Menu

Luomufarkkujen koti: Extrafein

Kerroin teille eilen Monkee Genes luomufarkuista. Nyt kerron mistä niitä saa. Housuja kauppaa – ainoana Berliinissä – Extrafein.

Extrafein on melkein täydellinen vaatekauppa, vain naistenmuoti puuttuu. Tai ei se kokonaan puutu, mutta sitä on tarjolla erittäin vähän, muutamia vaatekappaleita. Ei kuitenkaan saa valittaa, aika harvassa ovat miesten muotiin panostavat liikkeet, joissa on näin upea miljöö ja kiinnostava vaatevalikoima. Pisteet Extrafeinille, ehdottomasti. Ja jäipähän kerrankin meikäläiselle aikaa räpsiä kuvia, S hoiti vaatteiden sovittelun, joka siis johti eilen mainittuun Genesien ostoon.

Extrafein on aikaisemmin toiminut lihanleikkaamona, josta muistona paitsi ihana kaakelointi, myös katon palkit, joista lihakoukut ja ruohon osat aikanaan roikkuivat. Veritahrat on hinkattu, paikat pesty ja koukut vaihdettu uusiin. Nyt lihan tilalla roikkuu design-vaatteita. Mainiota.

Kaupan tiloissa ehti ennen Extrafeinin saapumista toimia myös paino, josta muistona taidetta pitkin seiniä. Itselleni tosin jäi epäselväksi se, kuinka likaisissa olosuhteissa paino oikein toimi, jos kerran Extrafeinin henkilökunta joutui hinkkailemaan lihatahroja… Ehkei kannata ajatella pidemmälle. Ainakin nyt paikka on puhdas ja miellyttävä!


Extrafein löytyy Mitten Torstrasselta, eikä sitä ihan helposti voi missata, sen verran isosti ovi kutsuu piipahtamaan. Etenkin miehiä suosittelen tutustumaan liikkeeseen, vaatevalikoima on kiinnostava ja palvelu erinomaista.