Elämä selkärepussa

En pärjäisi ilman reppua. Pyöräilen nykyään kaikkialle — lasten kanssa tai ilman — ja reppu vapauttaa kädet sekä säästää selän säryiltä. Selässäni kulkee aina vähintään läppäri, kamera, laturit, pari muistikirjaa, Nokkosvoide ja -vesi, eväitä, juomapullo ja ehkä varuiksi mukaan sullottu sadetakki sekä treenikamat. Ja jostain käsittämättömästä syystä kotiin tullessa tavaraa on aina enemmän kuin oli aamulla kotoa lähteissä.

Vaikka reppuni on jo vuosia vanha, kysellään sen merkkiä usein. Viimeksi sitä himotteli Dorit Bregenzin matkallamme. Räppäsi salaa siitä pari kuvaakin, kun venasimme junaa.

Reppu on Lumin Anders, josta olen useaan otteeseen kirjoittanutkin. Anders on kestänyt erinomaisesti arjen kantamiset ja reissutkin, vain vetoketjun pään ompeleet ovat vähän purkautuneet. Erityisen kätevää repussa on se, että sen kokoa saa helposti kasvatettua. Repun päällä on kolme metallilenksua, joista voi valita sopivimman sen mukaan, onko reppu tyhjä vai ihan täysi.

Mutta Lumin sivuja selatessa havaitsin, ettei Anders ei ilmeisesti enää kuulu tuotantoon! Voi kähmä. Onhan Lumilla toki muita reppuja, mutta itse olen tykännyt juuri tästä nimenomaisesta mallista tosi paljon. Anders on siron näköinen tällaiseksi jättiläiseksi ja tosi tukeva selässä. Omistan sen sekä mustana että harmaana.

Anders on arkireppuni, jota käytän päivittäin töihin lähtiessä, mutta välillä olen kaivannut pienempää reppua, joka toimisi enemmän käsilaukun sijaisena. Elokuisella Berliinin reissulla löysin sattumalta Mauerparkista pienemmän repun, joka on just mainio silloin, kun ei tarvitse raahata koko elämää mukanaan.

Gil Holsters -merkkinen vintagereppu näyttää kuvassa jopa isolta, mutta kuva hämää. Ei silti,  kaikki tietokonetta pienempi mahtuu mainiosti ja rakastan paitsi nahan patinaa, myös laukun käyttöliittymää: se on ihan yhtä kaunis ja kätevä kädessä tai olalla, kuin selässäkin.

Maksoin Holstersistani 40 euroa, joka ei ole paljon, mutta kirpparilla koitin tietty tapani mukaan tinkiä. Ei onnistunut, onneksi ostin sen silti. Miten sitä ei aina ostotilanteessa käsitä, että edessä on helmi, joka kannattaa todellakin hankkia sillä hinnalla, mitä myyjä pyytää?

Ainoa pieni puute on laukun logo, joka on irronnut kyljestä. Siksi nahassa on pieni reikä. Sen ajattelin fiksata ihan vaan nahan tuosta kohdasta täsmästi värjäämällä. Tai ehkä suutarilla on joku parempi kikka. Käyn kysymässä.

Vaikka tämä minireppu on ihana, ei se korvaa Andersia, hehe.  Minä ja Anders reissaamme tänä syksynä vielä ulkomaita myöden, vaikka useampi matka on jo takana. Parin viikon päästä kutsuu jälleen Berliini, kun osallistun hormonihäiritsijäkemikaaleja käsittelevään konferenssiin. Reppu selässä lähden sinnekin. Ja aika hitsin jännittyneenä, että ymmärränkö kaiken kuulemani. Ei oo meinaan iisiä tämä ammattisanasto — edes suomeksi. No, se on sen ajan murhe.

Nyt minä ja reppu aloitamme viikonlopun, Holstersiin mahtuu mainiosti skumppapullo. 😉

Jutun kaksi ylintä kuvaa: Dorit Salutskij