Menu

Vihreä kaupunki

Jos missasit eilen Pasi Toiviaisen Vihreä kaupunki-dokkarin ekan osan, katsopa pätkä Areenasta.

Kyseessä on ekologisesta rakentamisesta kertova, kaksiosainen dokumentti, joka on kuvattu vuosina 2009 – 2010 yhdessätoista maassa eri puolilla Eurooppaa, aina Saksasta Espanjaan ja Hollannista Italiaan. Ohjelman eka osa Täydellinen ekotalo selvittää, syntyykö paras ekotalo teknologian avulla vai luonnonmukaisen rakentamisen keinoin.


Kuvan rakennus on muuten Musée du Quai Branly eli Alkuperäistaiteen museo Pariisissa (kuva YLE). Ekologisuuden lisäksi viherseinät ovat älyttömän kauniita. Kuvitelkaa, kuinka rakennusten seinät vaihtavat väriä ja muuttuvat vuodenajan mukaan — sen lisäksi että ne yhteyttävät ja puhdistavat ilmaa.