Menu

Marjoilla on luonne!

Tiedätte, että harhaanjohtava mainonta saa takuuvarmasti näkyvyyttä blogissani. Tänä aamuna huomioni kiinnitti ”marjojen luonne”. Tsiisus. Valio rakas: ei kandeis lisätä vettä myllyyn, kun kansa jo valmiiksi kihisee maidon hinnan noususta.

kc-marjojenluonne

On ihan kiva käyttää marjakeittoa mainostaessa sanaparia marjojen luonne. Sillä ilmeisesti tarkoitetaan marjojen makua.

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa, että niiden luonne on aidoimmillaan? Mehukeitossa?

Sanoja aito, puhdas, vihreä, jne. käytetään mainonnassa lahjakkaasti aina, kun on kyse jostakin, jolla on edes etäinen linkki luontoon. No marjoilla on toki melko vahva linkki, mutta se mitä niille tehdään ennen kuin marjakiisselituote on valmis, on kyllä kaukana niiden aidon luonteen kunnioittamisesta.

Pastörointi tarkoittaa tuotteen kuumentamista hetkeksi korkeaan lämpötilaan bakteerien tappamiseksi. Myös esimerkiksi marjakiisselituotteet pastöroidaan, jotta ne olisivat ”mikrobiologisesti turvallisia”. Kysyin Valiolta, kuinka korkeassa lämpötilassa esimerkiksi sarjan uutuuskiisselit käsitellään, että onko se esimerkiksi sama pastörointilämpötila kuin perusmaidossa, reilu 70 astetta. Kuulemma lämpötila on kiisselien kohdalla korkeampi, jotta se tehoaa tuotteen mikrobeihin paremmin.

Marjojen lahja ihmiselle on paitsi niiden ihana maku, myös niiden vaikutus terveyteen. Marjat sisältävät paljon tärkeitä vitamiineja kivennäis- ja hivenaineita sekä polyfenoleja ja ne ovat ehdottomasti terveellisimpiä tuoreina tai pakastimesta nautittuna.

Marjat kannattaa syödä suurimmaksi osaksi mahdollisimman vähän käsiteltyinä, jotta suurin osa ravintoaineista olisi niissä tallella. Marjojen kuoriosat sisältävät eniten terveysvaikutteisia polyfenoliyhdisteitä, joten mehujen valmistuksessa jäljelle jäävä kuorijäte on syytä hyödyntää myös ruuanvalmistuksessa.

Lähde: arktisetaromit.fi

Mehukiisseleissä marjojen arvokas kuoriaines menetetään ja kuumentamisen myötä vitamiini- ja muut ravitsemusarvot kärsivät.

Mutta terveellinen ei olekaan sama kuin aito. Se mikä on marjan aito luonne onkin ihan Valion itse määriteltävissä.

Inhoan tällaista epämääräistä mainontaa, vaikka tämä monella muulla tuskin edes pistää silmään.

Kiireinen perheenäiti näkee kaupassa Valion uudet kiisselit ja ajattelee esimerkiksi mansikka-lime -keiton kohdalla, että jes, saanpas skidit syömään marjoja — aidoimmillaan.

Mainoslause väittää minusta — joka tietenkin olen vähän nipo, mutta sille en mitään voi — että, marjat ovat tässä uudessa mehukeittosarjassa jotenkin paremmassa muodossa kuin aikaisemmin. Jotenkin aidompia. Valio myös toteaa mainoksessaan ”Valio mansikka-limekeitossa on runsaasti marjaa”. Todellisuudessa marjojen määrä on uusissa tuotteissa ihan sama kuin vanhoissakin, 10-15%  tuotteesta. (HUOM: tosin Valion vadelmakeitossa on marjaa 20%.)

Olennainen on sokerin määrän muutos: sitä on vähennetty ja tilalle on tuotu stevia-makeuttaja, ja näin ollen marjojen määrä tuotteissa on näennäisesti isompi kuin aikaisemmin (koska tuoteselosteessa ekana lukee vesi ja sitten heti perään marjat, aikaisemmin kun kakkosena luki sokeri).

Esimerkiksi mainitun mansikka-lime -keiton tuoteseloste näyttää tältä:

Vesi, mansikka (10%), sokeri, punainen rypäletäysmehu (4% tiivisteestä), limetäysmehu (3% tiivisteestä), sakeuttamisaineet (muunnettu maissitärkkelys, guarkumi), C-vitamiini, makeutusaine (stevioliglykosidit),luontainen limearomi. Lisätty C-vitamiinia.

Lähde: valio.fi/tuotteet

Onko teistä tässä tuote, jossa marjat ovat jotenkin aidoimmillaan? Ei kun siis niiden luonne? Tekeekö valkosokerin määrän vähentämnen marjojen luonteesta jotenkin aidomman, kun tilalla on kuitenkin makeuttajana stevia? Ahaa: ehkä Valiolla ajatellaan, että kun stevia on luonnollinen makeuttaja, niin se on sitten sama kuin aito ja siten marjakeittojen luonnekin on aidompi..ehkä? Huoh.

Miksi urputan? Koska minulla on lapsi. Koska marjat ovat terveellisiä. Koska lasten ja aikuisten on tärkeää saada marjoja päivittäin. Koska tällainen blogauksessa esille nostettu mainonta saa ihmiset luulemaan, että on ihan sama, syödäänkö ne marjat tuoreina vai pastöroituna kiisselinä. Ja jos näin toimitaan, menetetään paljon ravintoaineita, joita me ihmiset tarvitsemme pysyäksemme terveinä, esimerkiksi taistelussa kausi-influenssoja vastaan.

Ei ole tietenkään suuryritysten vika, että kuluttaja ehkä ostaa mielummin mehukeiton kuin aitoja marjoja, mutta silti ei ole oikein liioitella tai harhaanjohtaa. Kyllä se mehusoppa myy muutenkin.

On hienoa, että kaupassa myydään mehukeittoja, mutta marjat aidoimmillaan löytyvät kyllä kaupan valikoimassa pakastealtaasta. Tai sesongin aikaan tuoreina. Ne eivät ole aidoimmillaan teollisen prosessin kiisselilinjaston lopussa.

Terveisin marjafani