Menu

Geeneihin kirjoitettu

Linkkasin FB:n puolella teille Kaisa Jaakkolan tekstin Jokapäiväiset kemikaalimme, jossa on paljon Kempparissakin ollutta asiaa hyvässä, tiiviissä paketissa. Kannattaa lukea.

Erittäin kiinnostava juttu on minulle vieä aika tuntematon asia, Kaisan mainitsema biokemiallinen yksiöllisyytemme, joka vaikuttaa merkittävästi aineenvaihdunnassa syntyvien luontaisen kuin myös haitallisten aineiden poistumiseen elimistöstä. Esimerkiksi:

Vain noin puolet potilaista hyötyy heille määrätyistä lääkkeistä. Osalle potilaista lääkkeillä ei ole toivottua vaikutusta ja pienelle osalle voi tulla vakaviakin haittoja. Etenkin yllättävien haitta­vaikutusten taustalla ovat usein geneettiset syyt.

Lähde: laakarilehti.fi

kc-geenitesti.yle

Kuva Ylen sivuilta lähteet: AP Graphics Bank, Ludovic di Orio / Goodshot.com

Omaa geeniperimäänsä ja riskiä sairastua esimerkiksi syöpään voi selvittää geenitestillä. Suomessa geenitestejä tekevän MDD:n sivuilla kerrotaan näin:

Hyvin usein potilaan perimää käytetään verukkeena sille, että jollekin sairaudelle ei voida tehdä mitään tai että ennaltaehkäisevää hoitoa ei ole olemassa. Tähän asenteeseen syyllistyvät sekä potilaat että lääkärit. Mutta tosiasiassa perimä ja ympäristö yhdessä määräävät mihin ihmiset sairastuvat. Meillä on siis mahdollisuus vaikuttaa geneettisen perimämme ilmentymiseen. Mitä suurempi riski henkilön perimässä on sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sitä enemmän potilaan ja lääkärin on syytä tehdä töitä ennaltaehkäisevästi. On myös syytä muistaa, että useimmissa kansansairauksissa sairauden syntymiseen ei vaikuta pelkästään yksi vaan mahdollisesti kymmeniä geenejä yhdessä ympäristötekijöiden kanssa.

Lähde: MDD.fi

En tiedä omasta geeniperimästäni tästä näkökulmasta mitään. Tiedän vain että sukuni on kotisin Karjalasta, Inkoon suunnalta, Turun saaristosta ja Venäjältä, mutta mitään tiettyä sairautta en tiedä että suvussamme esiintyisi. Haluan silti tietää ja siksi aion hankkiutua geenitesteihin.

Kysymys: onko joku teistä käynyt geenitesteissä tai testannut kotona itse tehtäviä vastaavia? Ylen juttu varoittelee, että markkinoilla on vähän sitä sun tätä, jos meinaa itse alkaa testejä tilailemaan. Kannattaa siis selvittää ennen kuin ostaa. Siksi minä ajattelinkin hankkiutua MDD:n testattavaksi. Palaan aiheeseen.