Menu

Säilykkeiden bisfenolivuodosta lisänäyttöä

No yllätys! Viitaten lääkejätti Roche-postaukseeni nauroin ääneen lukiessani aamun Hesarista Eviran ylitarkastajan kommenttia säilyketölkkien bpa-riskiin liittyen (Ruotsissa siis on parhaillaan käynnissä säilykekohu, ja mm. raskaana olevien riskeistä saada säilykkeiden kautta liikaa bisfenolia keskustellaan): ”Evira ei aio arvioida amerikkalaistutkimuksen tuloksia, vaan odottaa eurooppalaisen elintarvikevirasto Efsan arviota”. Ai ihan tosi! Yl-lä-tys. Elintarvikevirastomme on hampaaton ja hidas kuin satavuotias mummo.

Kuva: svd.fi / Angelica Zander

Ruotsalaismedioissa on siteerattu amerikkalaistutkimusta, joka on löytänyt mahdollisen yhteyden rintasyövän ja bisfenolin välillä.Viime marraskuussa siteerasin blogissani Duodecimin tiedotetta Ylen sivujen kautta:

Harvardin yliopiston tutkijat hämmästyivät tuloksia, joiden mukaan kemikaalipitoisuudet koehenkilöiden virtsassa peräti tuhatkertaistuivat heidän syötyään purkillisen säilykevihanneskeittoa viiden päivän ajan. Tilannetta verrattiin jaksoon, jolla vapaaehtoiset koehenkilöt söivät viisi päivää samansuuruisen annoksen tuoreista vihanneksista valmistettua keittoa. Jaksojen välillä oli kahden päivän tauko.

Tutkijat pitävät pitoisuuksia hyvin suurina, mutta eivät osaa arvioida millainen riski niistä seuraa. Ei myöskään ole selvää, onko pitoisuuspiikki ohimenevä vai onko kysymyksessä pysyvä nousu, joka havaitaan purkkiruokia paljon syövillä.

Lisätutkimusten on selvitettävä nämä seikat, mutta tutkijat silti kehottavat harkitsemaan bisfenoli A:n vaihtamista turvallisempiin vaihtoehtoihin.

Lähde: Yle uutiset / Duodecim 29.11.2011

Nyt ruotsalaistoimittajat kokeilivat säilykedieettiä kahden päivän ajan ja bisfenolin määrä elimistössä kasvoi 2800-4600 prosenttia. Kahdessa päivässä. Suomalaisviranomaisten tapa reagoida on odottaa niin kauan, että saadaan 100% varmuus siitä, mitä tällaisten bpa-prosenttien nousu elimistössä saa aikaan. Tanskalaiskollegamme — joita väsymykseen asti jaksan hehkuttaa — neuvoisivat olemaan varovaisia ja Ruotsissakin on nyt nostettu aiheeksi etenkin raskaanaolevien saamien bpa-määrien riskit. Kannattaa ehkä käyttää omaa järkeään ja jättää Evira ihan yksikseen odottelemaan niitä Efsan lisätietoja. Niitä kun kuitenkin saamme odotella.

Kempparia lukeneena tiedätte bisfenolista paljon, mutta tässä vielä linkit juttuihini:

Lisäksi löydät paljon tietoa siitä missä bisfenolia on — sitä on esim. jääkaapin hyllymateriaalissa — kirjastani. Sori nyt että tuli pieni mainos, mutta kun siellä sitä infoa nyt sattuu olemaan.

Tässä linkki Svenska Dagbladetin juttuun: Gravida avråds från mat i konserver.