Menu

Meikkikaapin suosikit

Tiedän kuinka tykkäätte kosmetiikka-aiheisista postauksistani, joten tässäpä taas yksi sellainen. Akuksi hieman muistinvirkistystä siitä, miksi kannattaa suosia luonnonkosmetiikkaa:

  • Sertifioitu luonnonkosmetiikka ei kerry ympäristöön ja ekosysteemiin
  • Luonnonkosmetiikkatuotteet eivät sisällä:

– Synteettisiä säilöntäaineita, hajusteita tai väriaineita
– Kovia, vaahtoavia pesutensidejä
– Silikoneja tai mineraaliöljyjä
– Geenimuunneltuja raaka-aineita

  • Tuotteet eivät ole eläimillä testattuja

Itse nostaisin erityisesti esiin ympäristösyyt, sillä kosmetiikan ympäristökuormitus on aihe, josta puhutaan valitettavan vähän. Kuten aikaisemmin olen maininnut, haalistavat esimerkiksi aurinkorasvojen UV-filtterit korallien värejä, se jos mikä on aika rankka esimerkki siitä, mihin meidän ihmisten kauneutta vaalivat kemikaalit ympäristössä kykenevät, kun ne joutuvat paikkoihin, joihin ne eivät kuulu, esimerkiksi merivesiin.

Fiksu siis huomioi itsensä lisäksi ympäristökin! Kuvasin oman meikkikaappini sisällön teille lähinnä osviitaksi: tavanomainen kosmetiikka on täysin korvattavissa luonnonkosmetiikkaverrokeilla!

Minulle on kertynyt yllättävän monia meikkikyniä, vaikka käytän vain muutamaa (ja on siellä yksi ripsivärikin, näköjään). Nämä ovat lähinnä silmän- ja huultenrajauskyniä, ja kaikki ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Valikoimassani on Laveraa, Santea ja Couleur Caramelia.

Näitä käytän viikottain: Weledan jalkavoide, Dr. Hauschkan meikkivoide, Nvey Econ poskipuna, Essentia Naturalen mineraalipuuteri ja Frantsilan naamio, johon olen vastikään tutustunut. Postaus tulossa!

Nämä tuotteet sen sijaan ovat päivittäisessä käytössä: Lisen Organicsin kasvovesi ja Argitalin kasvovoide (jota muuten myös mieheni käyttää). Keskellä pönöttävä Weledan Wind and Water Creamia olen käyttänyt vasta pari kertaa, lähinnä silloin, kun olen joutunut viettämään pidempiä aikoja ulkona, kovassa pakkasessa tai viimassa.

Laveran minikokoinen käsivoide on kätevä mukana missä vain, ja Couleur Caramelin sekä Santen huulipunat ovat kestosuosikkejani. Toinen vasemmalta on Saksasta ostamani, paikallisen tuottajan luomuhunajahuulivoide, jota Suomesta ei valitettavasti saa…

Herb Basicsin Honey & Beeswax Balm on ihan mahtava superkosteuttava voide, jota olen säästellyt — en halua että se loppuu! Ja Keskellä kuvaa olevat kynät ovat Santen. Burt´s Bees huulirasva on pari vuotta takaperin hankittu (se ei lopu ikinä!) ja Logonan puuteri on vakiokäytössä.

Tässä siis lähes koko kosmetiikka-arsenaalini. Kuten huomata voi, olen korvannut jo melkein kaiken kempparikamani luonnonkosmetiikalla — ripsiväriä lukuunottamatta. Uuden Mustan testituloksia odotellessa… Lukekaapa muuten ripsaritestaajien kokemuksia testituotteistaan täältä.