Menu

Puiset pokat

Oho: Matti-niminen tyyppi valmistaa Tampereella puisia silmälasinkehyksiä. Googletettuani huomasin, että taidan olla Suomen viimeinen, joka kuulee merkistä KraaKraa. Näin kirjoitti Aamulehti toukokuussa:

Matin oli erään kerran silmälasien uusimisen aikaan hankalaa löytää uusia. Hän nirsoili, koska hän haki jotain, missä oli Kekkosta (voimakkaat ja uskottavat), Turhapuroa (hauskaa) ja urheilullisuutta.

– Etsin puolitoista vuotta sopivia, enkä löytänyt.

Sen ruljanssin jälkeen hän lähti Afrikkaan kehitysaputöihin ja mietti siellä, pitääkö hänen tehdä itse sangat, kun ei mistään löydy sopivia. Siinä oli idea.

– Olin jo tehnyt rullalautoja ja suksia, joten tekniikka oli hallussa.

Kun idea puisista kehyksistä oli valmis, alkoi jatkokehittely. Matti päätyi liimapuusta puristettuun tapaan, ja kestävimmäksi osoittautuneeseen saranattomaan rakenteeseen.

– Käytän koivua, koska se kestää hyvin. Päällys voi olla jotakin eksoottista, kuten wengeä, jota saan huonekaluteollisuuden jämäviiluina.

– Nämä minun lasini ovat lähituote. Tätä nykyä ihmiset haluavat tietää, missä jokin esine on tehty.

Lähde: aamulehti.fi

Olen miettinyt kauan, että olisi kiva löytää puiset pokat. Puisiin silmälasinkehyksiin olen ennen KraaKraata törmännyt vain Coston sivuilla, joilta löysin nämä upeat aurinkolasit:

Kuvat: costo.fi

Kysymys: oletteko törmänneet muihin puukehyksiin? KraaKraa on Aamulehden mukaan Suomen ainoa puupokavalmistaja, mutta tiedättekö muita? Saa linkata jutun perään!

Psst…. KraaKraasta juttu myös hovioptikkoni sivuilla ja Maikkaillakin.