Menu

Totuus ja muutos – ensi lauantaina

Sankeli että on vaikea tottua arkeen. Onneksi ihanat työkaverit olivat vastassa Ruohonjuuren lahjakortilla, niin pääsen ostamaan herkkuja tähän tammimasennukseeni.

Vinkkinä muuten, että huomenna käynnistyvät Helsingin dokumenttielokuvafestivaalit eli DocPoint. Tarjolla on paljon kiinnostavaa sisältöä, muun muassa totuus ja muutos puhuttavat. Nimenomaan muutoksesta puhuu festareilla allekirjoittanutkin. Docpoint ja Dodo ovat pyytäneet minua puhumaan Muutos09-seminaarissa, tulkaa ihmeessä paikalle kuuntelemaan jos satutte olemaan mestoilla. Osuuteni on kolmen ja neljän välilä.

”Seminaarissa käsitellään muutosta muun muassa radikaalin kansalaistoiminnan, ilmastokysymysten, politiikan ja dokumenttielokuvien näkökulmasta. Muuttuuko maailma vai muutetaanko sitä? Mikä ajaa muutokseen? Kuka tekee muutoksia?”.

Olen yksi monesta Muutos09-seminaarin puhujasta. Paikalla myös mm. ohjaajat John Webster, Peter Wintonick, Orwa Nyrabia, toimittaja Pasi Toiviainen ja tutkija Aleksi Neuvonen, sivilisaatiohistorijoitsija Tapani Hietaniemi, kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja taiteilija Terike Haapoja, blogisti Aapo Korkeaoja sekä elokuvatutkija Ilona Hongisto. Gulp. Olen kovassa seurassa.

Tämä tapahtuu siis lauantaina 24.1. klo 12-16, Ateneum-Salissa (Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2).


Muutoksesta tuli mieleeni, arvakaapa mikä leffa odotti matkalaisia hotellihuoneessa Bangkokissa? Al Goren Epämiellyttävä totuuspa hyvinkin. Aika mahtavaa, että jopa lomamatkalla hotelli haluaa hömpän sijaan tarjota ajattelemisen aihetta. Se, katsooko huoneessa asustava leffan vai ei on tietenkin jokaisen oma valinta. Olen vaan fiiliksissä siitä, että tarjolla oli kyseinen leffa, eikä esimerkiksi Lindsay Lohanin uusin.

Tulkaa DocPontiin!