Menu

Vastauksia kysymyksiinne: muoti

Nyt lisää vastauksia kysymyksiinne. Muotiin liittyviä kyssäreitä oli sen verran, että laitan nyt tähän postaukseen vastauksen vain yhteen — mutta sitäkin pidemmän vastauksen vaativaan — lukijakysymykseen.

Olet muutamaan otteeseen maininnut, ettet innostu nettikauppojen ekovaatteista. Mietinkin mistä siis hankit vaatteesi?

Valitettavasti monien nettikauppojen ekovaatteet ovat mielestäni aika ankeita. Kaipaan persoonallisia vaatteita ja austeita, ja siksi suosinkin paljon kirppiksiä ja pikkumerkkejä.

Ekologinen pukeutuminen on helpompaa mielestäni kesällä, jolloin käytänkin paljon kirppismekkoja ja -kenkiä . Kuluneena Berliinin kesänä pukeuduin paikallisilta kirppareilta löytyneisiin arteisiin: itse teurastettuihin kirppisshortseihin ja paikallisilta kirppareilta löytyneisiin yläosiin. Myös American Apparellin haaremihiusut olivat aktiivikäytössä. Yhdistelen siis uutta ja vanhaa. Melkein kaikki kaapistani löytyvät huivit, laukut, korut, hatut ja muut asusteet ovat kirppislöytöjä (muutama aarteeni esitellään uusimmassa Voi hyvin -lehdessä).

Esimerkiksi alapuolen kuvan toppi on kirppislöytö, neuletakki samoin ja niin myös kaikki kaulakorut, Herra Pöllöä lukuunottamatta. Toppi maksoi pari euroa, neuletakki euron ja korut euron kappale.

Kesällä en kestä olla pillifarkuissa, mutta syksyllä ja talvella sen sijaan pukeudun arjessa usein kapeisiin lahkeisiin ja rentoihin yläosiin (kuten yllä). Siinä missä yläosat löytää helposti kirpparilta, on farkkujen kanssa hankalampaa. Usein jalassa ovat yhdet ja samat Cheap Monday -pillifarkut (ei ekomerkki). Vaikka ekofarkkuja tarjolla onkin, en ole löytänyt itselleni sopivaa mallia niiden joukosta! Samilla on ihanat ekobyysat, taidan seuraavalla Berliinin reissulla ostaa sellaiset itsellenikin. Eikö joku pliis voisi alkaa tuoda Monkee Genesejä Suomeen?! Kaapissa on myös ihanat Ivana Helsingin merimiesfarkut, mutta ne eivät ole arkibyysat, vaan enemmänkin spesiaalitilanne-housut. Hienoa on, että Ivanat ovat made in Filnand, eettiset alusta loppuun.

Leggingsejä en juurikaan käytä, mutta joskus vedän jalkaan sukkikset ison neuleen tai tunikan seuraksi. Esimerkiksi Lindexistä saa luomupuuvillaisia sukkia ja alusvaatteita.

Ostan tosin uusia sukkia ja alusvaatteita melko harvoin, mutta yleensä ne tarttuvat mukaani ihan randomisti mistä milloinkin. Ostan aina luomuna tai reiluna, jos kaupan valikoimissa edellämainittuja vain on, mutta en kyllä näe kauheasti eforttia asian eteen. Juuri tällaiset ostokset voisin hyvinkin tehdä ekomuotia myyvissä nettikaupoissa, tässä asiassa voisin hyvinkin petrata!

Olen nuorempana shoppaillut paljonkin, nykyään investoin vaatteisiin harvemmin, mutta panostan laadukkaisiin ja uniikkeihin juttuihin (tai teen löytöjä kirppareilta). Esimerkiksi tänä syksynä tein mahtavia kirppislöytöjä YLEn puvustokirpparilta, josta löysin monta hyvää yläosaa (niistä lisää jahka ehdin).

Varsinaisesti uuutena olen tänä syksynä ostanut puupohjaiset Swedish Hasbeens -saappaat (kuvassa), nahkaiset talvisaappaat (Max Mara), uuden talvitakin (Halonen) sekä Coston laukun. Pakko myös mainita tässä kohtaa Hki10n vintagepuolelta keväällä löytämäni punaiset mokkakengät, jotka korkolappujen uusimisen jälkeen ovat kestäneet oikein hyvin — iästään huolimatta!


Osa investoinneistani on siis luomumateriaaleja, eettistä tai kierrätyskamaa, ja osa ihan tavallista. Pyrin suosimaan tiedostavia merkkejä, mutta aina se ei onnistu, valitettavasti.

Vältän käymistä H&Mssä ja muissa halvoissa ketjupaikoissa, mutta pari kertaa vuodessa käyn tsekkaamassa, mitä luomupuuvillakamaa ”halpaloissa”on tarjolla. Harmillista vaan on, että luomupuuvillatuotteita ei ole useinkaan merkitty selvästi, eivätkä ne ole putiikeissa mitenkään loogisesti esillä, vaan ympäri kauppaa, siellä täällä! Vero Modat, Zarat jne. kierrän siis yleensä kaukaa, mutta toisinaan tsekkaan kyllä halpaketjujen tarjontaa lähinnä sivistääkseni itseäni trendirintamalla. Aina joskus löydän yllätyksekseni esimerkiksi H&Mn valikoimista luomupuuvilla- ym.-kamaa, josta sitten pyrin postaamaankin. Komenttiosiossa moni teistä sivisti minua siitä, että luomupuuvillavaatteita saa myös muista halpaketjupaikoista, hyvä tietää!

Halpapaikoista Gina Tricot´ssa olen käynyt vain kerran, ja täytyy sanoa, että minusta mesta on karsea, ja minusta vaatteiden ”laatu” tuntuu vieläkin huonommalta kuin muualla (tosin kommenttienne perusteella olen laatu ei ole siellä huonompaa kuin muuallakaan).

Takit ovat vaatekappaleita, joihin olen valmis investoimaan ja joita käytän vuosia. Takkini ovat pääosin joko kirppiskamaa tai ”pikkumerkkejä”, esimerkiksi muutama vuosi takaperin ostettu Ivana Helsingin takki (kuva vuodelta 2006) on yhä kuin uusi, rakastan sitä!

-kuva YLE, kuva netissä MTV3

Käytössäni on parhaillaan myös villakankainen talvitakki, jonka ostin pari vuotta sitten Hki10n vintagepuolelta. Vanhat villakangastakit voittavat nykyiset lämpimyydessä 100-0. Ennen osattiin tehdä oikeita talvivaatteita…

En siis varsinaisesti suosi mitään tiettyjä brändejä, mutta tsekkaan säännöllisesti UFFin, Fidan, tiettyjen pikkukirppisten, Swedish Hasbeensin, Ivana Helsingin, Lux Luxin, Hundparkin, Secco-shopin, Hki10n, Marimekon, Nanson, Unkain, Vihreät Vaatteet -blogin, Stella McCartneyn, Hanna Sarénin ja blogini oikeassa laidassa mainittujen nettisaittien ja satunnaisten muiden sivustojen tarjontaa. En siis ole brändiuskollinen. Usein piipahdan itselleni tuntemattomissa putiikeissa ja utelen myyjältä tuotteiden taustoja, siihen rohkaisen teitäkin! Tällä tavalla saattaa hyvinkin löytää vaikka jonkin uuden, kotimaisen vaatemerkin, tai kiinnostavan ulkomaisen tuttavuuden, joka hyvällä tuurilla voi vieläpä olla eettistä designia.

Ai niin, tärkeä asia meinasi unohtua: eräs pukeutumiseni ydinasuste ovat villasukat! Villikset ovat kotona jalassa kesät talvet, aina. Talvella käytän villasukkia myös kengissä, eli elän villiksissäni lähes kellon ympäri. Suosin pitkävartisia villasukkia. Villikset ovat tavallaan myös ekoteko: kun pukeudut kotona lämpimästi, voit laskea kodin lämpötilaa, ja näin säästät sähköä. Nukkuminenkin on paljon mielekkäämpää viileässä. Suomessa asunnot tupataan lämmittää ihan kohtuuttoman lämpimiksi talvellakin, kun fiksua olisi vetää ylle vähän enemmän kuteita, hullun lämmittämisen sijaan.

Hienoja villasukkia löytää kirppiksiltä ja joulumyyjäisistä, joissa käyn tähän aikaan vuodesta joka viikonloppu. Ja kannattaa muistaa, että oma mummo saattaa erittäin mielellään kutoa sinulle upeat villasukat, kun vaan muistat pyytää. Mummot eivät välttämättä hoksaa, että niinkin perinteinen asia kuin villasukat, voisivat kiinnostaa nuoria nihmisiä 🙂