Menu

Makuupussitakin lämmössä

Mainitsin jo aikaisemmin, että tänä talvena pukeudun makuupussiin. Eikä ole kuulkaas tarvinnut palella kertaakaan! Huvittavaa ajatella, että takkini sisällä on nukkunut armeijapoikia.

Vanhoista armeijan makuupusseista valmistettu rotsi ei ole paksun oloinen, mutta lämmittää valtavasti. Teoriani on se, että makuupusseja on käytetty niin paljon, että untuvatäyte on mennyt linttaan ja tuntuu siksi ohuelta, vaikka lämmittääkin tehokkaasti. En tiedä onko teoriassani perää.

Joka tapauksessa Globe Hopen maastonvihreä, tikkikankainen Tammela-takki on se, jonka haluaa vetää päällensä kun ulkona tuiskuaa. Pisteet hyvästä hupusta! Lisäksi takissa on tarpeeksi taskuja, joihin voi upottaa kädet kun haluaa änkeä ne turvaan lumimyrskyltä.

Taskut ovat Ruotsin armeijan takeista ja niitä on kaikkiaan kuusi kappaletta, kun alempien taskujen takana on vielä toiset. Superkätevää hanskojen, bussikortin, lompakon ja silmälasienpyyhkimisrättien säilömiseen käden ulottuvilla.

Tämä on arkitakkini, johon pukeudun melkein päivittäin. Kaulaan neonvihreä huivi ja päähän tekolepardi ja kettutyttö-look* on valmis.

*Kettutytöksi minut nimesi setä Malmin asemalla. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa…