"Hipit ovat pilanneet luomun"

Tiedätte jo Ollin, ja hänen Tarzan-bloginsa, lukaiskaapa myös vastikään Savon Sanomissa julkaistu juttu Ollin superfood-aatoksista. Blogaukseni otsikko on Ollin suusta. Minusta lause on mainio! Se on tietty erittäin provosoiva, mutta eihän elämä ole aina niin vakavaa?

-kuva: Jyri Pietarinen / Savon Sanomat

Superfood on nyt trendi, kuulin MeNaistenkin uusimman numeron sisältävän jutun aiheesta. Kirjoittaessani superfruit-blogaukseni huhtikuussa 2008, en uskonut termin koskaan rantautuvan Suomeen, mutta niin se vaan on tullut jäädäkseen.

Olen keskustellut superfoodeista ystävien kanssa ja ihmiset jakautuvat selvästi kahteen leiriin: toisten mielestä kyseessä on pyörän uudelleen keksiminen, mustikkahan on mustikka! Osa tutuista ajattelee, että superfoodit ovat elitistinen harrastus, että homma on ruoalla pätemistä ja lievästi juppia touhua, superfoodit kun maksavat usein aika paljon. Toiset taas pitävät hommaa yksinkertaisesti kätevänä tapana saada erinomaista ravintoa kompaktissa koossa, minä lukeudun jälkimmäiseen porukkaan. Ymmärrän kuitenkin erinomaisesti ihmisiä, joita ärsyttää mustikan kutsuminen superfoodiksi. Minustakin mustikka on ihan vaan mustikka.

Itse pidän superfoodeja etenkin kätevänä ja terveellisenä eväänä: pienikin määrä goji-incanberries-raakasuklaa-siemen-pähkinä – sekoitusta vie nälän ja olo on heti energinen ja pirteä ja pussillinen näitä kulkee mukana missä tahansa. Suosin tietenkin mieluiten kotimaisia raaka-aineita aina kun mahdollista, ja esimerkiksi kotimaiset marjat kannattaa ehdottomasti napata talveksi talteen, niitä saa metsästä ilmaiseksi!

Laadukkaan ravinnon nauttiminen ei ole juppeilua, se on maalsijärkeä, omasta itsestä huolehtimista ja nautinnollista hommaa. Se, suosiiko eteläamerikkalaisia vai kotimaisia marjoja ja siemeniä, on jokaisen oma valinta, ja se, millä nimellä ravintoaan kutsuu on myös ihmisestä kiinni. Toiset puhuvat superruoasta, minä sanon mielummin mustikka 🙂