Menu

Teknologia + luonto = Suki

Itsensä pomona olemisessa parasta on valinnanvapaus. Sen sijaan että joku muu päättäisi lomistani tai työajoistani, päätän ihan ite. Hah! Huono puoli on se, että en oikeastaan ole lomalla, koska työni on harrastukseni ja päinvastoin… Moni ehkä osaa määritellä sen, koska on täissä ja koska vapaalla, minä en osaa. Elämäni on työni, tavallaan.

Itsensä pomo on myös Karoliina Rauhala, joka lähetti minulle vastikään sähköpostia:

Hei Noora! Olen avannut ekokauneushoitolan Mustion linnan yhteyteen. Minulla on ensimmäisenä Suomessa käytössäni jenkkiläinen ammattiluomusarja Suki, joka ei sisällä lainkaan synteettisiä ainesosia. Kaikki mitä purkeissa on on peräisin luonnosta, ja silti ja samalla tuotteet ovat hyvinkin vaikuttavia. Etenkin herkkä- ja akneihoiset saavat sarjasta suuresti apua.

Sovimme treffit ja menin lomani lomassa moikkaamaan Karoliinaa Mustion linnan tienoille, jossa Karoliinan Liinu´n -hoitola sijaitsee.

Karoliinalla on käytössä muutamia tuotesarjoja, mutta Suki on se, mikä on Suomessa uutta. Sarja on jenkkiläinen ja siksi sertifikaattihommatkin ovat vähän erit kuin meillä Euroopassa. Karoliina on tehnyt selvitystyötä kuitenkin melko perinpohjaisesti ja sarjaa voi kutsua hyvin luonnon- ja jopa luomukosmetiikaksi, vaikka tuttuja ekomerkkejä ei purkkien kyljestä löydykään.

Suki on luonnonkosmetiikkasarjaksi sikäli kiinnostava, että se on hyvin tekninen.

suki® blends advanced, high performance clinically-proven actives with 100% synthetic-free & organic ingredients, innovating the first treatment formulas that bridge the gap between science & nature. our products have an exceptional level of bioavailability that outperforms synthetics without harsh side effects & functions in unison with the body’s natural biological processes.

Lähde: sukiskincare.com

Tuotteet sisältävät uusinta teknologiaa, mutta raaka-aineet ovat täysin luonnollisia — vaikka INCI-listan pituus vähän epäilyttikin. 🙂

Suki paitsi näyttää modernilta, myös tuntuu siltä. Karoliina teki minulle kasvohoidon Sukin tuotteilla, joista ekana noteerasin tuoksut. Ne olivat upeita ja kosmetiikan yhteydessä myös minulle uusia. En ole muissa luonnonkosmetiikkatuotteissa törmännyt esimerkiksi shiitake-sieneen tai lakritsinjuureen. Tuotteet tuntuivat iholla aikaansaavilta. Siinä missä toisinaan luomukasvohoidoissa ideana lähinnä tuntuu olevan asiakkaan rentoututtaminen, oli tässä myös ihan oikeasti ihonhoidollinen ulottuvuus. Pilkin tunnin verran valveilla olon ja unen välimaastossa, se on merkki rentoututtavasta käsittelystä, mutta sain silti kasvoille myös tuloksia.

Ennen käyntiä naamassani oli aika paljon pientä epäpuhtautta, sillä olin viikkoa aikaisemmin semipaastonnut (tästä lisää pian) ja iho oli puskenut epäpuhtauksia ulos. Karoliinan hoito auttoi ihon puhdistamisessa ja naama oli hoidon jälkeen ihanan kirkas ja freesi. En tiedä saako tästä selvää, mutta laitetaan nyt kasvokuva:

Hiukan punottaa, mutta muuten iho oli todella rauhallinen käsittelyn jälkeen.

Karoliinan hoitolasta saa kasvo- ja vartalohoitoja sekä shiatsuterapiaa. Hinnasto löytyy täältä. Huomasin, että myös meikkauspalveluja on tarjolla, Couleur Caramelin tuotteilla.

Sain mukaani muutamia testereitä, joista mieleeni jäi erityisesti sanahirviötuote Pure facial moisture balancing / organic blue chamomile + echinacea. HUH mikä kosteuttaja!! Tsekkasin hintoja netistä ja selvää on, että tekninen sarja myös maksaa vähän enemmän. Esimerkiksi tuo mainittu kosteusvoide (15 ml) on hinnaltaan 27 euroa. Se tosin tuntui sen verran luksukselta, että ehkä saattaisin jopa satsata, vaikka pihi olenkin. Kiinnostuneille tiedoksi, että Suomessa Sukia saa toistaiseksi vain Karoliinan kautta, mutta jotkut nettikaupat varmaan myyvät Sukia myös.

Liinun´n sijainti Mustion linnan kupeessa on romanttinen, mutta aika haasteellinen. Toivotaan, että Mustion linnan asiakkaat ja lähiseutujen ihmiset löytävät Liinun´n, sillä paikassa kohtaavat kyllä ammattitaito, hyvät tuotteet ja tehokas + rentouttava hoito. Suosittelen lämpimästi.