Menu

Monkee Genes

Olen jo reilun kuukauden seikkaillut Berliinin katuja, eikä kyllästymisestä ole tietoakaan. Bongailen lähes päivittäin epäkiinnostavan oloisilta sivukujilta jotain uutta ja jännittävää – niin kuin nyt vaikka ex-lihanleikkaamon, joka nykyisin myy luomufarkkuja.

Väänsin teille blogausta toista tuntia tajutakseni, että yhden sijaan on tehtävä kaksi. Aloitetaan siis luomufarkuista ja mennään kiinnostavaan ex-lihapuljuun, nykyiseen vaatekauppaan vasta sen jälkeen, omassa blogauksessaan. Teaserinä kuitenkin: paikka näyttää tältä:


Alemman kuvan oikeassa reunassa roikkuu jotakin kiinnostavaa: Monkee Genes-luomufarkut.

Luomufarkut sinänsä eivät ole mikään varsinainen uutuusjuttu. Melkein jokaisen farkkumerkin mallistosta löytyy luomubyysoja, mutta usein ne ovat aika peruskamaa. Tiedättehän: suora tai pilli lahje ja pesuna sininen tai vähän tummempi sininen. Monkee Genes on poikkeus, ne ovat värikkäitä! Housuja saa ainakin punaisina, violetteina, limen ja tumman vihreinä, valkoisina, harmaina ja eri sinisinä.


Meidän talouteemme ostettiin juurikin siniset ja S on niistä niin innoissaan, että kävi äsken alleviivaamassa, että housut saavat ”tuplapeukut ylöspäin”. Näissä sinisissä pillilahkeissa on eletty melkein yötäpäivää pari viikkoa ja toiset kuulemma haetaan mukaan ennen Suomeen lähtöä. Hintaa housuilla on 90 euroa. Pillien ja superpillien lisäksi Monkee Genesejä saa flare-mallinakin, joka tietenkin on se trendikkäin vaihtoehto. Tosin, tuskin ne pillitkään mihinkään ovat menossa.

Genesit ovat siis paitsi luomut, myös Soil Association – sertifioidut, Englannissa valmistetut, oikeasti hyvän malliset ja vinkeän väriset. Ja alleviivattakoon, että yhdessäkään farkkujen tuotantovaiheessa ei ole käytetty torjunta-aineita tai kemikaaleja. Tosin vettä on kulunut oletettavasti yhtä paljon kuin tavallistenkin farkkujen valmistuksessa, mutta veden mukana ei ole kulkeutunut kemikaalischeissea ympäristöön ja vesistöihin, peukut ylös tällekin!

… Ja hei, Jared Letollakin on Genesit ja kuulemma Jamie – Katen mies – Hincelläkin. Hot hot hot.


-kuva täältä

Nyt karkaan musacorneriin, demoäänitykset kutsuvat!