Menu

Kierrätettyä muotia ELLE-gaalassa

Juhlin keskiviikkona Hertan ELLE-pystiä Style awards -gaalassa, Vaatelainaamo kun palkittiin vuoden eettiseksi muotiteoksi. Loisto homma, eikö? Hienoa, että suhteellisen pieni Vaatelainaamo huomattiin tällaisen juhlahumun lomassa. Se kertoo muuttuvista ajoista.

Suomessa ei ole liikaa juhlia, joihin saa pukeutua. Halusin itselleni arvojani vastaavat kuteet, eikä maastamme löydy kuin yksi nainen, joka tekee kierrätysmuotia huippumuodin ottein. Käännyin siis Outi Pyyn puoleen ja löysin itseni Outin kotoa sovittamasta uutukaisen kirjansa kannen nahkamekkoa. Kolttu ihme kyllä mahtui päälleni ja vedettyäni jalkaan huimat korot, oli jopa pitkän helman kanssa mahdollista tulla toimeen. Käsipuoleen nappasin Hertan lisäksi Viona Blun lohennahkalaukun ja meikissä luotin tuttuun tapaan Jolien Katjaan. Ekokampaaja Anni värjäsi hiukseni astetta omaa väriäni tummemmaksi viime viikolla ja leikkasi tukkalaitteeni vähän siedettävämpään kuosiin (värjäyksestä postaus ensi viikolla).

Katja teki meikin luonnonkosmetiikalla. Löydät Jolien puolelta postauksen ja lisää kuvia, joiden yhteydessä on lueteltu kaikki käytetyt tuotteet. Yllättävää kyllä mineraaliglitter-luomiväri ei varissut illan aikana, vaikka olin vähän skeptinen. Luonnonkosmetiikka ottaa koko ajan askelia kohti tavanomaista, eikä laadussa enää tarvitse juuri joustaa — edes ripsivärin kohdalla.

Gaalamekko oli itsessään niin näyttävä, että skippasin korvikset ja kaulakorun sujautin vain ranteeseeni Osklenin käsikorun lempparisormukseni kaveriksi. Kuvan huulikiillon sain mukaan juhliin Katjalta, ihana sävy ja sopivan huomaamaton mun makuun. Valitsen mielummin meikissä silmien kuin huulten korostamisen, sössin kuitenkin punat aina pitkin hampaita.

Nahkamekko on tehty vanhoista miesten nahkatakeista, ompelematta.  Nahkapalaset on yksinkertaisesti liimattu kirppismekon päälle.  Outi on aivan velho luomaan vanhasta uutta niin, että kukaan ei hetkeäkään ajattele vaatteen olevan kierrätysmateriaaleista. Juuri siinä on kierrätyksen idea, jos multa kysytään. (Tuo oikealla oleva kuva on Avatv:n sivuilta, josta löytyy myös allekirjoittaneen haastis ja vähän juttua mekosta.)

En ollut gaalan ainut Pyy-mekkoon sonnustautunut. Myös upea Fiona Timanti kantoi Outin luomusta ja hoiti poseeraamisen about tuhat kertaa meikäläistä upeammin. Upea puku ja nainen!

 

 

Fionan ELLE-kansikuva: Ellen FB-ryhmä

Perinteisempää kierrätystä edusti Alexandra Alexiksen mekko, jossa kierrätysideologiaa ei oltu koitettu piilotella. Tykkään kyllä tästäkin paljon. Mustat huulet vaan toimivat harvoin. En tiedä Minttu Vesalan lisäksi ketään, joka osaisi kantaa mustan huulipunan kunnialla. Mutta pisteet Alexikselle asuvalinnasta!

Kuva: iltalehti.fi

Hertan asu oli myös mielettömän upea. Sen takana on lupaava suomalainen Anna-Mari Leppisaari. Mulla ei ole valitettavasti kunnon kokokuvaa asusta, mutta näissä kuvissa näkyy ainakin hauska kuosi ja pääjuju: kyseessä on kaksiosainen vaate, jossa keskivartalo on paljas.

Ylempi kuva: Catariina Salo / www.yle.fi/x3m

Illan aikana törmäsin myös Mariaan, joka kuvasi gaalassa pian alkavaa uuttaa ohjelmaansa. Tutustuin valloittavaan parfymööri Max Perttulaan, jonka kanssa aion ehdottomasti kehittää luonnonmukaisen hajuveden. (Tiedoksi Max sullekin.)

Eikö ole ihana tää mun kainalokaveri? Kun seura on kohdallaan, viihdyn jopa fäshiön-piirien kekkereissä, joissa noin muuten en ehkä olisi kotonani…

Juhlassa näkyi muuten upeita vintagemekkoja, jotka voit bongata tänään illalla kun gaala lähetetään Maikkarilla klo 21. Jos menee ohi, voit tsekata pätkän Katsomosta.

Nyt riittää meikäläisten tissikuvat (no eikö muka oo toi mekko aika antava? Huh…) ja blogi palaa tämän hienostelun jälkeen ruotuun. Hyvää viikonloppua jengi ja kiitos tämän viikon aktiivisuudesta: HopLop-case saavutti jopa näkyvyyttä muissa medioissa ja keskusteluni lafkan toimarin kanssa on käynnissä meilitse.

Psst… Upeita Trashion-kirjan making of kuvia, joissa Minttu Vesala pousaa Outin nahkamekossa löydät täältä.