Menu

Itsehillinnästä ja urheilusta

Jos seuraat minua Instagramissa tiedät, että äsken edessäni oli melkoisen maitoinen jäätelöannos. Siinä piti olla sorbettia (=maidoton), mutta eipäs ollutkaan. Söin silti. Ja nyt on vatsa kipeä. Viime viikolla söin duunissa ”fitnespullaa” (=rahkamunkkia). En kerro montako.

kc-jaatelo

Sorbetti muuttui ravintolan keittiössä jäädelöksi, höh.

Tiedän erinomaisesti, että systeemini alkaa yskiä maidosta ja vehnästä, hiivasta ja sokerista, mutta itsehillintäni ei aina oikein pelaa. En minä kaupasta itselleni epäsopivia herkkuja osta, mutta jos joku tarjoaa, olen voimaton. No, kukaan ei ole täydellinen ja itsepähän tästä kärsin. Onneksi voi tehdä vastatoimia: liikkua. Se tehoaa paitsi kalorien kuluttamiseen, myös vatsanväänteisiin.

Puolen vuoden Oikotie Optimaaliin -ohjelma on ohi, mutta treenin määrä on säilynyt vakiona: 5-6 päivää viikossa teen jotain, eli käyn salilla, juoksen, voimavanteilen, fillaroin.  Sunnuntaina piipahdimme perheen kanssa mökillä pyörillä (35 km) ja tänään juoksin Riikan ytimessä joenrantaa ees sun taas. Ja sitten hotellin rappuja ylös ja alas. Melkein kaikkialla saa keksittyä tavan treenata, jos vain haluaa. Minä haluan nauttia ruoasta ja herkuista ja siksi liikun mielelläni. Liikun myös nykyään silkasta ilosta, tulee vaan niin mahtava fiilis!

kc-juoksu

Kun on herännyt kuudelta ja aivotyöskennellyt 11 tuntia putkeen, on juoksulenkki ja minitreeni hotellihuoneessa kuin kylmä suihku. Taas jaksaa kuluttaa istumalihaksia. Ei kyllä ole ihmisen hommaa istua yli kolmea tuntia putkeen, mutta välillä ei voi muuta kuin tehdä hommat alta pois. Tälle skoolataan sitten lokakuussa, kun tuote on kaupoissa.

Postaukseni pointti? No siis:

1. Olen liian kiireinen tuottaakseni järjellistä sisältöä blogiin ja pyydän sitä anteeksi hymyilemällä kuvassa rätti päässäni.

2. Jos teet paljon istumatöitä, muista liikkua vastapainoksi päivittäin.

3. Nauti herkuista liikaa pingottamatta.

Siinä ne pointit, todellista rakettitiedettä. Kiitos ja anteeksi. Huomenna jatketaan.