Menu

Apetitin harhautus

Natriumglutamaatti onnistuu yhä edelleen harhauttamaan meikäläistä. Tavallaan luulisi, että allekirjoittanut osaisi olla laittamatta suuhunsa kyseistä kemikaalia, mutta ei. Taas popsin tätä inhottavaa E-huttua ihmetellen jokiravunpyrstöjen poikkeuksellisen hyvää makua. Olisi pitänyt arvata.

Vanhempieni luona piipahtaessani bongasin siis jääkaapista purkillisen Apetitin jokiravun pyrstöjä. En lukenut tuoteselostetta sen kummemmin, nälkäinen kun olin.

Ravunpyrstöt maistuivat e-rit-täin hyvälle, ne olivat koukuttavan herkullisia! Tai siis niin luulin. Todellisuudessa E621 sai päänuppini luulemaan, että ravut ne hyvältä maistuvat. Hyväksi luulemani maku oli yksinkertaisesti natriumglutamaatin aiheuttama harha. Tämä riippuvuutta aiheuttava, halpa makuaine (jota luontaisesti on äidinmaidossa) on keljua kamaa, jonka kanssa tarkkaavaisinkin E-koodinatsi voi mennä halpaan.

Kun on tottunut välttelemään glutamaattia, tajuaa onneksi suhteellisen nopeasti milloin on kyse glutamaatin aiheuttamasta harhasta ja koska kyseessä ovat oikeasti hyvät raaka-aineet ja mausteet. Apetitin tuotteessa herkkumaun tekee keinotekoinen kemikaali, jonka olemassaolo olisi pitänyt tajuta jo rapujen erittäin kirkkaasta, punertavasta väristä.

Ei ole mitenkään ihmeellistä, että hyvillä mausteilla saadaan aikaan herkullista ruokaa. Sehän on ruoanlaiton perusta! E621 on kuitenkin siitä velmua kamaa, että se todellakin napsauttaa syömishimon päälle tavalla, jota monet eivät rekisteröi tai ymmärrä. Ruokailija ajattelee yksinkertaisesti, että ”ruoka on hyvää”, vaikka ruoka ihan hyvin voi olla lähes mitä tahansa huttua, joka saadaan maistuvaksi glutamaatin voimin.

En onneksi vedellyt koko purkillista rapuja. Jo muutaman yksilön jälkeen tajusin mistä holtiton hotkimiseni johtuu.
Tutkiessani netissä Apetitin äyriäisvalikoiman tuoteselosteita huomasin, että jokaisessa tuoteselosteessa mainitaan E621. Atrian JOKAINEN äyriäistuote sinisimpukoista surimipaloihin sisältää natriumglutamaattia. Todella harmillista.

Aionkin nyt selvittää, onko japanilaisten ravintoloiden makirullien surimissa glutamaattia ja mikä on tilanne kauppojen tuoretiskien ravunpyrstöjen kanssa. Pitäkää peukkuja, toivon todellakin, että ne ovat E621-vapaita.

E621 herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, minä perustan oman kantani vahvasti myös omakohtaisiin kokemuksiini siitä, kuinka tehokkaasti itse ”addiktoidun” ruokiin, joissa tätä kemikaalia on. Voit kokeilla tätä ihan helposti itsekin, E621 – tuotteita on kaupassa valitettavan paljon. En tosin suosittele glutamaatin popsimista muuta kuin siinä tapauksessa, että meikäläisen postaus tuntuu ”turhalta vauhkoamiselta”.

Onneksi glutamaattia voi välttää suhteellisen helposti, onhan se mainittava tuoteselosteessa. Tosin ravintolaruoka on asia erikseen. Etenkin monet ”halpiskiinalaiset” saavat ruokiensa maun aikaan juuri glutamaatin avulla. Kandee pitää mielessä.