Menu

Maanantai on pikkukauppapäivä

Haastaessani teidät mukaan tukemaan yksityisten kauppiaiden pieniä kivijalkaliikkeitä, otin käyttöön myös itse uuden rutiinin: joka maanantai hakiessani skidin päiväkodista, suuntaamme läheiseen Liike51-kauppaan ostamaan munia, porkkanoita, valkosipulia, salaattia, luomu- ja/tai lähilihaa, tuoretta leipää, tilamaitoa, luomumaitorahkaa, tummaa suklaata tai mitä nyt kaapista sattuukaan puuttumaan. Olen ottanut sen linjan, että pikkukaupassa käydään aina maanantaina, koska muuten se helposti jää viikon kiireiden jalkoihin.

kc-lago

Lagon suklaalevyn design hivelee silmää.

Esimerkiksi viime viikolla oli lumimyräkkä ja räntää paiskoi vaakasuoraan naamaan runnoessani lastenvaunuja läpi tuiskun, mutta kun oli päätetty mennä niin mentiin. Marketti olisi ollut päiväkodin vieressä siinä missä pikkukauppaan tarpoi myräkässä parikymmentä minuuttia. Perille päästyämme Isla valitsi tapansa mukaan kaupan valikoimista pillimehun ja imaisi sen meikän kasatessa ostoskoriin tarpeellisuuksia. Kauppiaan kanssa vaihdettiin kuulumisia puolisen tuntia ja lähteissä oli hyvä mieli. Vähän erilainen ostoskokemus kuin se perus markettirundi. Tosin: molemmille on paikkansa. Tarvitsemme niin isoja marketteja kuin pieniä erikoismyymälöitä. Toivon vain, etteivät ihmiset unohtaisi pikkukauppoja kokonaan, ne kun tarjoavat pajon sellaista, mitä isoista kaupoista ei saa — esimerkiksi eettistä lähilihaa, tilamaitoa tai ihania suklaalaatuja kuten kuvan Lago.

Meikä hyppää nyt treenivaatteisiin ja suuntaa salihommiin. Oikein leppoisaa viikon alkua itse kullekin!

Psst…. Naistenpäivän arvonta muuten suosi tällä kertaa Sanna Heiskaa, onnea! Laitan sulle Sanna viestiä FB:ssä niin saat pian lapikkaat lämmittämään jalkoja ja huivin kaulaan. 😀 Iso kiitos kaikille osallistuneille ja naistenpäivätoivotuksille!