Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Miksi luomu on parempaa?

Kun 11 vuotta sitten kirjoitin blogin ensimmäisen postauksen, loppui se suunnilleen sanoihin ” … en tiedä, mitä tästä tulee, mutta luomu on tavallaan punainen lanka tämän kaiken takana.” Kemikaalicocktail käsitteli ekoina vuosina ennen kaikkea luomuruokaa, turhia lisäaineita, keinotekoisia makeuttajia, ruoan sisältämien kemikaalien yhteisvaikutuksia ja toki luonnonkosmetiikkaa, mutta painotus oli ruoassa. Syy oli pitkälti omassa terveydessäni ja selittämättömissä vatsavaivoissa, joihin löysin avun ruokavaliomuutoksen myötä — jonka yhteydessä oli pakko alkaa tavaamaan tuoteselosteita.

Päädyin simppelin, mahdollisimman vähän prosessoidun ja tuoreen ruoan äärelle, aloin valmistaa paljon itse. Olin tavallaan aika monen nykyisen ruokatrendin äärellä jo kymmenisen vuotta sitten tietämättä, että jonain päivänä ei ole ongelma eikä mikään nauttia kakkupalasta, joka ei perustu vehnä-maito-sokeri -cocktailiin, että jo ihan lähitulevaisuudessa ruokakaupassa on kokonainen osasto gluteenittomille elintarvikkeille, että kombuchabuumi tulee mullistamaan virvoitusjuomaskenen, että lehmänmaituotuotteiden tilalle kasvaa kokonainen kasvipohjaisten juomien maailma ja että on tulossa aika, jolloin luomua saa lähikaupassa lähes jokaisesta tuotekategoriasta.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen vertaistukena kaikille, joita kiinnosti se, mitä suuhun ihan oikeasti menee ja se, kuinka se meihin ja ympäristöön vaikuttaa. En kokenut tarvetta alkaa saarnata lähipiirille oppimastani, mutta halusin jakaa esille kaivamaani infoa heille, jotka jakoivat saman tiedonjanon. Sain tehdä Ylen Kuningaskuluttajassa monia inserttejä, jotka veivät mut vain syvemmälle näiden aiheiden pariin ja pian olin tilanteessa, jossa tein työpäivän Ylellä ja jatkoin samoista aiheista illalla blogissani.

Alunperin yksilön terveyteen keskittynyt blogini on laajentunut käsittelemään myös ympäristön terveyttä ja siihen liittyy myös tämän postauksen luomuteema vahvasti. Siinä missä 11 vuotta sitten minulle oli tärkeää syödä luomusti, jotta vältän turhat lisäaineet, on merkitys nyt yhtä paljon luonnon hyvinvoinnin puolustamisessa.

En olisi ikinä voinut tuolloin kuvitella, että jonain päivänä luomubuumi on niin iso, että saan palkkaa tästä vapaaehtoistyöstäni. Että markkinat olisivat niin isot! Mutta kah, tässä sitä ollaan: Pirkka pyysi minua kirjoittamaan Luomu-sarjastaan ja minähän kirjoitan, ihanaa olla suosikkiaiheensa kimpussa.

Luomun eduista tavanomaiseen verrattuna kiistellään säännöllisesti. Siinä missä blogin alkuvuosina itse kiinnitin huomiota lähinnä elintarvikkeen raaka-ainepuoleen, lisäaineisiin ja terveyteen, mietin nykyään isompaa kuvaa ja kokonaisekologisuutta. Olen oppinut aiheesta paljon, enkä ole enää ihan niin naivi, kuin blogin alkuvuosina.

Kun puhutaan luomun ”paremmuudesta”, täytyy valita, mistä oikeastaan puhutaan. Puhutaanko terveydestä, ekologisuudesta vai kenties mausta? Jos minulta kysytään, voittaa luomu perinteisen kahdessa asiassa; luomussa on vähemmän lisäaineita, eikä ympäristölle vaarallisia torjunta-aineita käytetä.

pirkka, pirkka luomu, luomu, luonnonmukainen, luomutuotanto, luomuelintarvike, luomulaatuinenLuomutuotteisiin ei lisätä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita. Luomussa sallittuja lisäaineita on 48, kun tavanomaisia lisäaineita on yli 300. Eivät kaikki lisäaineet tietenkään ole saatanasta, mutta olen kirjoittanut aiheesta ja selvittänyt eri lisäaineiden terveysriskejä sen verran pitkään (11 vuotta, jos tarkkoja ollaan), että uskon ihmisen ruokavalion olevan terveellisempi mahdollisimman pienellä kemikaalicocktaililla höystettynä. Kyse ei myöskään ole ainoastaan lisäaineista, vaan siitä, mitä niiden myötä syödään: heikompilaatuista ja prosessoidumpaa ruokaa, vähemmän ravinteita, vitamiineja jne. Haluan omalle ja lasteni lautaselle aitoa safkaa ja vähemmän aineita, joilla se värjätään houkuttelevaksi, saadaan säilymään luonnottoman pitkään tai maistumaan herkulliselta, vaikkei aitoa makua ole jäljellä nimeksikään.

Kuva: luomu.fi

Toisekseen: torjunta-ainenäkökulma on itselleni iso syy suosia luomua. Olen kirjoittanut blogissa moneen otteeseen pölyttäjäkadoista ja glyfosaatin sekä neonikotinoidien käytön yhteydestä ilmiöön. Lue aikaisempi juttuni täältä >>>

Kun suosimme luomua, teemme voitavamme sen eteen, että luonnon monimuotoisuus säilyisi paremmin, kuin kemiallisin ainein peltoja kyllästämällä. Jo pelkästään siksi luomu on mulle itsestäänselvä valinta.

pirkka, pirkka luomu, luomu, luonnonmukainen, luomutuotanto, luomuelintarvike, luomulaatuinen, luomuhernekeitto, luomuketsuppi, luomuomenamehu, luomukauragurtti,

Silloin kun aloin tiedostaa luomutuotteiden olemassaoloa, sijaitsi kotini kivijalassa K-kauppa. Mm. Pirkan luomutuotteet ovat olleet ensimmäisiä tuotteita, joiden kautta olen Suomessa luomuun tutustunut ja ne olivat etenkin opiskelija-aikoina kovassa käytössä, kohtuullisen hinnan vuoksi. Yhä nykyään Pirkka Luomu on mielestäni ihailtavan edullista. Se karsii hommasta elitismin leiman, joka luomuun yhä toisinaan liitetään.

Huippua on se, että tänä syksynä Pirkka ottaa isoja harppauksia eteenpäin, lanseeraamalla kymmeniä uusia luomutuotteita. Niitä on nyt liki 200! Pakkausilmekin on uudistettu ja meininki on freesin näköistä. Kahden lapsen äitinä, hyllyjen väliä yleensä aika vauhdilla kiitäessä iloitsen sitä, että nämä tuotteet bongaa nyt jo kaukaa helposti.

pirkka, pirkka luomu, luomu, luonnonmukainen, luomutuotanto, luomuelintarvike, luomulaatuinen, luomuhernekeitto, luomuketsuppi, luomuomenamehu, luomukauragurtti,

Pirkka-tuotteet lanseerattiin vuonna 1986 ja brändi oli ensimmäinen valikoimaltaan laaja, kaupan oma merkki Suomessa. Pirkka-sarjan luomutuotteet tuotiin markkinoille vuonna 1996 ja vuonna 1999 starttasi yhteistyö Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kanssa. Nyt 23 vuotta myöhemmin, brändin myydyin tuote onkin Pirkka Luomu Reilun kaupan banaani. Maito ja munat ovat tiukasti kakkosena ja kolmosena. Luomut ja Reilut banskut ovat meidänkin perheen keittiössä vakiovaruste.

Pirkka Luomua löytyy kaikista K-kaupoista ja vinkkinä: jos haluat tsekata, mitä Pirkka Luomu -tuotteita omasta lähikaupasta löytyy, voit tehdä sen täällä. Kauppalistan tekeminen etukäteen on kaiken kaikkiaan fiksua, koska jokainen tietää, mikä riski on mennä nälkäisenä kauppaan ilman suunnitelmaa. Juu ei.

Huippu homma, että K-ryhmä on ottanut kopin luomun kasvavasta kysynnästä: luomuruoan myynti on lisääntynyt Suomessakin koko 2010-luvun ajan ja viime vuosina ollut K-ryhmän kaupoissa 15-20% luokkaa. Pro Luomun mukaan luomun osuus kaikesta pt-kaupan myynnistä on Suomessa 2,4 %, joten kasvuvaraa on vielä! Ruotsissa vastaava luku on 9 % ja Tanskassa 13 %.

Luomun suosiminen ruokaostoksilla on arjen helppo ja konkreettinen tapa olla kuluttajana osoittamassa, minkälaisten arvojen puolesta seisomme ja mitä me haluamme kauppojen hyllyille.

4 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Ostaisin kaiken luomuna jos voisin. Koska perhe on ruokittava, ostan ihan perus settiä alesta. Vaatteet ketjuliikkeistä. Haluaisin ostaa vaatteet vastuullisesti tuotettuna ja ruuan lähituotteita luomuna. Nooh…jos mä rikastu , niin sitten.

Sitä tulee itse puntaroitua usein, että onko parempi ostaa ulkomainen luomutuote vai vastaava kotimainen ei-luomu. Siis silloin kun näkökulmana on tuotteen terveellisyys ja mahdollisimman pieni torjunta-/lisäainemäärä. Koska varmasti se riippuu ihan tuotteesta, kuinka paljon niitä torjunta-aineita tuotteeseen tuupataan ja kuinka paljon niitä itse tuotteeseen (esim. vihannekset) jää kuorimisen tai huolellisen pesun jälkeen. Mietin usein voiko ihan kaikkiin luomumerkintöihin luottaa, jos puhutaan vaikkapa EU:n ulkopuolisista maista. Olisi kiva saada kista tuotteista jotka ainakin kannattaa ostaa luomuna, esim. valkosipulin olen ostanut siitä lähtien kun kuulin jostain, että kiinalaiset valkosipulit valkaistaan keinotekoisesti (!). Ja tässäkin kohtaa mietin sitten että espanjalainen luomu vai kotimainen ei-luomu, kuinkahan paljon valkosipulin viljelyssä käytetään Suomessa torjunta-aineita… Jne.

    Hyviä kysymyksiä Riikkanen! Mä itse pyrin suosimaan kotimaista viimeiseen asti. En osaa sanoa, kuinka luotettavaa on EU:n ulkopuolinen luomu, mutta itse olen aika skeptinen. Ja kuten olemme saaneet median kautta oppia, ei edes italialaiseen luomuun voi välttämättä luottaa. Valkosipulin osalta en ole kovin tietäväien, pitäisi kaivella aihetta ja tehdä postaus. 🙂

Luomumerkki mietityttää suuresti. Onko luomu oikeasti niin hyvää kuin sanotaan? Tästä aiheesta löytyy valtavasti tietoa, niin luomun puolesta kuin vastaankin. Se että luomuporkkanassa ehkä on hieman paremmat ravintoarvot ja vähemmän lisäaineita kuin ”normaalisti” tuotetussa, ei todellakaan monen tutkijan mielestä takaa että se olisi mitenkään terveellisempää, turvallisempaa puhumattakaan ympäristöystävällisempää. Luomutuotanto vaatii paljon suuremmat viljelymaat kuin tavanomaiset tuotantomenetelmät. Jolloin luomutuotannon päästöt voivat olla suhteessa satoon jopa suuremmat kuin vastaavilla tuotantomenetelmillä.
Usein ajatellaan myös että luomutuotteet tulevat joltain pieneltä farmilta joltain mukavalta hipiltä, joka haluaa vain sinun ja maan parasta, ehkä asia olikin joskus jotain sellaista (ja varmasti jossakin vielä onkin) mutta valitettavaa on että suurin osa nykyisin tuotetuista luomutuotteista maailmalla on suurien yhtiöiden omistuksissa. Jenkeissä esim luomutuotantoa hallitsevat sellaiset jättiläiset kuten Pepsi, Nestle, Kraft jne..
Onko tämäkin siis vain rahanahnetta bisnestä jossa meitä hyvänuskoisia vedetään nenästä?

Vastaa käyttäjälle Riikkanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.