Menu

Luomutomaatit ovat tavallisia terveellisempiä

Kaivelen työni puolesta parhaillaan luomu-aihetta, ja tässä kiinnostava uutinen, jota en ole tainnut Kemikaalicocktailissa aikaisemmin referoida:

”Luonnonmukaisesti kasvatetut tomaatit sisältävät selvästi tavallisia tomaatteja enemmän terveyttä edistäviä flavonoideja, kertoo laaja yhdysvaltalaistutkimus.

Kalifornian ja Minnesotan yliopistoissa tehty 10-vuotinen tutkimus kertoo, että luomutomaateissa flavonoidien määrä oli 79 – 97 prosenttia suurempi verrattuna tavanomaisilla viljelymenetelmillä tuotettuihin.

Kuva:YLE

Pitkäaikanen tutkimus myös antoi kiinnostavan tuloksen, jonka mukaan ero kasvoi tutkimuksen edetessä. Tutkijat arvelevat, että viljelyyn käytetty maa tarvitsee aikaa ennen kuin se saavuttaa oikean tasapainotilan. Ruotsin Elintarvikeviraston tutkijan Irene Mattissonin mukaan tutkimus on poikkeuksellisen huolellisesti tehty ja siinä on eliminoitu monia virhemahdollisuuksia. Samansuuntaisia tuloksia tosin on saatu aiemmissakin tutkimuksissa. Flavonoidit ovat kasvien luonnollisia kemikaaleja, jotka suojaavat kasveja sairauksilta ja tuhohyönteisten vaikutukselta. Flavonoidien nauttimisen on todettu ehkäisevän sydänsairauksia ja syöpää, mahdollisesti myös dementiaa. Tutkimus on julkaistu Journal of agriculture and food chemistry -tiedelehdessä”.

Lähde: YLE Uutiset / luonto ja ympäristö

Luomu kiinnostaa minua kovasti ja kuten olen kertonut, aloitin pari vuotta sitten luomuopinnot avoimessa yliopistossa. Opinto-oikeuteni umpeutui vastikään ja järkytyin kun kuulin, että luomuopetuksen määrärahoja on leikattu Suomessa rankalla kädellä, eikä esimerkiksi avoimen yliopiston luomuopetusta enää järjestetä. Olette varmaan huomanneet, että myös aikaisemmin toiminut Finfood-luomu on lopetettu. Luomun kulutus kasvaa koko ajan, mutta samalla sen opetusta leikataan, ihan kummallista.

Tähän aiheeseen palaan piakkoin, mutta nyt pyytäisin sinua vastaamaan oikean reunan kyselyyn: ostatko sinä luomua ja jos ostat, niin miksi?