrinkles -seerumicoctail tehokosteuttaa ja hoivaa kasvojen ihoa. C-vitamiinipitoinen koostumus uudistaa ja häivyttää hienoja juonteita samalla lisäten ihoon kosteutta. Levitä puhtaalle iholle aamuin illoin 3 tippaa kuivalle iholle, 1 tippa normaalille-/sekaiholle, tai 6 tippaa naamiona käytettäessä”. Mä käytän yleensä 3-4 tippaa, riittää hyvin.
Jos lähipiirissä on nuorisoa, saattaisi brändin Imperfection-tuotteissa olla ideaa. Teini-ikäisten näppyjä taltutetiin omassa nuoruudessa tosi vahvoilla aineilla, jollaisia en itse käyttäisi tänä päivänä missään nimessä hormonaalisesti herkässä kehitysvaiheessa olevan nuoren iholle.
Imperfection-sarjassa oma suosikkini on miselligeeli, joka paitsi putsaa hellästi ja on koostumukseltaan kätevä, myös tuoksuu raikkaasti verigreipiltä.
Toinen suosikkini on Imperfection-sarjan kasvonaamio, joka jättää ihon freesiksi ja mattaiseksi. Kasvonaamiot ovat hauskoja niin nuorempien kuin vanhempien naisten (tai miesten) spa-illoissa, tosi hyvä lahjaidea ja naamioiden hinnat ovat siinä kuuden euron kieppeillä, ostopaikasta riippuen. Pieni nippu vaikka sellaisia pukinkonttiin ja läjä verigreippejä kylkeen ja sulla on täydellinen ja 100% poiskäytettävä joululahja!
Pulpe de Vietä saa Sokokselta, Emotioneista, Ekolosta ja Ruohonjuuresta.
Pssst… Tsekkaa myös nämä postaukset, jos haluat kuulla muiden kokemuksia ja saada vinkkejä suosikkituotteista: