Ei turkiksia joululahjapaketteihin
Kemikaalicocktailissa aiheet voivat olla kaikkea mahdollista designista luomukinkkuun. Eläinoikeudet ovat asia, johon en oikeastaan usein viittaa ja syy on yksinkertainen: yksi ihminen voi käsitellä vaan rajallisen määrän informaatiota. Kun vaan voisin kirjoittaa kaikesta tärkeästä maailmassa, kirjoittaisin myös tämän blogauksen iaheesta useammin.
Turkikset herättävät tunteita ja vaikka monet nuoret naiset fiksusti niitä vastustavat, monet myös ostavat turkissomisteisia juttuja. Turkissomisteita voi olla vaatteissa, laukuissa, kengissä tai hanskoissa eli vaikka et ostaisi kokonaista turkista, saatat silti melkein ohimennen ostaa jotain, joka tukee esimerkiksi alapuolen videon kaltaista toimintaa.
Pledge to go fur-free at PETA.org.
En kyennyt katsomaan Petan nauhoitteesta kuin 30 sekuntia. Minulle riitti sisältö tekstinä. Kyseessä on kiinalainen turkistarha ja piilokameralla filmattuna näkyy selvästi, kuinka eläimet nyljetään elävänä. Tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa10 minuuttia tämän jälkeen eläinten sydän vielä sykkii ja silmät liikkuvat. Yksi pentu nostaa päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään. Kuvaaja on varmaan saanut taistella itseään vastaan kuvatakseen materiaalin loppuun saakka.
Kuinka monta kertaa olemmekaan nähneet tällaisia videoita ja kuinka monta lisää tulee? Tällaiset asiat turhauttavat niin paljon, että koen oman vaikuttamiseni ihan minipieneksi ja turhaksi yritykseksi. Tämän kiinalaisen tehtaan tuotteita myydään varmaan paljon siitä huolimatta, ostavatko suomalaiset , fiksut Kemikaalicocktailin lukijat niitä vai eivät. Mutta pyydän silti, älkää ostako. Vaikka vaikutuksemme onkin globaalisti pientä, on se silti vaikuttamista.
Jos haluaa itselleen turkistakin tai -hatun niin kirppariltahan niitä saa. Silloin päätöksen turkisteollisuuden rahallisesta tukemisesta on tehnyt joku muu, et varsinaisesti sinä. Itsellänikin on isoäidin vanha turkishattu, mutta sen käyttäminen tuntuu ristiriitaiselta: en haluaisi edes vahingossa välittää viestiä, että nykyinen turkisteollisuus on mielestäni ok. Toisaalta, hattu on rakkaan mummoni vanha ja sillä on tunnearvoa. Toistaiseksi olen säilyttänyt sitä kotosalla: S ei suostu liikkumaan kanssani jos pukeudun siihen ja vaikka toisinaan olen ollut lähdössä ulos se päässä, olen aina jättänyt hatun kotiin.
Toisaalta, käytän nahkakenkiäkin enkä voi sanoa olevani ollenkaan varma siitä, millaisissa oloissa ne on tehty. Huh. Ilman kenkiä ei kuitenkaan voi liikkua – turkikset ovat pelkästään extraa. Ilmankin pärjää. Nahkakenkien kestävyydessä taas on vaikea löytää niille kilpailijaa…
Itselleni on turkisten osalta tärkeää se, että omat rahani eivät edesauta turkisteollisuutta. Mummon vanha hattu ja siitä maksettu raha eivät ole omasta lompakostani, ostopäätöstä en ole tehnyt minä. En siis ole tukenut turkisteollisuutta taloudellisesti. Toisaalta, jos käytän mummon turkishattua, rohkaisenko silti muita naisia ostamaan uuden turkishatun? Ehkä, vaikken sitä tarkoitakaan.