Menu

Luomujuhannus

Keskikesän juhlasta on muutama viikko. Yleensä olen aloittanut lomani juhannuksesta, nyt sekä duunit, muutto että säät puhuivat sen puolesta, että juhannus oli vain pysähdys arjessa — tosin erittäin tervetullut, rentouttava ja onnistunut sellainen. Niin kuin jokainen juhannuksemme Haukkaniemessä.

Kaava on ollut sama viimeiset 10 vuotta: iso maalaistalo, nippu aikuisia ja lapsia, sauna, järvi, kukkaseppeleitä, lettuja, grilliherkkuja, hitosti itikoita ja pelko ulkohuussin täyttymisestä.  Ei ihan päästy samoihin kesätunnelmiin kuin viime juhannuksena; ekaa kertaa koskaan pakkasin mukaan untuvatakin, joka osoittautui erittäin fiksuksi vedoksi. Käytin sitä molempina iltoina.

kc-lepi6

Leyla feikkaa kuvassa, että olisi muka lämmin. Ei ihan, mutta mikä kuva!

Kuva: Saara Helkala / Visual Diary

Yllättävän vähän silti haittasi se, että lämpötilat olivat kuin huhtikuussa. Kaikki olivat asennoituneet etukäteen viileisiin olosushteisiin ja onneksi oli sauna! Ja jos tarkkoja ollaan, niitä on kaksi. Hyvä ja vähemmän hyvä. Me saunoimme siinä vanhemmassa ja rupuisemmassa, joka on huomattavasti parempi. Tänä vuonna Saara H. oli hoitanut paikalle läjän luonnonkosmetiikkaa testattavaksi, joten meillä mimmeillä oli oikein luksusoltavat.

kc-sauna1

kc-saunatuotteet

kc-saunatuotteet2

kc-saunatuotteet3

kc-saunamimmit

Kuvat: Saara Helkala / Visual Diary

Läträsimme tuotteilla kolmena iltana ja täytyy sanoa, että etenkin Less is More -sarjaa on taas pakko hehkuttaa: olen jo tykästynyt sarjan muotoilutuotteisiin ja nyt kokeilin ekaa kertaa merkin shampoota: on kyllä hyvä! Tätä pitää ehdottomasti hankkia itsekin, kunhan edelliset shampooputelit tyhjenevät. (Lue lisää testaamistamme tuotteista Saaran blogista.)

kc-j1

Ranskalainen GamArde oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Käytin juhannuksena sarjan misellivettä ihon puhdistamiseen ja tykkäsin. Myös sarjan yö- ja päivävoiteet olivat porukkamme suosikkeja. Ostaisin.

Tietty testasimme myös pian kauppoihin saapuvaa Pihlaja-vartalovoidetta, jota olin diilannut purkillisen mukaani (tästä lisää pian).

ks-pihlajabutter

kc-muumi2

Pihlajavoidetta raajoissa. Tosin jotenkin on tunne, että se ei ole asia, johon tässä kuvassa kohdistaa päähuomion… T. muumi

Kun sää ei ole morsian, voi keskittyä paitsi saunomiseen ja jalkapallon MM-kisoihin (tietenkin meillä oli mökillä grillikatokseen pystytetty kisakatsomo, niin kuin on joka 4. vuosi), myös ruokaan ja juomaan. Grilliin päätyi perinteiseen tapaan kasviksia, kalaa, makkaraa ja myös pizzaa. Juomapuolesta vastasin minä: Saimaan Juomatehdas* halusi jo toista vuotta putkeen olla mukana juhannusriennoissamme, emmekä kieltäytyneet.

kc-sj3

kc-kuulas

kc-sj.1

Kysyessäni ystäviltäni, josko he haluavat toista vuotta putkeen toimia Saimaan Juomatehtaan panimotuotteiden arvovaltaisena makuraatina, sain vastaukseksi yksiselitteisen ”tietenkin”. Luomulaatuinen Golden Ale, Luomuvehnä ja Vaalea Luomu sekä Kuulas luomuomenasiideri ja sitruunainen luomulonkero löysivätkin melkein jokainen käyttäjänsä.

Onnellisin taisi olla Saara S., joka innostui Organic Lemon -lonkusta toden teolla. ”Ihan parasta lonkeroo ever!” hihkui tunnetusti kranttu ystäväni maistaessaan ensimmäisen luomulonkeronsa. Todistetusti oikein mainio saunajuoma (vaikkakin kuvassa vasta mietitään sitä tosiasiaa, että saunaan ja veteen meneminen vaatii noin neljän vaatekerroksen poistamista ja että pääsisi kyllä paljon helpommalla nauttimalla lonkkunsa vaatteet päällä).

kc-saara.lonkku

kc-saara2

Herkutellessamme raparperipiirakalla, maistoin itsekin suulisen Organic Lemonia ja vaikken lonkeroista yleensä tykkää ollenkaan, oli tämä mielestäni ihan ok. Säilöntäaineettoman luomulonkeron maku on saatu aikaan aidolla luomusitruunalla ja -greipillä, ei siis mitään esanssikamaa. Peukku siitä!

kc-piirakka

Emme kukaan innostuneet kauheasti tuotteen visuaalisesta ilmeestä, mutta ehkäpä lonkero on tuote, jolla noin lähtökohtaisesti kosiskellaan nuorempaa kohderyhmää, joka ostaa energiajuomiakin. Energiajuomaltahan tämä näyttää. Voisi olla vähän elegantimpi minusta, jos nyt sanat lonkero ja elegantti sopivat samaan lauseeseen.

Myös testaamamme Saimaan Juomatehtaan luomuomenasiideri saa makunsa omenoista, ei keinotekoisista makuaineista. Leyla sertifioi kuivan omenasiiderin: Tarpeeksi omenainen muttei liian. Monet luomuomenasiiderit saattaa maistua ”mädäntyneeltä omenalta”, mutta tää ei yhtään. Ostaisin”. Tuotteessa ei ole lisättyä sokeria, maku ei siis ole liian makea.

kc-tuli

kc.sj6

Ville puolestaan kehui Saimaan Juomatehtaan Golden Alea, kuulemma varsinkin hinta-laatusuhde ihan ylittämätön. Samin suosikki oli sama, mutta mieheni lämpeni myös Marsalkka Luomuvehnälle: ”Todella raikas ja hedelmäinen, eikä ollenkaan tunkkainen kuten monet verrokit. En ole tosin vehnäoluiden suurkäyttäjä, mutta oma tuntumani on, että tämä on erittäin helppo juotava”.

kc-sj5

 Miehet, jalkapallo ja olut. Pyhä kolminaisuus. Kuvausjärjestelyä toki olisi voinut tehdä, but why?

Heikoimman arvosanan juhannusväeltä sai Saimaan Juomatehtaan Vaalea Luomu, joka koettiin ”luonteettomaksi ja vetiseksi”. Mutta tölkki on nätti. 🙂

kc-vaalea

Ehkä muistatte, että itse en ole koskaan päässyt oluen — tai lonkeron tai siiderinkään – makuun, joten vaikken olisi raskaanakaan, tuskinpa olisin osallistunut makuraatiin. Kiitos siis ystäville avusta ja ihanasta viikonlopusta! Juhannus oli taas herkullinen, hemmotteleva, rento, hauska, leppoisa ja nostalginen. Ehkä ensi vuonna voin jättää untsikan himaan. Pallomaha ainakin on muisto vain!

*Juhannusjuomasponsori