Punahilkan omenasaalis

Olen näin ”vanhalla” iällä alkanut arvostaa myyjäisiä, jotka ennen olivat mielestäni lähinnä mummojen hommaa. Myyjäisissä myydään aina pullaa, jota en voi syödä, hilloja, joissa on makuuni liikaa sokeria, arpoja, joiden palkinnot ovat tylsiä (paitsi hedelmäkorit!), käsitöitä, jotka ovat ihan herttaisia, mutta eivät itselleni tarpeen ja pieniä saviesineitä, joiden ylin ystävä en myöskää tunnusta olevani. Mutta syysmyyjäiset ovat asia erikseen: tarjolla on ihania satokauden antimia ja yleensä vieläpä edullisesti. Vähän kuin menisi torille, jolla kaikki on alessa!

YLEllä järjestetään myyjäisiä monesti vuodessa. Näissä hyvän fiiliksen tapahtumissa työntekijät myyvät oman pihan satoa, kasveja, käsitöitä – kaikenlaista. Maanantaisissa myyjäisissä oli kaupan itse kuivattuja sieniä ja paljon tuoreita omenoita. Ostin kaksi pussia kuivattuja suppilovahveroita ja kaksi säkkiä omenaa, joiden kotiin kuljettaminen Jopon kätevästä korista huolimatta oli haaste…

… Ihme juttu, kun omput eivät mene ollenkaan kasaan, vaikka kuinka runnoo. Kotona ne kylläkin tekevät niin – menevät pieneen tilaan nimittäin. Kuivatan neljättä pyykkitelineellistä parhaillaan ja luvassa on vielä monta, monta kuivatusrundia. Olen jo niin tottunut omenan tuoksuun kotona, että saan varmaan hirveät vieroitusoireet, kun projekti on ohi. Onneksi se kestää vielä viikkoja!

Psst… Tuttu tyttö ja Jopo vilahtavat huomisessa Hesarissa