Menu

Yalo: eettistä, ekologista ja tyylikästä

Olen koko kevään ajan kieltäytynyt esiintymis- ja luennointihommista, koittaen pyhittää työaikani Suomen Blogimedialle, omalle blogilleni, Mádara-yhteistyölle ja tulevalle kirjalleni. Ei ole juuri tarvinnut miettiä esiintymis- ja promovaatteita, kun olen vaan ravannut kodin ja eri toimistojen väliä vatsaani samalla kasvattaen.

Viime viikolla iski kuitenkin akuutti vaatekriisi, kun tänään lanseerattavaan Pihlaja II -tuotteeseen liittyen tuli vastaan yllättävä kuvausmatka Riikaan ja kun vielä olen aika pitkällä raskaana. Omassa kaapissa on kuteita vaikka kuinka, mutta iso osa niistä ei toimi näin suuren mahan kanssa (enkä halua venyttää lempivaatteitani pilalle). Yalo-nettikaupan* sisältöyhteistyö tuli siis loistavaan saumaan!

kc-nudge

Minulla on Helsingissä muutama ekologista ja eettistä muotia tarjoava suosikkiliike, joista Nudge on yksi. Paikka on avaamisestaan saakka ollut tiedostavan muodin ystävän taivas, jossa on niin vaatteita, asusteita, sisustustavaraa kuin kosmetiikkaakin. Arvostan isosti sitä, että liikkeessä ei tarvitse kuluttaa aivokapasiteettiaan sille, missä, kuka tai miten vaatteet on valmistettu, koska asiat on jo huomioitu puolestani.

Nudgen valikoima on useamman yrittäjän maahantuomaa ja osa valikoimasta löytyy myös nettikauppa Yalosta*.

kc-yalo.3

Kuva: yalo.fi

Yalon porukka halusi tarjota lukijoilleni ale-koodia verkkokauppaansa, ja jos minulta kysytään, on tämä ihan parhaita paikkoja tehdä paitsi laadukkaita vaatehankintoja, myös tukea eettistä ja ekologista muotia ja kotimaisia toimijoitakin. Yalon valikoimassa on ilahduttavan paljon kotimaista edustusta: Nurmi, Vietto, Costo, Sanna Hopiavuori, Piia Hänninen, MUKAVA, Lille, Poola Kataryna, MOIMOI, Erika Works…

Yalon saitilla on paljon valikoimaa ja jos tuntuu, ettei osaa sovittamatta tilata (minä en osaa), niin Nudgessa voi sovittaa melkein kaikkia nettiaupan tuotteita. Sain itse kauppaan lahjakortin, jonka käytin mm. Piia Hännisen Wild -silkkitoppiin ja Alchemistin puuvillaneuletakkiin ja Kuren kynsilakkaan.

kc-tiikeritoppi

kc-alchemist.neule

kc-alchemist2

Jos sinunkin kesägarderoobisi kaipaa täydennystä, kannattaa kurkata Yalon tontille! Kempparin lukijoille on voimassa -15% alekoodi Yalon nettikauppaan 20.6. saakka. Ja huom: koodilla NOORAS saat alennusta myös ale-tuotteista!

*Sisältöyhteistyä Yalo ja Suomen Blogimedia