Menu

aloC acoC

Kun kuluttaa päivät tietokirjojen ja asiatekstin parissa, on välillä hyvä leputtaa aivoja toisenlaisilla ärsykkeillä, esimerkiksi nykytaiteen parissa.

Tutustuin eilen nykytaiteeseen Kiasmassa, jossa avattiin ystäväni Adel Abidinin näyttely. Kutsussa komeilee Coca Cola -logo takaperin, mutta miksi? Vastauksen löydät Kiasman sivuilta.

Ystäväni poliittinen taide on pysäyttävää ja puhuttelevaa, ja etenkin Kiasman näyttelyn videotaideteokset Ping Pong ja Muistomerkki hiljentävät katsojan. Jälkimmäinen teos on näkymä, jonka 17-vuotias Adel kohtasi Bagdadin pommitusten jälkeen, vuonna 1991, pyöräillessään kaupungin halki. Ystäväni on kokenut melkoisen erilaisen teini-ikäisen arjen kuin monet meistä suomalaisista. Suosittelen näyttelyyn tutustumista lämpimästi. Adelin duunit ovat esillä Kiasmassa 25 huhtikuuta saakka.

Adelin näyttelyavajaiskutsun vieressä komeilee muuten smoothie, jonka reseptin haluan jakaa. Tämän voi vaikka valmistaa sunnuntaina ystävänpäiväpuuron kaveriksi 🙂

Taas kerran helppoa ja herkullista. Kas tässä:

  • Banaani
  • Appelsiini
  • Inkivääriä (se tuttu, peukalon pään kokoinen köntti)
  • 4 rkl puolukoita
  • 3 rkl mansikoita
  • Omenamehua
  • Vettä

Blenderiin, lasiin ja huiviin.

Psst… Kävin kiasman jälkeen moikkaamassa miestä nimeltä Marko Sihvonen, joka on nälkälakossa eduskuntatalon edessä. Miksi mies näkee nälkää jo yhdettätoista päivää? Ottamatta asiaan (vielä) sen kummemmin kantaa, esimerkiksi tämä blogiteksti avaa Markon agendaa. Hmm…