Lähikauppakeikka, mun maanantairutiini

Jokaisella suomalaisella ei ole kotinurkillaan omaa lähikauppaa. Pitäisi olla. Tarkoitan sellaista yksityisen yrittäjän pientä ruokakauppaa, jossa omistaja noudattaa ihan vain omia intressejään kaiken ketjuajattelun ulkopuolelta. Sellaista, jossa on hassuja ja sympaattisia brändejä ja tuottajia, joilla ei koskaan olisi pääsyä marketin hyllyyn. Kauppoja, joissa on lähitilallisten tuotteita ja paikallisia herkkuja. Elintarvikkeita, joiden etiketeissä lukee vaan mitä pakkauksessa on, ilman yhden yhtä terveysvaikutusväittämää. Tällaisen ruoan ostaminen on  aika helppoa ja nopeaa. Ja työllistävää — ekologistakin.

Ideaalimaailmassa ruoka tuotetaan siellä missä se kulutetaan. On tietenkin utopiaa ajatella, että suomalainen alkaisi vapaaehtoisesti noudattaa paikallisuuteen perustuvaa sesonkidieettiä, mutta moni voisi varmasti viilata ruokavaliotaan kestävämpään suuntaan.

En vieläkään ymmärrä, miksei tavallisissa ruokakaupoissa ole hyllyjä, joihin olisi kerätty keskitetyisti paikallistuottajien elintarviketarjontaa. Että jos haluaisi täyttää ostoskärrynsä ensisijaisesti lähituottajien aikaansaannoksilla, voisi vain hankkiutua sen hyllyn ääreen, josta löytyy lähihunaja, -leipä, -juusto ja -vihannekset. Ei se mahdotonta olisi ja esimerkiksi Berliinissä on näitä lokal-hyllyjä useammassakin kaupassa (ainakin Berliinin itäpuolella, jossa yleensä lomailen).

Berliiniläistä kaupunkihunajaa

No juu, ei nyt kuitenkaan aleta haikailemaan Berliiniin, Suomessa kun ollaan ja on otettava sitä mitä saa. Pienestä lähikaupastani, Liike51:stä saa onneksi vaikka mitä: sesongin kotimaisia kasviksia (luomuna ja tavallisina), lähituottajien ja jopa luomulaatuisia juustoja (myös vuohen- ja lampaanmaidosta), raakamaitoa, hirvimakkaraa ja monia muita kotimaisia pientuottajien lihatuotteita jne. Saa tosin myös ranskalaista luomukanaa, kookosvettä, luomumarjoja Keski-Euroopasta ja muutakin ei-paikallista, mutta suurinta osaa pikkukaupan elintarvikkeista yhdistää pienyrittäjyys — suomalaista tai ei — ja sitä arvostan.

Sen lisäksi että on kiva mennä pikkukauppaan aina vähän tietämättömänä siitä, mitä tulee ostettua (aina kun ei tarjolla ole sitä mitä ehkä ajatteli), pidän kauppiaan kanssa vuorovaikuttamisesta. Ihminen, joka käy aina supermarketissa, ei ehkä osaa kaivata kauppiaan läsnäoloa ja ymmärrän hyvin, että tällainen palvelun peräänkuuluttaminen kuulostaa silloin oudolta. Markettihan on täynnä vaihtoehtoja ja aina löytyy henkilökuntaa, jolta kysyä. Niin teoriassa. Henkilökunta tietää harvoin tuotteista paljoakaan (paitsi ehkä Stockmannilla). Ja palvelu ja jousto, sitä ei marketista saa.

Tässä taannoin maksoin — anteeksi koitin maksaa — Prisman kassalla Chiquitan banaaneja Reilun kaupan hinnalla. Olin näet erehdyksissä ottanut väärät banskut ja painanut Reilun kaupan numeroa. Olin siis hinnoitellut banaanit kalliimmaksi kuin mitä ne olisivat todellisuudessa maksaneet. Mutta ei, myyjä ei millään voinut myydä niitä minulle. Selitin, että Reilut banaanit maksavat enemmän, että meikähän tässä ottaa takkiin, mutta kun periaatteesta ei voi myydä. Voi luoja. Kaksi banaania! Mutta kun niinhän se on, että megamarketissa ei myyjä voi soveltaa, ei sitten yhtään. Minua kismittää tällainen periaatteellisuus.

Voidaan tokia puhua hinnoista. Marketissa on halvempaa. No voi olla juu. Mutta miksi hinta on aina se määräävä ominaisuus, eikö muulla ole väliä? Ruoan maulla, laadulla,  kauppiaan palvelualttiudella, puitteilla, ruokakauppakokemuksella… Keksin monta asiaa jotka painavat vaakakupissani saman verran kuin hinta.

Mieti nyt jos ostaisit vaatteetkin vain hintalapun perusteella. Ettei vaatteen värillä, mallilla tai imartelevuudella olisi minkäänlaista merkitystä. Eihän kukaan niin tee. Miksi ruoassa sitten hinta määrää, kun sen mitä suuhumme laitamme pitäisi olla meille kullekin ensisijaisesti oikeanlaista bensaa, joka pitää koneen käynnissä ja lääkärin loitolla. Ruoan laadun pitäisi painaa vaakakupissa eniten.

No sitten päästään siihen, että meikä on joku rikas kaupunkilainen. Että on sitten varaa kallisiin luomuherkkuihin. En ole poikkeuksellisen varakas, mutta minulla ei ole monia kuluja, mitä useilla ehkä on: emme omista autoa, harrastukseni eivät maksa paljon, skidin kuteet ja monet omistanikin sekä valtaosa kodin huonekaluista ovat kirpparilta jne. Plus että teen töitä melkein koko ajan, teen itse asiassa aika hitosti duunia sen ruokani eteen. Kyse on priorisoinnista ja minulle ruoka on ykkönen. Ruokani on lääkkeeni ja siihen satsaan. Säästää sitten lääkärikuluissa.

Kauden luomuraaka-aineita eräältä kesäillalliselta

En osaa sanoin kuvailla miten tärkeää minulle on se, että saan itse valita perheeni käyttämät ruoka-aineet. Marketissa on kyllä paljon vaihtoehtoja ja lähi-Prismamme on monessa ihan superhyvä, mutta ilman Liike51:stä ja yksityisiä ekokauppoja kaipaisin monia asioita. Marketissa kauppias ei ole valinnut valikoimaansa sen mukaan kuin toivoisin, mutta lähikauppiaani arvostaa esimerkiksi luomua ja pientuottajia — niin kuin minäkin. Tässä kohtaa kaikkia ”Virpi Salmia” vituttaa se, että cityhippi tarvitsee luomuruusukaalia, -taateleita, lähijuustoa tai -lihaa. Miksei se vaan voisi syödä samaa ruokaa kuin muutkin suomalaiset? Että pitääkö aina olla olevinaan niin paljon erityisempi ja fiinimpi. Yhtä hyvin voisi kuitenkin kysyä, että miksi jokainen ei pukeudu tuulipukuun, miksi kukaan tarvitsee farkkuja tai leggareita? Pitääkö hienostella jossain farmareissa kun tuulipuku kestäisi vettäkin?

Minulla on teoria siitä, miksi kaltaiseni ruokailija saa helposti osakseen paheksuntaa. Toisaalta en tajua sitä alkuunkaan. Jos kerran ei ole korrektia huomauttaa siitä, että korissa on vain eineksiä ja kaljaa, miksi pitäisi pyöritellä silmiään siitä, että korissa on luomukasviksia ja lähilihaa? Kukin valitkoon omansa, minulle on ihan selvää se, miksi käytän mahdollisimman puhdasta ruokaa, joka on peräisin esimerkiksi pientuottajilta.

Uskon silti tietäväni, mikä urputtajia kaihertaa: heillä ei ole vaihtoehtoja — tai he eivät ole ahdasmielisyyttänsä niitä kokeilleet. Jos jokaisella suomalaisella olisi pääsy helposti esimerkiksi Liike51:n kaltaisiin ruokakauppoihin, saattaisi monen ääni muuttua kellossa. Tuore leipä on eri asia kuin muovipussiin pakattu, pientuottajan luomujauheliha maistuu ihan erilaiselta kuin tehovastaava, luomuruusukaaleissa on upea maku ja raakamakkara voittaa kaupan tusinakyrsän mennen tullen. Muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ja se kauppias joka aina hymyilee ja osaa kertoa jokaisen tuotteensa alkuperästä ja tavarantoimittajasta, siitä pidän.

Pikkukaupassa ei saa bonusta etukortilla, bonus tulee naamaansa tarpeeksi tiuhaan näyttämällä. Minä käyn lähikaupassa vähintään joka maanantai ja haastoin helmikuussa teidätkin tällaiseen viikkorutiiniin. Ei ole myöhäistä ryhtyä pikkukaupan tukijaksi! Itse ostan aina maanantaisin lähikaupasta ainakin luomukasviksia, luomumunia, luomulihaa ja kookosvesilitran. Myös inkiväärin ja valkosipulin saan lähikaupastani luomuna. Toisinaan ostan myös luomumaitotuotteita ja lähijuustoja. Marketista haen sitten viikolla kasviksia ja kalaa, kauramaitoa ja sen sellaista.

Siinä missä markettikeikka on kaukana idyllistä, on maanantainen lähikauppareissu sitä aina: sillä välin kun hoidan ruokaostokset, juo Isla kaupan pöydän ääressä pillimehun. Usein hän saa sen kylkiäisenä tuoreen taatelin. Lapsi odottaa pillimehukauppareissua koko edellisen viikon ja kun maanantai koittaa, on kauppakäynti molemmille mieluinen. Isla istuu mehunsa kanssa lähikaupan pöydän ääressä kauppiasta ja muita asiakkaita jututtaen sillä aikaa kun itse hoidan ostokset. Jos mehu loppuu ennen kuin olen valmis, on lapsille tarjolla kirjoja luettavaksi.

Pusu lähikaupalle!

Minä RAKASTAN lähikauppaani ja häpeän välillä sitä, että ostan ruokani sieltä yleensä vain kerran viikossa. Useamminkin voisin käydä, mutta edes tämä maanantairutiini on askel parempaan suuntaan. Ja se että rahani menevät muiden kuin K- ja S-ketjujen kassaan, se ei haittaa minua ollenkaan. Bonuksetkin ovat moninkertaiset!

Lähikauppa, olet paras!