Menu

Antibioottilapsi tässä hei

Kuvassa varovasti hymyilen minä, ehkä tokaluokkalaisena. Olin ihan tavallinen ja kiltti ala-asteikäinen, mutta korvatulehduksia minulla oli enemmän kuin kavereillani. Tämän postauksen aihe tulee nostosta, jonka tein äsken FB-ryhmän puolelle.

kc-antibiootit

Kuten moneen kertaan mainittua, ennen 20 ikävuottani olin syönyt kymmeniä antibioottikuureja. Eikä 80-luvulla ja 90-luvun alussa yksikään lääkäri koskaan maininnut äidilleni tai minulle maitohappobakteerien merkityksestä antibioottikuurin aikana (tai kuurin jälkeen),  tai siitä, mitä antibiootit tekevät suolistolle. Sen opin vasta vuosia myöhemmin, vatsani alettua oireilla häiritsevästi. (Kannattaa lukea blogini luetuin postaus Ratkaisu selittämättömiin vatsavaivoihin.) Opin antibioottien tuhovoimasta vasta vuosien 2006-2007 tienoilla, tavattuani Antioksidanttiklinikalla lääkärin, joka valaisi minua asiasta. Tälle oivallukselle ja sen myötä kaikelle oppimalleni perustuu koko blogini ja eka kirjani ja aihe on minulle erittäin tärkeä. Lääkärini kautta ymmärsin, mitä kaikki ne lapsuudessa syödyt, lukemattomat antibioottikuurit ovat suolistolleni tehneet ja siksi jouduin mm. juoksemaan studiosta vessaan kesken Kuningaskuluttajan nauhoitusten. Olin silloin pisteessä, jolloin en enää tiennyt mitä ruokaa syödä vatsavaivoitta.

Hesarin eilen julkaisemassa artikkelissa Hyksin infektiosairauksien klinikan ylilääkäri Asko Järvinen puhuu antibioottien tuhovoimasta hyvin, hän vertaa antibiootteja atomipommiin:

Antibiootti ei valitse kohteekseen vain taudin aiheuttanutta bakteeria vaan vaikuttaa satoihin elimistön bakteereihin.

Kun kehosta häädetään taudin aiheuttaja, kyytiä saavat myös elimistöä suojaavat bakteerit.

Tällöin antibiootille vastustuskykyinen bakteeri mahtuu livahtamaan kehoon tavallista helpommin.

Tästä taas voi aiheutua uusi tauti, johon tarvitaan entistä vahvempia antibiootteja. Näin potilaan oma bakteerikanta kärsii, ja antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit saavat puhtia.

Lähde: HS.fi / 18.5.2014

Jos ei ole koskaan joutunut taistelemaan oireilevan suoliston/vatsan kanssa, ei tämä aihe ehkä kosketa, koska vatsan terveyttä ja sen merkitystä omaan hyvinvointiin ei osaa arvostaa, ennen kuin sen menettää. Minä olen menettänyt sen ja tiedän, miltä tuntuu nolostua ja ahdistua jättimäiseksi turpoavan ja oireilevan vatsan vuoksi. En missään nimessä ole sitä mieltä, että antibiooteista tulisi luopua, sillä on vakavia terveydellisiä ongelmia, joihin antibiootit ovat ainoa vaihtoehto. Mutta olen ehdottomasti sen kannalla, että antibioottien käyttöä tulee vähentää silloin, kun niille on vaihtoehto.

Keskustelin aiheesta loppuviikosta Sveitsissäkin, haastatellessani Vogelin tuotteita valmistavan Bioforcen johtavaa tutkijaa, Roland Schoopia. Hän on työskennellyt yli 10 vuotta echinacea-kasvin ja Echinaforce-tuotteiden parissa teettäen ja tehden mm. monia lääketieteellisiä tutkimuksia liittyen echinacean lääkinnällisiin vaikutuksiin (palaan tähän omassa postauksessaan). Puhuimme siitä, kuinka yleistyvä antibioottiresistenssi uhkaa maailmaa ja on hyvin todennäköistä, että tulemme tilanteeseen, jossa on a lähes pakko alkaa etsiä vaihtoehtoja luonnosta. Palata tavallaan muutama askel taaksepäin. Olemme pian niin antibiooteilla kyllästettyjä, etteivät ne enää tehoa. On keksittävä muuta ja henkilökohtaisesti valitsen antibioottien sijaan muuta jo nyt — aina silloin kun mahdollista.

Viimeksi viikonloppuna johdattelin lukijan blogini vanhojen tekstien pariin. Se on ehkä paikallaan nytkin, antibiooteista ja niiden haittavaikutuksista suoliston bakteeriflooraan kun on kirjoitettu blogissani useaan otteeseen. Tässä linkkilista aiheesta kiinnostuneille:

 

Pakko vielä todeta, että oikeastaan koko työni blogini parissa on lähtenyt siitä, että olen halunnut auttaa kokemukseni myötä muita, joilla on samoja ongelmia kuin minkä kanssa minä painin vuosia. Se että Kempparista tuli kokonainen ekologisen, eettisen ja terveellisen elämäntyylin lifestyle-blogi oli täysin ennalta-arvaamatonta ja -suunnittelematonta. Blogin nimen mukaisesti kaikki lähti liikkeelle kemikaaleista paitsi ruoassa ja lääkkeissä, myös kosmetiikassa.

Toivittavasti linkkien takaa löytyvistä teksteistä on apua! Huomaa kannattaa, että osa teksteistä on yli 6 vuotta vanhoja ja ehkä nuoren Nooran tapa kirjoittaa on hieman eri kuin tänään… 🙂