Rautaa jauhoissa

Ystäväni tietävät, että kirjojen lukemiseni rajoittuu lähes pelkästään tietokirjoin. Tammikuussa lukemani, mainio Sarasvatin hiekkaa on kauimpana tietokirjallisuudesta, johon olen viimevuosina yltänyt… En voi sille mitään! Otan fiktioannokseni mielummin leffana. Kompakti kaksi tuntia, jonka jälkeen voi taas palata todellisuuteen.

Parhaillaan luen Duodecimin Syödään!-pokkaria, joka ei kylläkään päädy kirjasuosituslistalleni, mutta erään kiinnostavan pointin haluan nostaa esiin.

Tiesitkö, että Suomessa vehnäjauhoihin on lisätty rautaa parinkymmenen vuoden ajan? Se lopetettiin vuonna 1994 kun havaittiin, että lisätty rauta ei tavoita niitä henkilöitä, jotka raudan oikeasti tarvitsevat. Kirjassa todetaan näin:

”Vuonna 1994 päätettiin lopettaa kaksikymmentä vuotta jatkunut vehnäjauhojen täydentäminen raudalla. Päätös johtui siitä, että joissakin tutkimuksissa oli todettu varastoraudan runsaan määrän olevan yhteydessä suurentuneeseen sydäntautiriskiin. Jauhoihin lisätty rauta lisäsi koko väestön raudan saantia ja eniten runsaasti energiaa käyttävillä miehillä, jotka sitä vähiten tarvitsivat. Täydentäminen oli huonosti suunnattu, koska se kohdistui huonosti niihin, jotka rautaa eniten tarvitsivat”.

Onpas kummallista, että rautaa päätettiin lisätä juuri vehnäjauhoihin?! 80-luvulla syntynyt kun olen, on tällainen tieto jäänyt itseltäni täysin pimentoon. Onkohan asia ollut silloin joskus suurestikin esillä? Infopläjäys olkoon yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka hyvää tarkoittavalla ruoka-aineiden ehostamisella voidaankin päätyä ojasta allikkoon.

1970-luvulla suomalaisista naisista noin 6% kärsi anemiasta ja määrä oli vuonna 1997 täysin sama. Vehnäjauhopimppauksen hyöty oli siis nolla, bonuksena kohonneet sydäntautiriskit.

Voisinpa hypätä aikakoneella tulevaisuuteen ja vakoilla, mitkä ehostetut elintarvikkeet yhä löytyvät kaupan hyllyltä. Ei kai tässä auta kuin odottaa ja katsoa.