Menu

Synttärityttö ja sen lahjat

Järkkään bileitä mielelläni ja tykkään kestitä kavereita aina kun vaan keksin jonkun syyn. Perjantaina 40 ystävääni saapuvat Suureen & Mahtavaan juhlimaan allekirjoittaneen syntymäpäivää — mikä juhlafiilis mulla on jo nyt! Ehkä erään dokumenttiprojektin valmistuminen myös nostaa bilefiilistä ihan vähän. Pätkä lähtee perjantaina lehdistölle. Kreisiä.

Paras lahja on ystävien seura ja varmistaakseni mahdollisimman monen paikalle saapumisen, aion lahjoa rakkaitani herkuilla — joita en todellakaa koita saada aikaiseksi itse. Megasuperkokkiwoman Meri-Tuuli Lindström sen sijaan hikoilee parhaillaan cupcake-reseptien parissa, ehdotin nimittäin raaka-aineeksi mm. punajuurta. Katsotaan mitä uunista tulee ulos. Ei mitään paineita Merkkari! 😉

Tukkani on fiasko, en ole nyppinyt kulmiani herra muistaa koska, jokasyksyinen kosmetologikäynti unohtui ja olen viimeksi käynyt ihonpuhdistuksessa kai toukokuussa… Kaiken kukkuraksi olen järkännyt teemabileet, joiden teemaa en juuri ole itse ehtinyt edes ajatella. MUTTA sain postissa juuri Zuii Organicin täydellisen punaisen huulipunan, joten kyllä kaikki lutviutuu. Coral Red taitaa olla perjantain asusteeni. Mirkka tuun hakemaan sulta sieltä Flemarin toiselta puolelta jotain vermettä niskaan!

kc-zuii-puna

kc-zuiipuna

Ihan sairaan hyvä sävy. Kerrassaan.

Sam kohotti aviomiespisteet taivaisiin tekemällä mulle lahjaksi sohvapöydän. Vaikka en yleensä henkilökohtaista elämääni täällä kauheasti avaa, niin sanottakoon, että kolmen vuoden elo ilman laskupaikkaa olohuoneessa on aina toisinaan kärjistynyt tilanteeseen, jossa toinen on häippässyt paikalta ovet paukkuen. Olen näet etsinyt sopivaa pöytää vuosikaudet ja aina täydellisen ehdokkaan löytyessä hinta on ollut ei niin sopiva ja mies on todennut tekevänsä pöydän itse. No ei ole näkynyt ja siksipä meitsi on vetänyt herneet aina kun kaupasta löytynyt ehdokkaani on teilattu toteamalla, että ”kyllä se itse väännetään se pöytä”.

Mutta niin todella tapahtui!

kc-poyta1

kc-poyta2

Eurolava se toimii aina vaan. Ei tarvita kuin itse lava, pari puulevyä, pohjamaalia, pintamaalia, ruuveja, pyörät, hiomapaperia ja mies/nainen, joka tekee duunit. Tämä syntyi tuntimäärällisesti yhden työpäivän puitteissa. Uskomatonta.

Pöytä on loistavalla korkeudella perheen 2-vuotiasta ajatellen ja oikein hyvä jalkojen leputteluun. Ja voi kun uusin Huili näyttää sen päällä hienolta. Sam kiinnitti sekä ylä- että alapuolelle levyt, jonka myötä pyödässä on myös lehtihylly.

kc-poytahylly

Tekele toimii myös mainiona taustana ja alustana kosmetiikkatuotekuville, huomasin juuri tuon Zuiin kanssa touhutessa.

Pöytä, valmistunut dokkari, uusi huulipuna ja ystävät(ja vesirokosta selvinnyt lapsi!) ovat tarpeeksi lahjaa kerrakseen, mutta silti ajattelin lahjoa itseäni vielä jollain ihanalla kokovartalohoidolla. Mitäs paikkaa ja hoitoa suosittelisitte? Vinkkejä otetaan vastaan!

Psst… Eurolavoihin liittyen mulla onkin teille inspiroiva postaus, jonka kävin kuvaamassa jo viime toukokuussa! Jospa vihdoinkin saisin sen eetteriin.