Menu

Testi ja reittaus

Aina ei onnista. Testasin alkuvuoden Soil Association -sertifioitua, Ylang Ylang & Orange Bodywashia, enkä oikein lämmennyt tuotteelle.

Olen aina vihannut pumppupulloja, koska niiden kanssa tuntuu, että jonnekin pullon uumeniin jää käyttökelpoista kamaa, jota ei vaan millään saa ulos. Niin kävi nytkin! Tosin: vähän aikaa sadateltuani tajusin, että nokan saa ruuvattua irti, joten saippuajämiin pääsee kuin pääseekin käsiksi 🙂 Hyvä.

Tuotteen toimivuus oli ihan ok, mutta ei paras suihkusaippua, jota olen itse käyttänyt. En varmaankaan ostaisi tätä vastaisuudessa, eikä perheemme miesedustuskaan lämmennyt tuotteelle. Plussat kuitenkin siitä, että nokan saa irti ja pullon voi täyttää uudelleen. Esimerkiksi Ruohonjuuressa ja Ekolossa voi täyttää omia pulloa erilaisilla saippuatuotteilla, joten tähänkin purteloon voi ladata vaikka käsisaippuaa, tai shampoota, mitä nyt sitten sattuukaan tarvitsemaan.