Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Untsikassa Ylläksellä

Helsingissä taitaa olla aika märkää? No, täällä ois lunta napaan saakka. Ei voi valittaa!

Neljäs päivä Äkäslompolossa valkeni vihdoinkin vähän terveempänä, kuin alkuviikko. Olen ollut nyt viikon flunssassa ja etenkin alkumatkasta tauti oli aivan valloillaan. Ihme, etten joutunut sänkypotilaaksi yhtenäkään reissupäivänä.

Olen ollut paitsi lenssuinen, myös aika kylmissäni, vaikka lämpötila on pyörinyt vain nollan tuntumassa. Helsingissä rinkkaa pakatessani ajattelin, että kannattaakohan untuvatakkia ottaa mukaan ensinkään, mutta kah, olen käyttänyt vain untsikkaa koko reissun. Vasta tänään läskipyöräillessä se tuntui vähän liian paksulta. Enää mulla ei ole onneksi kuumetta.

kc-joutsen3

Olin elokuussa puhumassa Joutsenen uuden tehtaan avajaisissa tuotannon eettisyyden ja läpinäkyvyyden merkityksestä. Kun minua alunperin tiedusteltiin tapahtumaan puhujaksi, pyysin saada tietoa Joutsenen untuvan alkuperästä. Oma käsitykseni untuvasta on aina ollut aika negatiivinen; tiedättehän, ne kammottavat dokumentit siitä, kuinka eläviltä linnuilta kiskotaan untuvia irti mm. vaateteollisuuden tarpeisiin.

Sain kuitenkin tietää, että 30-luvulla perustettu Joutsen on aina käyttänyt untuvaa, joka saadaan elintarviketeollisuuden sivutuotteena. Tilanne on siis sama, kuin esimerkiksi useiden nahkatuotteiden kohdalla.

kc-joutsen.insta

Teollisesta lihantuotannosta voi toki olla mitä mieltä haluaa, mutta se, että jätteeksi päätyvä materiaali käytetään hyödyksi, on järkevää. Joutsenen tuotteiden vuoksi ei kynitä yhtäkään eläintä; materiaali on jo olemassa, käytettiin sitä untuvatuotteiden valmistuksessa tai ei. Niin kauan kuin itse käytän elintarviketeollisuuden sivutuotenahkaa, ei ole syytä kieltäytyä sivutuoteuntuvan käytöstäkään.

kc-joutsen5

Kun hankkii itselleen untsikan tai vaikka untuvapeiton tai -tyynyn, on fiksua kysellä materiaalin alkuperästä ja selvittää, minkälaisista oloista untuva saadaan. Joutsenen kohdalla itselleni merkkaa myös firman kotimaisuus ja se, että tuotteet todella ommellaan Suomessa tai Virossa. Työolosuhteet ovat siis eettiset.

Se mikä kuitenkin mietityttää tämän oman takkini kohdalla, on sen sisältä löytyvä Suomen lippu. Joutsen-brändi on toki vahvasti suomalainen ja takki on Suomessa suunniteltu, mutta tämä takki on ommeltu Virossa. Kun untuvatkin tulevat Ranskasta, niin kuinka suomalainen takki on? Nämä ovat näitä ikuisuuskysymyksiä… Minusta Suomen lippua olennaisempaa olisi kertoa takissani selkeästi se, että untuva on ”byproduct” ja että rotsi on ”sweatshop free”. Ei takki ole millään tavalla huonompi siksi, että se on ommeltu Virossa. Minusta pelkkä Suomen lippu on hieman harhaanjohtava.

kc-joutsen1

Sain valita Joutsenelta rotsin Lapin matkaa varten. Tämä Eskimo-niminen takki on ollut alunperin tuotannossa 80-luvulla ja nyt siitä valmistetaan juhlavuosiversio, joka tulee kauppoihin ensi syksynä. Takki on siis malliltaan sama, kuin 80-luvun klassikko, värit ja sävyt vaan ovat uudet.

kc-joutsen8

Eskimo on tällaiselle tappisäärelle optimaalisen mittainen: lyhyt, mutta peittää silti takapuolen, ei tule kylmä paukkupakkasilla. Huppu löytyy (en pysty olla kylmällä ilman), mutta sen saa halutessaan myös irti. Toppiksessa on taskut ja myös povitasku vetskarilla. Helmassa on kiristysnauha. Isojen tikkiruutujen myötä takki näyttää modernilta ja vähemmän keski-ikäiseltä. Ja väri, tästä pehmeän haaleasta armeijanvihreästä pidän ihan älyttömästi.

kc-joutsen9

kc-joutsen.nosto

Sosiaalinen media on pitänyt meitä valitettavan tarkasti kartalla Helsingin lumettomuudesta. Siksi pitää ottaa ilo irti huomenna, kun lumikenkäilemme Doritin kanssa Kuer-tunturille. Sitä odotan innolla!

Kuvat: Dorit Salutskij

4 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hyvännäköinen rotsi löyty!!

Mä just laitoin pari viikkoa sitten Joutsenelle viestiä takista, jonka olisin halunnut. Oli loppu:( Täytyy toivoa, että tulee joskus lisää tai löytyy jotain muuta kautta.

Hyvä, ettei flunssa kaatanut sua sänkyyn. Ois ollut sääli, koska toi matka kuulostaa ihan täydelliselle.

    Oon kyllä ollut aika kipeä, mutta meillä on onneksi ollut tosi rauhallinen tempo elämysten suhteen. 🙂 Joutsenella on ihan sikana takkimalleja, ehkä löydät sopivan vaikka sitten ensi syksynä, kun sen sesongin uutuudet tulee myyntiin. Tää mun Eskimo on aika kymppi!

Kuertunturille meno lumikengillä on yksi parhaita asioita mitä siellä voi tehdä. Muista käydä Eväskorissa pizzalla!

Kiitti vinkistä MJ! Lumikenkäily oli aivan mahtava kokemus. Harmi vaan, että emme ennättäneet laelle saakka, kun meidät yllätti aikamoinen lumimyräkkä. Tuuli nousi, lumet alkoivat tulla alas puista ja näkyvyys katosi välillä melkein kokonaan. Saimme tyytyä vähän lyhyempään vaellukseen, mutta ensi kerralla lumikenkäily on kyllä must. Eväskorin pizzatkin jäävät ensi kertaan. 🙂 Toverissa ja Rouhessa ehdimme käydä!

Vastaa käyttäjälle noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.