KLIMATARISMI, RUOKATRENDIEN KUNKKU
Olen metsästäjän tytär. Se tarkoittaa, että lapsuudenkodissani syötiin paljon riistaa ja talviverkkojen aikaan kalaa ja mätileipiä. Ennen kuin täytin 20, olin tuskin kuullut sanaa vegaani saati ajatellut ryhtyväni sellaiseksi. Tullessani tietoisemmaksi ympäristöasioista päätin kuitenkin ryhtyä vegaaniksi, koska ajattelin sen olevan ympäristöystävällisin ruokavalio. Ja kuten tietysti onkin — ainakin melkein.
Ostin läjäpäin linssejä, vaihdoin maidon kasvijuomiin ja tutustuin nyhtikseen. Saatoin uhrata ajatuksen eläinten oikeuksillekin, mutta tärkein syy oli ehdottomasti ruoan ympäristövaikutus. Suoraan sanottuna en koe huonoa omaatuntoa lihansyönnistä, kunhan eläin on saanut kasvaa hyvissä oloissa tai mieluiten vapaana. Sitä paitsi ihminenhän on tarkoitettu sekasyöjäksi, hoetaan. Suosin luonnollisuutta kaikilla muilla elämän osa-alueilla, joten miksen ruokavaliossakin?
Soitan Itä-Suomen yliopistoon professori Anna-Liisa Elorinteelle, joka on tutkinut vegaanista ruokavaliota. Saan kuulla, että fysiologisesti ihminen on tosiaan ”tarkoitettu” sekasyöjäksi, nimittäin lakto-ovovegetaariksi. Syynä on B12-vitamiini, jota saa luontaisesti vain eläinperäisistä tuotteista. Päivittäisen tarpeen täyttämiseksi riittää puoli litraa maitoa tai kananmuna, sen sijaan lihaa ei vitamiinintarpeeseen tarvitse syödä koskaan. Nykyään myös useimpiin kasvijuomiin on lisätty B12-vitamiinia, mutta asiantuntijat suosittelevat tablettia. B12-vitamiini varastoituu kehoon hyvin, joten jos aikuisena ryhtyisikin yht’äkkiä vegaaniksi, riittäisivät useimmilla varastot vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi. Vauvan ja lapsen kohdalla tilanne on luonnollisesti tyhjien varastojen vuoksi eri, eikä vegaaniäidin rintamaito riitä kattamaan lapsen B12-vitamiinin tarvetta. On siis perusteltua sanoa, että syntyjään (ja imettäessään) ihminen on ”tarkoitettu” sekasyöjäksi, muttei lihansyöjäksi. Myös lihasmassan kasvattamiseksi kaiken tarvittavan saa vähintäänkin lakto-ovovegetaristisesta ruokavaliosta ja vaikkapa herajauheista, joista kirjoittelin viimeksi. Se, kuinka paljon ja usein eläinperäisiä elintarvikkeita täytyisi syödä, riippuu yksilöstä ja elintarvikkeen B12-vitamiiniarvosta.
Onko siis mahdollista syödä ympäristöystävällisesti ryhtymättä vegaaniksi? Ja onko vegaaninen ruokavalio automaattisesti ympäristöystävällistä? Mitä enemmän aiheeseen perehdyin, sitä monimutkaisemmilta asiat alkoivat näyttää. Siinä missä kasvisruokaa (tai karjan rehua ja laiduntamista) varten joudutaan raivaamaan metsiä pelloksi, vapaana luonnonlaitumilla laiduntava karja päinvastoin hoitaa uhanalaisia perinneympäristöjä syömättä samalla ihmiselle kelpaavaa ravintoa. Myös WWF:n mukaan luonnonlaidunliha on yksi harvoista ruoantuotantotavoista, joka tuhoamisen sijaan parantaa luonnon monimuotoisuutta. Kaikkia ruokia tietyssä ruokaryhmässä ei siis voi leimata joko hyviksi tai huonoiksi ja aivan kuten kasvisten, myös eläinperäisten elintarvikkeiden ympäristökuormitukset eroavat merkittävästi toisistaan. Jos siis vegaaninen ruokavalio ei toimikaan selkeänä ohjenuorana, miten osaisin tehdä ympäristötietoisia valintoja ruokakaupassa?
Joskus viime kesänä törmäsin climatarian-termiin, jonka voisi suomentaa ympäristöystävälliseksi ruokavalioksi. Tai klimatarismiksi, kuten itse tykkään sanoa. Ruokavalio on lähellä viime vuosina suosiota kasvattanutta fleksaamista ja Meat Free Monday-buumia. Ero osa-aikaiseen kasvissyöntiin on kuitenkin siinä, mitä kasviksia ja eläinperäisiä tuotteita syödään. Moni tiedostaa nykypäivänä punaisen lihan ympäristökuormituksen tai vaihtaa ympäristösyistä maidon kasvijuomiin, mutta saattaa jopa lisätä juuston syömistä ajattelematta, että sen hiilijalanjälki on lähes sama kuin lihalla ja yhtä juustokiloa kohden tarvitaan peräti kymmenen litraa maitoa.
Yleisesti myös ajatellaan, että lähiruoka olisi ekologisin vaihtoehto. Useimmat kaukohedelmät kuljetetaan kuitenkin niin valtavissa konteissa, että kuljetuksen osuus ympäristökuormituksesta on marginaalisen pieni ja moninkertaistuu sillä hetkellä, jos hedelmän hakee kaupasta autolla. Sen sijaan ne hevi-osaston tuotteet, jotka pitää tuoreuden säilyttämiseksi lennättää Suomeen, voisi puolestani kieltää lailla. Kuten esimerkiksi perulainen tankoparsa. Samalle listalle voisi lisätä talvella myytävät suomalaiset kasvihuonekurkut, joiden ravintosisältö suhteessa päästöihin on tuplasti sianlihaa huonompi (sinänsä vihanneksen ja lihan vertailussa ei ole mitään järkeä, vaan ennemmin kannattaisi verrata eri proteiininlähteitä keskenään). Tarvitseeko kaupoissa olla ihan kaikkea tarjolla ympäri vuoden?
Klimatarismissa oleellisinta on siis tehdä ruokavalinnat perustuen elintarvikkeen ympäristökuormitukseen. Tässä keskeisiä tekijöitä ovat viljelytapa (suosin kotimaista ohraa riisin sijaan), kuljetusmuoto ja matkan pituus (valitsen suomalaisen kaurajuoman) ja pakkauksesta tai käsittelystä aiheutuvat päästöt (vältän yksittäis- ja ylipakattuja tuotteita). Myös ruoan säilömistavalla on merkitystä ja jos olisin täydellinen klimatar, luopuisin energiasyöppöpakastimestani kokonaan.
Arviot eri ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista
Lähde: ilmasto-opas.fi
Klimataarisen ruokavalion ongelma on, että se edellyttää äärimmäistä perehtyneisyyttä. Hillohyllyn luona en tiedä, onko ekologisempaa ostaa ulkomaalainen hillo lasipurkissa, kotimainen muovipurkissa vai valmistaa hillo itsepoimituista mansikoista, joita olen säilönyt ensin puoli vuotta pakastimessa. Esimerkiksi ympäristöystävällisenä pidetyn perunan pitkä valmistusaika kumoaa osittain vähäpäästöisen tuotannon hyödyt. Ympäristön kannalta peruna olisikin parasta uppopaistettuina ranskalaisina, koska valmistusaika on silloin kaikkein lyhin! Vastaavasti puuron valmistus sähköliedellä aiheuttaa moninkertaiset hiilidioksidipäästöt verrattuna kaurahiutaleen tuotantoon tai siihen, että käyttäisi mikroa. Kannattamani zero waste -ajattelukaan ei automaattisesti ohjaa ekologisimpaan valintaan, jos se tarkoittaa muovittoman kasvihuonekurkun ostamista helmikuussa tai vihannesten hakemista autolla lähitilalta, olkoonkin että omaan astiaan. Sitä paitsi muovikääre pienentää merkittävästi ruokahävikkiä ja eri pakkausvaihtoehdoista muovi on joskus jopa ekologisin vaihtoehto. Kyse on kokonaisuudesta ja oleellista on ottaa huomioon ruoan vaikutus paljon itse raaka-ainetta laajemmin. Haaveeni onkin, että elintarvikkeen ympäristökuormitus olisi nähtävissä paketin kyljestä.
”Klimaaja” pyrkii minimoimaan jätteeksi päätyvät elintarvikkeet, eikä tämä tarkoita pelkästään lautaselle jääviä ruoanjämiä. Jo kaupassa pyrin valitsemaan nahistuneimmat banaanit ja rumimmat parsakaalit, koska lähes joka toinen myytävä vihannes päätyy roskiin. Jos hävikki otetaan huomioon, yksittäisen kasviksen hiilijalanjäljen voisi tuplata. Toiseksi suurin hävikin aiheuttaja on leipä, minkä vuoksi suosin jälkiuunipalaa tai siemennäkkileipää, joiden tuoreudella ei ole suurta merkitystä. Mutta ostaisinko sian sydäntä tai ”sisäelinten välilihaa” eli palleaa (englanninkielinen termi hanger steak kuulostaa jotenkin herkullisemmalta)? Tässä pääsemme klimatarismin ytimeen, nimittäin ruokiin, joilla voi ajatella olevan nollahiilijalanjälki. Esimerkiksi sisäelinten voi ajatella syntyvän lihateollisuuden sivutuotteena, ainakin niin kauan kuin karjaa ei kasvateta sisäelinten vuoksi. Ympäristön kannalta huonoin vaihtoehto on se, että ihmiselle soveltuva ravinto poistuu kokonaan ruokaketjun ulkopuolelle ja päätyy esimerkiksi turkiseläinten ravinnoksi — tai jätteeksi. Siksi sisäelinten ja epäsuosittujen ruhonosien syöminen on yksi parhaista tavoista pienentää paitsi omaa myös koko lihateollisuuden ympäristökuormitusta ja tarvittavien possujen määrää. Mielestäni onkin kansallinen häpeä, että Suomessa teurasjätettä syntyy moninkertaisesti muihin Euroopan maihin verrattuna. Jos vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen tuntuu turhan radikaalilta ja vaivalloiselta, voisiko paistijauhelihan sijaan silloin tällöin tarjota muksuille maksalaatikkoa tai harvinaisempia ruhonosia?
Myös riistan hiilijalanjäljeksi voi tuotannon osalta ajatella nollan metsämarjojen tavoin (olettaen, että metsästäjien ajamat kilometrit lihakiloa kohden pysyvät kohtuullisina). Mikäli lihan vieläpä käsittelee itse ja hyödyntää tehokkaasti ruhon eri osat, päästään melko lähelle nollahiilijalanjälkeä. Sama pätee esimerkiksi Itämeren silakkaan. Itse asiassa klimataarinen ruokavalio on hyvin paljon sellainen, joka isovanhemmillani on ollut: sadonkorjuun jälkeen hedelmät säilöttiin hilloiksi ja sienet kuivattiin talteen. Eläimistä käytettiin verta myöten kaikki ihmisravinnoksi kelpaava. Liha säästettiin erityistilanteisiin ja satokauden mukainen ruoka haettiin omiin kasseihin toreilta. Talvisin tyydyttiin juureksiin ja säilöttyihin kurkkuihin ja kesäisin syötiin nokkosia.
Keskiverto suomalaisen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä 16% aiheutuu ruoasta ja lihansyöjällä jopa tuplasti verrattuna vegaaneihin. Maapallon kannalta vaikutus on merkittävä, sillä ruoka aiheuttaa reilun viidenneksen kaikista kasvihuonepäästöistä. Helpoin tapa pienentää omaa jalanjälkeä on yksinkertaisesti syödä pienempiä annoksia ja välttää ”tyhjiä kaloreita”, kuten kevyttuotteita ja makuvesiä tai ylimääräisiä maustekastikkeita. Nooran jokavuotinen paasto tekee siis hyvää paitsi kropalle myös maapallolle. Sata vuotta sitten valtaosa meistä eläisi parhaillaan paaston aikaa. Sen sijaan vuonna 2018 suomalaiset tulevat kuluttamaan oman osuutensa tämän vuoden luonnonvaroista jo maaliskuun aikana. Se tarkoittaa, että kulutustamme tulisi pienentää peräti 75 prosentilla, jotta eläisimme kestävällä tavalla.
Metsästäjän lapsenlapsena 5-vuotias tyttäreni on nyppinyt hirvenlihasta karvoja ennen lihamyllyyn laittamista. Koen tärkeäksi opettaa lapsilleni, mistä liha on peräisin ja toisaalta, ettei se ole välttämättömyys, vaan pikemmin satunnainen lisuke. Ihmistä ei kenties ole tarkoitettu vegaaniksi, muttei missään nimessä syömään lihaa siinä määrin kuin nykyään tai tehotuotettua lihaa ylipäätään. Päivittäiselle lihansyönnille on vaikea keksiä muita perusteluja kuin makumieltymykset ja tottumus, mutta silti on utopistista ajatella, että puolet suomalaisista tai amerikkalaisista olisi vegaaneja vuoteen 2025 mennessä. Entä joka toinen syömämme ateria? Maapallon kannalta vaikutus on molemmissa sama. Itse pyrin syömään 80% vegaanisti ja nykypäivän vaihtoehdoilla kyse on pitkälti viitsimisestä ja vanhojen mielitekojen korvaamisesta uusilla.
En koe, että klimataarisessa ruokavaliossa olisi niinkään kyse luopumisesta, vaan pikemmin sen löytämisestä, mikä on tarpeeksi. Muista ruokavalioista poiketen en ajattele ”klimaamista” yhtenä erilaisena vaihtoehtona, vaan kaikkien ruokavalioiden yhdistävänä tekijänä. Olit sitten sekaani, vegaani, fleksaaja tai karppari, toivon, että ainakin klimataristi.
Kommentit
Hei, tartuin tuohon ”Suomessa teurastetaan syntyy enemmän.” Miksi? Mihin tää tieto perustuu? Mitä tuohon lasketaan?
Teurasjätettä, tarkoitin.
Kiitos kommenteista!
Suosittelen lämpimästi Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville (Teos 2012), joka on toistaiseksi ainoa suomalainen kirja aiheesta. Siinä avataan mm. tuota teurasjätettä, esim. suomalaisten maksankulutus on pudonnut neljästä kilosta/vuosi yhteen kiloon, veriletuista puhumattakaan 😅
Ranskalaisia pohdin itsekin, mutta lähtökohtaisesti uuniruuat ovat epäekologisempia ja etenkin vanhanaikaiset sähköliedet, joilla pelkästään veden lämmittämiseen menee ikuisuus. Sen sijaan induktioliedellä ja pieneksi pilkottuna perunakin valmistuu nopeasti, yleisesti ottaen mikro olisi vielä tätäkin paremmin mutta henkkoht karsastan ajatusta 😄
Ideaali valmistustapa riippuu lisäksi valmistettavasta määrästä ja pakaste(ranskalaiset) aina huono vaihtoehto. Toivottavasti tämä selvensi!
Tää on kyllä sellainen kirjoitus jonka toivoisin kaikkien lukevan ajatuksella!
En voinut kuin nyökkäillä koskien vegaaniruokavaliota (jota itsekin noudatan kausittain). Se, että syö avokadon päivässä on ihan järkkyä roudaamista jostain Chilestä. Myös somessa ärsyttää välillä termi/tägi #crueltyfree. Joo, ehkä eläimille mutta ei niille chileläisille avokadon kasvattajille jotka kärsii jonkun rikollisjengin alaisena vesipulasta. (Noin niinkun kärjistetysti miten muistan jotain artikkelin rippeitä).
Fennovegaanisuus arkena ois mun mielestä tavoittelemisen arvoista. Juhlana voi syödä naapurin Kalevin hirviporukalta ostettua riistaa.
Kohtuudella oikeesti kaikkea.
Hyvää asiaa, jonka uskottavuutta hieman heikentää mielestäni kyseenalainen ajatteluketju ”ranskalaiset ovat ekologisempi tapa valmistaa peruna, koska valmistusaika on lyhyt [kotona]”. Ensinnäkin mielestäni keittoperunoiden valmistusaika ei oleellisesti eroa ranskiksista ja lisäksi ranskalaisten valmistus kuluttaa runsaasti energiaa jo ennen kuluttajalle päätymistään – toisin kuin keitinperuna. Voisitko tätä ajattelua hieman enemmän avata?
Niin selvennyksenä vielä: ranskalaiset tarkoittaa tässä uppopaistettua ei-pakastettua perunaa, sen voisi tietenkin selventää tekstiin – kiitos huomiosta! 🤗
Tuli vaan mieleen suomalaisten suosikki”vihannes” makkara, siinähän käytetään niitä vähemmän haluttuja ruhonosia, mikähän sen ilmastovaikutus on? 😀 Valmistamiseen menee tietysti energiaa…
Näinpä. Sitä kauhistellaan, kuinka nugeteissa, lihapullissa ym käytetään sellaisia ruhonosia, joita ei sellaisenaan söisi. Mutta sehän on vain hyvä, että saadaan mahdollisimman paljon ruhosta käytettyä. Jos se kerran on miellyttävään muotoon jauhettu, niin onko sillä mitään väliä?
Mäkin teen aina tota, että valitsen nahistuneimmat reppanat vihanneshyllyiltä. Oon myös myyjän vastusteluita huolimatta halunnut ostaa rikkinäisiä kahvipaketteja ja jauhopusseja, koska tiedän niiden päätyvän roskiin muuten. Ennen dyykkasin, sain usein kaiken ruokani kauppojen roskiksista, mutta kaikki kaupat ovat vähintään rakentaneet _katolliset_aitaukset_ roskisten ympärille, jotta niitä ei hakisi kukaan. Tämä on täysin älytöntä, eräskin kauppa saa viikossa aikaan kahdeksan (!!!) bioastiallista syötävää ruokaa, josta osa vieläpä joudutaan säilyttämään roska-aitauksen lattialla kun säiliöt on täynnä.
Haluaisin vielä tuohon hirvenmetsästykseen liittyen muistuttaa että se linkittyy ikävästi suomen huonoon petoeläinpolitiikkaan ja kannattaisi ehkä miettiä haluaako siinä olla osallisena.
Kiitos!3
Lämmin kiitos kommenteista!
En ole löytänyt luotettavaa tietoa makkaran hiilijalanjäljestä, mutta ympäristön näkökulmasta olen alkanut arvostaa ”lihankaltaisia” ainesosia 🙂
Ekologisuus ja eettisyys eivät suinkaan aina kulje käsi kädessä ja tästä aiheesta voisin kirjoittaa ihan oman tekstin. Metsästys on monelle riistanhoidon lisäksi myös tärkeä harrastus, niin vaikeaa kuin se itselleni onkin ymmärtää. Kiitos vielä kun jaoitte ajatuksianne tekstistä!