Olosuhteiden pakosta
Päivät täyttyvät säätämisestä. Uskomaton määrä kaikenlaista, mikä odottaa jonkin muun järjestämistä ensin. Asia A ei hoidu, ellei asia B ole kunnossa ja asia C vaikuttaa B:hen niin, että A:ta ei saada edistettyä. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuvioon astuukin D. Huh! Onneksi on kesä- ja äitiysloma, muuten olisin totaalisen pulassa (ja asuisin vielä pahemman kaaoksen keskellä).
Kun on tässä tilassa — viittä vaille synnyttämässä — ei tee mieli lähteä kauas synnytyssairaalasta tai kodistaan. Se on ollut ihanaa sikäli, ettei ole ollenkaan harmittanut viettää kesää kaupungissa. Uusi koti vaatii paljon käytännön järjestelyä, joten hyvä vaan, ettemme lähde kesän viettoon vanhempiemme mökille saaristoon. Saisimme kaikki tekemättömät hommat niskaamme heti kotiin palattuamme. Sitäpaitsi: Helsinki on täynnä ihania paikkoja, joissa lomalainen voi viettää aikaansa!
Niin, ja onhan minulla pieni kesäsiirtolamökki, jolla yleensä vietämme aikaa ihan liian vähän. Nyt kun A) ei enää ole omaa viherpihaa ja B) ei viitsi lähteä saaristomökille, voi hyvillä mielin olla kaupunkimökillä, vihdoinkin edistää projekteja siellä ja tulla yöksi kotiin.
Olosuhteiden pakko opettaa mukautumaan. Vedenkeitin katosi muutossa. Ilmankin on pärjätty hyvin. Upouusi jääkaappi toimi päivän. Nyt on jouduttu sinnittelemään viikko kylmälaukun voimin, ihan hyvin on mennyt sekin. Uuden kodin seinät ovat paperia ja sain heti alkajaisiksi ”varoituksen” (hyvin kohteliaan ja kivasti muotoillun viestin) naapurilta öisestä muuttolaatikoiden purkamisestani. Ymmärsin, että kerrostalossa tosiaan pitää muistaa pitää kiinni yhteisistä pelisäännöistä — esimerkiksi hiljaisuusajasta. Mukauduin tilanteeseen ja nautin nyt siitä, että kello kymmenen jälkeen illalla en voi tehdä mitään, joka tuottaa kolinaa tai ääntä. Pakko relata siis.
Asuessamme Malmilla nautin sunnattomasti siitä, kun aamulla avasin ulko-oven ja hain lehden paljain jaloin postilaatikosta. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja ajattelin, että näin en voi koskaan kerrostalossa tehdä. Nyt nappaan lehden eteisen lattialta ja avaan keittiön ikkunan, joka on pienen puiston suuntaan. Ihan raikasta ilmaa tulvii sisään sieltäkin. Malmilla rakastin valkoisia puulattioita ja täydellistä keittiötäni, täällä puolestaan miellyttää se, että kaikki on yhdessä tasossa, huoneissa on paljon tilaa, meillä on kylpyamme (!) ja toimiva kakluuni. Keittiö on kamala, osa lattioista samaten, mutta hei: voipahan fiilistellä räsymatoilla. Ja voitko kuvitella, että viiden minuutin päässä kotiovelta on tällainen maisema?!
Säästöpankinranta: saaristomaisemaa kaupungissa
Kaikessa on puolensa, kyse on pitkälti asenteesta. Tärkeintä on miettiä, mikä on itselle tärkeintä. Onko tärkeämpää astua ovesta omalle pihalle kuin taittaa työmatka nopeasti? Eri ihmisillä on eri prioriteetit. Jollekin tunnin työmatka suuntaansa on ok, minulle ei. Toisille on tärkeintä saada nukkua absoluuttisessa hiljaisuudessa, minä kyllä voin pitää toisinaan korvatulppiakin.
Me muutimme korttelin päähän työhuoneestamme. Olemme nyt duunissa parinkymmenen metrin päässä kotoa ja lapsen uusi päiväkotipaikkakin löytyi läheltä. Meillä ei enää ole idyllistä puutalomiljöötä ja vihreää pihaa, mutta meillä on päivässä yli tunti enemmän aikaa tehdä muuta kuin istua julkisissa. Ja kerrostalonkin pihassa on hiekkalaatikko ja jopa leikkimökki, paljon viherkasveja ja tosi kivat naapurit on täälläkin.
Pääsen ruokaostoksille ekokauppoihin ja Hakaniemen halliin ja mökillemme pääsemme nopeammin kuin ennen. Nyt sinne tulee ehkä mentyäkin useammin, kun ei jämähdä vaan omaan pihaan. Isoisäni rakensi pienen mökkini 50-luvulla ja olen kokenut viime vuosina syyllisyyttä siitä, etten ole ehtinyt pitää huolta pihasta ja möksästä niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt saamme viherpiha-annoksen Lauttasaaressa ja vietämme kaupunkiarkea Kalliossa.
Vihdoinkin skidi sai kesäsiirtolamökin pihaan oman hiekkalaatikon — nyt kun vietämme mökillä aikaa
Moni muuttaa lapsen synnyttyä kauemmas kaupungin hälinästä, niinhän mekin neljä vuotta sitten. Nyt toisen lapsen kohdalla kuitenkin kaipaamme perheelle kaupunkiarkea, kokeiltuamme ensin lähiöelämää. Siksi omistusasuminen muuttui vuokralla-asumiseen, ainakin toistaiseksi. Ehkä muutaman vuoden päästä tiedämme kaikki, kumpi on enemmän meitä varten. Sitten voi taas tehdä uusia ratkaisuja.
Olen aika työorientoitunut ihminen ja määrittelen itseäni paljon sen kautta, mitä saan aikaiseksi. Haluan olla maailmalle hyödyksi, mutta haluan myös pitää huolta itsestäni ja perheestäni. Olosuhteet sekä työ- että perhearjen hoitamiseen ovat nyt niin optimaaliset kuin mahdollista, uskon. Toivon, että ehdin kahden lapsen äitinä jatkaa bloggaamista kuten tähänkin saakka ja myös saada valmiiksi kirjan, jota työstän. Tekemistä on paljon, mutta tykkään siitä. Olen minimoinut aikasyöpöt ja saanut itseni tilanteeseen, jossa ajankäyttö on mahdollisimman tehokasta — mukavuuksista karsimatta.
Kuten todettua, on kaiken ydin miettiä, ei vain sitä, mikä on itselle tärkeää, vaan sitä, mikä on itselle tärkeintä. Sitä kohti kun lähtee menemään, löytää yllättävän helposti vastauksia niin työ- kuin perhe-elämässäkin.