Menu

Lehtikaalisipsejä ja lakritsijuurta

Olen kokkaillut tällä viikolla 5-6 pellillistä lehtikaalisipsejä. Syy lienee siinä, että poltin lauantaina ekan erän, joita tein vieraille. Oli pakko tehdä uusi satsi ja sen myötä pääsin jotenkin makuun ja olen sitten paistanut niitä pellillisen joka päivä… Isla 3-v on ihan seonnut näihin myös ja Samkin diggaa. Koko perhe on ihan sipseinä.

kc-lehtikaalisipsit.lakritsinjuuri

Olen tullut siihen lopputulokseen, että parhaat lehtikaalisipsit syntyvät oliivi- tai kookosöljyn, suolan, pippurin ja chilin ryydittämänä. Sipsit ovat maukkaita sellaisenaan, kasviskeiton tai vaikka kala-aterian päälle murustettuna ja aiheuttavat ruokailijoissa innostuneita huudahduksia, ihastusta ja koukuttumista. (Olen varma, että lehtikaaliin muodostuu uunissa heroiinia.)

Jos haluat kokeilla jotakin varsin herkullista ja vähän erilaista kuin tuo perusresepti — joka kylläkin on todella ok — testaapa tätä:

Maapähkinävoi-lakritsinjuurisipsit

  • 300 g lehtikaalia
  • 3/4 dl luomukookosöljyä
  • 3 rkl maapähkinävoita
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 tl  suolaa
  • 1/2 rkl lakritsijuurijauhetta

Sulata kookosöljy miedolla lämmöllä ja sekoita joukkoon suola, sitruunan mehu ja maapähkinävoi. Saat aikaiseksi paksuhkoa tahnaa. Poista lehtikaalista kova keskiosa ja revi lehdet suupalan kokoisiksi. Hiero maapähkinätahna lehtiin ja levitä pellille.

Paista uunissa n. 150-175 asteessa 10-15 minuutin ajan. En suosittele poistumaan uunin vierestä, eikä kannata jättää sipsejä uunin jälkilämpöön. Silloin ne palavat, kokemusta on (harmittaa vieläkin). Sekoita valmiiden sipsien joukkoon lakritsijuurijauhetta (tämän varmaan voisi sekoittaa jo tahnaan, mutta itse lisäsin vasta otettuani sipsit uunista).

X190Tulin käyttäneeksi lakritsijuurijauhetta vahingossa. Ottaessani erän uunista ja tajusin, että makeus puuttuu. Ihmettelin, että millä oikein makeutan sipsit kun en halunnut käyttää sokeria tai steviaakaan… Urtekramin lakritsijuurijauhepurkki sattui olemaan hollilla ja tajusin, että luonnostaan makea lakritsijuuri saattaisi olla juuri se, mitä maapähkinävoi, sitruuna ja suola kaipaavat rinnalleen. Yllättävää kyllä, makucocktail toimii hyvin! Sam totesi, että ”hämmentävän hyviä” ja söimme kaiken yhdeltä istumalta.

Kokeilustani innostuneena ostin tänään uusia mausteita ja ajattelin alkaa tehtailemaan sipsejä oikein kunnolla, nyt kun lehtikaalia näköjään saa Prismasta. Sipsejä voi säilyttää lasipurkissa huoletta vaikka kuukausia. Eiväthän ne mihinkään pilaannu. On vaan oltava supertarkka, että ne ovat aivan kuivia ennen kuin kannen sulkee.

Ensi viikolla lisään reseptiin kanelia ja paahdettua paprikaa ja alan kehittää joulusipsireseptiä… Ah mikä addiktio!

*****

Lehtikaalia ja lakritsijuurijauhetta saa hyvinvarustelluista ruokakaupoista. Itse käytän Urtekramin luomulaatuista versiota, jota löysin tänään mm. Ruohonjuuresta. Maksoin 3,35 €. Hyvinvoinnin tavaratalossa* tuote on vähän huokeampi, 2,29 €. Olen nähnyt tätä Urtekramin luomumaustesarjaa myös Prismassa, mutta lakritsijuurijauhetta ei ainakaan omassa lähi-Prismassani myydä.

*Affiliate-linkki