Menu

E621

E621 tarkoittaa glutamaattia. Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa keinotekoisesti liha- ja myös kasvisruokien(!) omaa makua. Tuoteselosteissa se saattaa olla myös nimellä MSG eli monosodiumglutamate.

Luonnossa glutamaatti on aminohappo. Se on aivojen tärkein toimintaa edistävä, kiihottava, välittäjäaine, eli kun sitä on ruoassa ei ole ihme, että maistuu. Glutamaatti osallistuu mm. hermosolujen kasvuun, niiden erilaistumiseen, liikkeiden säätelyyn ja oppimiseen. Tämä keinotekoinen aromivahvenne on esimerkiksi syy siihen, miksi suomalaiset rakastavat hunajamarinoitua broileria. Glutamaattia on luontaisesti mm. äidinmaidossa ja sen on todettu aiheuttavan riippuvuutta.

Olin innoissani lukiessani taannoin, että lihajalostajat yrittävät eroon glutamaatista. Se on selvä viesti kuluttajille siitä, että kyseistä ainetta ei tule syödä. Glutamaatin välttäminen on tosi haasteellista. Sitä on nimittäin mm. säilyke- ja pikakeitoissa, maustetuissa nuudeleissa, mallas- ja hiivauutteessa, soijakastikkeessa, gelatiinissa ja karkeapintaisessa proteiinissa ja kasviproteiinissa sekä aromisuolassa. Suomeksi: glutamaattia on siis esimerkiksi sipseissä, marinadeissa, maustesekoituksissa, eli todennäköisesti tuotteissa, joita sinun ei itse ole tarkoitus maustaa. Glutamaattia syöt myös käydessäsi kiinalaisessa ravintolassa. Synteettisesti valmistettua glutamaattia tuodaan Suomeen Kiinasta, Japanista ja Koreasta, jossa se on runsaasti käytetty.

Yhdysvalloissa on kokonainen kansanliike, joka vastustaa glutamaatin käyttöä. E621 aiheuttaa mm. vatsakipuja, päänsärkyä ja migreeniä, masennusta ja astmaa. Se on myös yhdistetty fibromyalgiaan. Lisäksi aspiriinille yliherkkiä ihmisiä kehotetaan välttämään glutamaattia. Glutamaattia ei myöskään suositella lapsille. Olen aina ihmetellyt, miksi lapsilta kielletyt kemikaalit olisivat täysin turvallisia aikuisille? Ja siltikin, Finfoodin sivuillatodetaan, kuinka ”glutamaatin turvallisuus on osoitettu lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa ja arvioinneissa”.

Glutamaattia on myös kosmetiikkatuotteissa, saippuassa, samppoossa, hiusgeelissä vaikka missä. Luomu tai mahdollisimman luonnollinen ravinto ja pesuaineet sekä kosmetiikka takaavat parhaiten sen, ettet saa itseesi glutamaattia.

Konkretiaa. Koska valmistuksessa käytetyt ainesosat on oltava järjestyksessä määrällisesti suurimmasta pienimpään, kuulostaa esimerkiksi Jalostajan kasvisliemikuution kemikaalicocktail huolestuttavalta:

Kasvisliemikuutiossa on siis enemmän natriumglutamaattia kuin kasviksia!

Surkeammin on asian laita kuitenkin kouluissa, vanhainkodeissa ja ylipäänsä laitosruokailussa. Jalostajan laitosruokailuun tarkoitetun kasvisliemiaineksen tuoteseloste on tällainen. Aineosat: suola, arominvahventeet(E621, hiivauute, E635), maltodekstriini(maissi), glukoosi, aromit(liha, porkkana, sipuli, purjo, kurkuma, paprika), paakkuuntumisenestoaine(E341), mausteet(persilja, basilika, valkosipuli). Ohjeen mukaan valmistetun liemen suolapitoisuus 0,49 %. Suomeksi: glutamaatti on listassa toisena, ainoastaan suolaa on tuotteessa enemmän. Kiva.