Menu

Kumituotteita teetetään lapsityövoimalla

Tuntuu, että ellei toisin mainita, nykyään firmojen taustalla on aina tilanne, jossa heikompia riistetään tai orjuutetaan. Nyt on selvinnyt, ettei esimerkiksi Nokian renkaat valvo alkutuotantonsa työoloja millään lailla. Kyseessä on kumintuotannon ongelmat, jotka autonrenkaiden lisäksi koskettavat Suomessa esimerkiksi sairaalakäsineiden tuotantoa. Julkaisen nyt Finnwatchin tiedotteen* sellaisenaan.

Kuva: finnwatch.org Flickr-albumi

Kumituotteiden taustalla on lapsityövoimaa, vaarallisia myrkkyjä ja siirtotyöläisten hyväksikäyttöä

Rengasyhtiö Goodyearin Malesian rengastehtailla siirtotyöläiset paiskivat 12-tunnin työvuoroja jopa seitsemänä päivänä viikossa erittäin pienellä palkalla.

Nokian Renkaat puolestaan vetoaa liikesalaisuuksiin eikä kerro mitään Indonesiassa, Malesiassa ja Vietnamissa sijaitsevista alihankkijoistaan.

Tiedot käyvät ilmi Finnwatchin tänään julkaistusta tutkimuksesta, joka tarkastelee Suomessa myytävien autonrenkaiden ja sairaalakäsineiden vastuullisuutta. Goodyearin ja Nokian Renkaiden lisäksi selvityksessä ovat mukana esimerkiksi Bridgestone sekä sairaalakäsineitä valmistava Mölnlycke Health Care.

– Nokian Renkaat myöntää, ettei se pysty jäljittämään kumiaan tilatasolle ja ettei se valvo kumin alkutuotannon vastuullisuutta, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala kertoo.

Mölnlycke Health Caren sairaalakäsineisiin kumia toimittavan alihankkijan plantaasilla työskentelevien siirtotyöläisten palkat jäävät kauaksi lupauksista. Myös kunnolliset suojavarusteet myrkyllisten aineiden käsittelyyn puuttuvat.

Vielä huolestuttavampi on muiden sairaalakäsineitä suomalaisille sairaanhoitopiireille valmistavien yritysten Ansellin, Adventan, WRP:n ja Top Glove/One Med Oy:n alihankkijoiden tilanne.

– Niistä emme saaneet mitään tietoa, Vartiala toteaa.

Ongelmien taustalla on kumiteollisuuden raaka-aineen puutteellinen jäljitettävyys. Suurin osa kumista tuotetaan pientiloilla, joita kukaan ei valvo. Köyhyys ja tiedon puute johtavat monenlaisiin ihmisoikeusloukkauksiin.

– Kenttätutkimuksessamme löysimme lapsityövoimaa ja vaarallisten kemikaalien kuten paraquatin käyttöä. Suojavarusteet ovat yleensä riittämättömiä ja myös lapset osallistuvat myrkytyksiin.

Kumintuotannon vakavista ongelmista huolimatta suomalaisilla sairaanhoitopiireillä ei ole minkäänlaisia eettisiä vaatimuksia riskimaista tuleville käsinehankinnoilleen.

– Julkisten hankintojen vastuullisuudesta on puhuttu jo pitkään. Nyt tarvittaisiin konkreettisia tekoja, Vartiala toteaa.

Surullista luettavaa. Mutta tämähän alkaa nykyään olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Silloin kun Suomessa myytävä tuote valmistetaan jossakin kaukana ja käytetään paikallisia alihankkijoita, ei valvontaa ole välttämättä helppo järjestää, mutta eipä taida olla kauheasti kiinnostustakaan. Itse en onneksi enää autonrenkaita kuluta: myimme menopelimme vastikään. Mutta on meillä monta fillaria: mistäköhän materiaali pyöränkumeihin tulee? Ja monia muitakin kumituotteita arjessa varmaan on, vaikkei heti tulekaan mieleen. En tiedä mitä boikotti asiassa auttaisi niin kauan kuin sairaaloissamme on lapsityövoimalla valmistettuja suojakäsineitä.  Niitä kuluu varmaan ihan huimia määriä.

* Selvitys on julkaistu osana Finnwatch ry:n Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Tutkimusohjelmaa tukevat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto, Solidaarisuus, Tehy ja Ammattiliitto Pro.