Synttärisankari

Oho, Kemikaakicocktail täytti jo 5 vuotta! Muistin, että merkkipäivä on helmikuun alussa, mutta se olikin jo viime viikolla!

Blogi on jo ylittänyt reippaasti uhmaiän ja on ”toisia ihmisiä entistä enemmän huomioiva, eikä ole niin itsekeskeinen kuin ennen”. Jos blogiin pätee sama analyysi kuin 5-vuotiaisiin lapsiin. En ole varma päteekö…

Juhlan kunniaksi paikallaan lienee pieni pikakelaus viiteen viime vuoteen!

Blogini sai alkunsa tammikuussa 2008, kun sain yllättäen käyttööni kaksi vapaapäivää viikossa. Huomasin 2007 syksyllä itsessäni työuupumuksen merkkejä ja samaan aikaan isoisäni oli hyvin sairas. Päätin tehdä vähemmän töitä ja olla isoisän kanssa, mutta hän menehtyikin nopeammin kuin olimme osanneet arvata. Koska työpaikan kanssa jo oli sovittu osa-aikaisesta työstä, käytin yllättävän vapaa-aikani blogini perustamiseen. Kevään 2008 aikana opin muun muassa, että pärjään ihan hyvin 40% pienemmällä palkalla. Tämä on ollut avainoivallus pohtiessani, mitä haluan tehdä työkseni ja mikä on rahan merkitys onnellisuudelle.

Lähde: kemikaalicocktail.blogspot.com

Lukaisin läpi vanhan blogini ekat tekstit ja siellä on kaikki vatsavaivoista luomuranskalaisiin, kosmetiikan salakielestä antimainontaan, lisäaineahdistusta, Berliinin ihailua ja luonnonkosmetiikan löytämistä. Että enpäs kyllä ole viidessä vuodessa pitkälle päässyt aiheistani. No, kirjoitustyyli sentään on vähän hioutunut. En silti ole sensuroinut mitään vanhoja tekstejä ja tiedoksenne, että siellä on paljon hyvää ja ajankohtaista asiaa, kandee lukea mikäli kiinnostaa. Kemikaalicocktail.blogspot.fi siis.

Vanhoja blogauksia selatessa oli pakko napata kyytiin muutama kuva.

Ensimmäinen itse ottamani kuva blogissani esitti Berliinin luomumessuilla nauttimiani luomuranskalaisia ja eka kuva minusta esitti meikäläistä juuri kun olin aloittanut opiskelut avoimessa yliopistossa (luonnonmukainen maa- ja elintarviketalous).

Ensimmäinen blogissa esiteltyt antimainos oli Jenni Orasen työ ”Raasioinen”. Hieno.

Eka kirja, jota blogissani mainostin oli Bill Stathamin Hyvä paha lisäaine ja ensimmäinen ruoka-aine, jolle omistin blogauksen oli maito. Aijai, tulee paljon muistoja mieleen tuosta keväästä — ja koko viidestä vuodesta. On nimittäin ehtinyt tapahtua aika paljon.

Tässä muutama räpsy vuosien varrelta.

2008 Viimeinen juontamani Kuningaskuluttaja. Oli haikea mieli. Kuningaskuluttaja oli minun kouluni toimittajaksi ja olen ohjelmalle velkaa kaiken mitä tänään olen.

2008 YLEn ympäristökoordinaattorina ollessa jouduin mottiin Brysselissä kesken työmatkan, kun kalastajat olivat aloittaneet ”pienen välikohtauksen”.

Menin naimisiin loppuvuodesta ja häämatkalla tajusin, mitä haluan työkseni tehdä.

Thaimaan auringossa kölliessä lukemisena kiinnosti enemmän jenkkituristin jälkeensä jättämä lehti, jossa oli asiaa bisfenolista, kuin juorulehdet. Minua vähän harmitti, että sisäinen toimittajani änkee väkisin esille, vaikka olisin halunnut vaihteeksi kokeilla ympäristökoordinaattorin duunia. Mutta matkalla sain varmuuden siitä, että takaisin palattuani haluan keskittyä nimenomaan toimittajan työhön.

Irtisanouduin, lähdin YLEltä Tarinataloon ja perustimme Katjan kanssa Uuden Mustan.

Kuva: YLEn kuvapalvelu

Muutama viikko Uuden Mustan perustamispalaverin jälkeen allekirjoitin kustannussopimuksen — ja tein positiivisen raskaustestin.  Keväällä 2010 oli vähän hommia…

Kuva: Natalia Baer / Vihreä Lanka 2010

Vedimme Katjan kanssa Uuden Mustan lisäksi 10-osaisen suoran Suoraa puhetta radio-ohjelman YLEllä  ja samalla kirjoitin kuumeisesti kirjaa.

Suljin läppärin kesäkuussa 2010 muutamaa tuntia ennen laitokselle lähtemistä ja synnytin ilman minkäänlaista kivunlievitystä. En suosittele.

Tajusin, että pieni ihminen on hienointa maailmassa ja omistauduin hänelle aina kun hän oli hereillä. Kun Isla nukkui, viimeistelin kirjaa ja keväällä 2011 saattelin sen maailmaan. Marjoja ja maskaraa on vienyt minua mennessään kaikkialle luonnonkosmetiikkatehtaista luentosaleihin, Cosmopolitanista Vihreään lankaan ja Min Morgonista Strömsöön. Olen saanut puhua minulle tärkeistä aiheista niin nuorille kuin vanhoille ja oppinut paljon uutta matkan varrella.

Kuva: bionature.fi

On ollut ihan huikea tämä bienen blogin kasvu mun päivätyöksi! Parhaillaan teen YLElle dokumenttia ja pyöritän Kempparia. Toimin Kotilääkäri-lehden ja WWF:n kolumnistina. Olen vihdoinkin saanut työhuoneen: Suuri & Mahtava on nyt seitsemän ihmisen työpaikka. On kiva, että aina ei tarvitse puurtaa yksin kotona, vaikka useimmiten niin tenekin.

Työni on harrastukseni ja päinvastoin. Läheisille se ei aina ole helppoa, mutta pakko on sanoa, että minä nautin elämästäni valtavasti.

Olin eilen Hertan kanssa kuuntelemassa Yhdysvaltain suurlähettilästä Bruce Oreckia Peloton clubilla ja mies puhui siitä, kuinka suomalaisten pitäisi tehdä sitä, mitä huvittaa, luottaa taitoihinsa ja lopettaa turha vaatimattomuus. Kuinka suomalaisen pitäisi ottaa oma paikkansa. Kuinka ”jenkit hyppivät talojen katoilta pelkäämättä siinä missä suomalaiset seisovat katon reunalla peläten putoamista”. Mies totesi ”you will bounce”. Juuri. Oreck kehotti ajattelemaan kuten jääkiekkomatsissa: eihän kukaan huuda yleisöstä kaukaloon”älä lauo, se saattaa mennä ohi!” vaan jengi hurraa joka jumalan kerta, kun maalia koitetaan saada aikaiseksi — vaikka se useammin menee ohi kuin maaliin. Mikä loistava vertaus.

Mä ajattelen näin aina: yrittänyttä ei laiteta ja jos joku nauraa mulle, tai jos epäonnistun, niin mitä hiton väliä sillä on? Aina voi yrittää uudestaan.

Tee siis niin kuin Oreck neuvoi: mieti mikä on intohimosi ja hakeudu sen pariin. Itse olen tehnyt intuitiivisesti niin siitä saakka kun Kuningaskuluttajassa pyydettiin, että tekisin jutun terveyssiteen anatomiasta. Tiedän nyt mitä haluan tehdä ja teen sitä, maksettiin siitä mulle tai ei. Toisinaan maksetaan, toisinaan ei makseta, mutta kyllä sitä elämässä aina jotenkin selviää.

… Ja hei yksi suurin saavutukseni viimeisen viiden vuoden aikana on kyllä ollut päätyä ristikkoon! Terveisiä vaan koko Tyylivarkaiden tiimille: ohjelmaa oli huippuhauska tehdä! Kaipaan välillä työyhteisöä, työni kun on aika yksinäistä verrattuna tv-kuvaustiimin ympärillä hääräämiseen.

Kuva: Berlin fashion week / fashionfreax.net

Olen ollut viimeisen viiden vuoden aikana monta kertaa Berliinissä ja kaipaan sinne aina vaan. Olen ihan varma, että seuraavassa viiden vuoden aikaikkunassa tulee olemaan aika, jona koko perheemme asuu Berliinissä jonkin aikaa. Ehkä vuoden, ehkä pari. Ehkä jäämme sinne….

Blogin kautta olen päässyt tutustumaan kiinnostaviin paikkoihin, muun muassa viime kesänä Mádaran tehtaisiin Latviassa. Se oli varsin inspiroiva reissu… Tiedoksi, että pian koittaa työn merkeissä matka Islantiin. Odotan innolla!

Kun katsoo taaksepäin, ei voi olla ajattelematta mitä seuraavan viiden vuoden aikana tapahtuukaan… Se jää nähtäväksi, mutta luvassa on jo tämän vuoden puolella kaksi isoa asiaa, joista olen hyvin innoissani. Plus se dokumentti. Oikeastaan kolme asiaa. Sen saatte nähdä muuten helmikuussa. Aiheesta alkaa tihkua lisätietoa lähiviikkoina… Luvassa on myös liikuntaa: olen aloittamassa paitsi tanssitunnit, myös Oikotie Optimaaliin -ohjelman. Siitä saatte tietoa heti kun homma alkaa.

Mutta nyt: sen kunniaksi, että olette jaksaneet roikkua menossa mukana,  haluan lähettää edes yhdelle teistä kiitokseksi lahjan. Kempparin 5-vuotissynttäreiden kunniaksi joku teistä saa omakseen Tieto-Finlandian voittaneen, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut ja Látélier des Délices lempparivartalovoiteeni. Olisipa mulle lahja teille kaikille… Mutta mistäs taikoisin 25 000 pakettia? Lupaan kuitenkin järkätä tänä keväänä bileet, ja sinne saatte kutsun kaikki. Katsotaan sitten moniko ilmoittautuu ja tarvitaanko me paikaksi Silvoplee vai Hartwall Areena.

Kemikaalicocktailin 5-vuotisarvonnan säännöt ovat seuraavat: kerro blogauksen kommenttiosiossa, mikä juttu / jutut / aiheet ovat blogissani mielestäsi parhaita ja perustele miksi. Voittaja valitaan viikon päästä, perjantaina 18.1.

Kiitos kaikille teille, jotka jaksatte innostua ja väitellä kanssani viikosta toiseen. Tämä on ihan mahtavaa, enkä tekisi mistään hinnasta mitään muuta.