Menu

Valtio ekoheräsi

Huh. Alkuviikolla on ollut jotenkin poikkeuksellisen paljon kirjoitettavaa. Ja taas mennään.

Suomen valtio ja kunnat ostavat 27 miljardilla eurolla vuodessa. Näistä hiukan vajaa 7 miljardia on valtion ostoja. Tähän saakka hankinnoissa ja kilpailutuksessa on korostunut hinta, mutta nyt kriteerit muuttuvat.

Hallitus hyväksyi nimittäin viime viikolla ympäristöministeriön valmisteleman kestävien hankintoja koskevan esityksen. Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan periaatepäätöksen tarkoitus on nostaa ympäristön painoarvoa palvelujen ja tavaroiden ostokriteerinä. Tässä suoria lainauksia Talouselämän jutusta Valtio ostaa vihersähköä ja luomurokaa:

”Julkinen sektori kuluttaa kuusi prosenttia Suomen sähköstä. Jo ensi vuonna valtionhallinnon ostamasta sähköstä on vähintään kolmannes oltava uusiutuvilla polttoaineilla tuotettua. Kuuden vuoden päästä uusiutuvan osuuden on oltava jo 60 prosenttia”.

”Valtio uusii myös henkilöautopolitiikkansa ja asettaa rajat autojen hiilidioksidipäästöille”.

”Ruokapalvelujen elintarvikehankinnassa painotetaan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa. Aluksi näitä vaihtoehtoja on oltava tarjolla kerran viikossa ja myöhemmin kaksi kertaa viikossa”.

Etenkin lihavoitu kohta on kiinnostava. Vaikka kyse onkin aluksi ainoastaan yhdestä kerrasta viikossa, on se parempi kuin ei mitään. Pitänee ottaa asia puheeksi myös oman työpaikkani ravintoloiden kesken. Tänään Hesarissakin vilahtanut asia, yksi lihapäivä viikossa ja muut kasvispäiviä, olisi myös omalla työpaikallani kiinnostava kokeilu. Siihen en tosin usko, että ihan helpolla päästään, mutta pienellä pakolla kylläkin. Ehkä työpaikalla voisi ennemminkin järjestää kasvisruokaviikon, jonka aikana porukka tutustutettaisiin herkullisiin kasvisruokiin. Jos lihavaihtoehtoa ei ole olemassa, on jokaisen otettava kasvisruokaa, ellei sitten mielummin ole nälässä. Näin kasvisruoan voisi kätevästi esitellä niille, jotka sitä vierastavat.

Se että valtio ryhtyy ekommaksi jaluomummaksi ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki Suomen kunnat, tai edes osa niistä, olisi automaattisesti velvoitettu samaan. Mutta valtio voi kylläkin vauhdittaa kuntien toimia ja se aikookin edellyttää kestävän kehityksen kriteereitä myöntäessään kunnille avustuksia ja tukia.

Eikä siinä vielä kaikki. Jotta hankinnoista vastaavat henkilöt osaisivat ”ostaa oikein”, perustetaan Motivaan helpdesk, jonne voi soittaa kun on hätä.

Ei kait siinä… Hyvä! Lisää pohdintaa aiheesta Olotilassa.