Menu

Ilotulitteita ja roskaruokaa

Katselin perjantaina taksin ikkunasta Mannerheimintietä ja eduskuntatalon edustaa, joka lillui jätteissä ilotulituksen SM-kisojen jäljiltä. Lauantaina polkiessani Töölönlahden rantaa keskustaan, ihastelin käynnissä ollutta optimistijollakilpailua – ja ajoin rikkinäiseen pulloon. Loppumatkan sainkin fillaroida kävelyvauhtia, kun pyörätie oli lasinsirujen peittämä.


Olen niin lopen kyllästynyt näkemään kansanjuhlien toisen puolen: onko utopiaa pitää hauskaa niin, että hoitaisi omat jälkensä? Eikö pullon voi laittaa vaikka roskiken viereen ehjänä sen sijaan että sen heittää paskaksi pyörätielle? Tietenkin voi myös kysyä mitä järkeä on ilotulituskilpailussa, jonka myötä syöpävaaralliset aineet ropisevat aikuisten ja lasten(!) päälle, pihoihin, kasvillisuuteen, vesistöön ja lopuksi eläinten suihin – ja meidän suihimme.

Hienoa on tietenkin se, että meillä on tehokkaita siivousyksiköitä, jotka hoitavat näkyvät jätteet päivässä pois, mutta se ei auta ollenkaan ihmisten käytöksen muuttamisessa, päinvastoin: totutaan siihen, että joku muu siivoaa. Olisi ihan oikein antaa kansan elää paskassaan pari viikkoa ja miettiä, miksi puistoissa bilettäminen muka oikeuttaa elämään kuin pellossa. Ja ilotulitteet, niiden terveysvaikutukset ovat ihan oma lukunsa, huh.

Parhaillaan käynnissä oleva kemikaaliasetus-Reachin rekisteröintivaihe koskettaa ilotulitteita. Tässä ote Reach-neuvontapalvelun sivuilta:

”Erityistä huolta aiheuttavat aineet ovat syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia, lisääntymismyrkyllisiä tai hitaasti hajoavia, biokertyviä ja myrkyllisiä.

Osa perinteisesti esineiksi katsotuista tuotteista, kuten ilotulitteet, kyllästetyt puhdistuspyyhkeet, sekä teipit, joissa aineen päästö on välttämätön toiminnalle, ovat asetuksen mukaan säiliöitä tai kantajamatriiseja”.

En mene syvemmälle kantajamatriiseihin – käytännössä lainsäädäntö tulee kohtelemaan kantajamatriiseja, jotka ennen käsitettiin esineksi – esimerkiksi ilotulitteet, tulevaisuudessa tiukemmalla lainsäädännöllä kuin parhaillaan. Ja luojalle – tai mille vaan, kiitos siitä!

Ilotulitteiden ja roskien lisäksi ympäristö ja etenkin eläimet kärsivät meidän ihmisten ruokailutottumuksista. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Hannele Luukkainen kirjoittaa uusimman Hesarin mielipidepalstalla asiasta, josta on mielestäni oltu aivan liian hiljaa: eläinten ruoskaruokavalio.

Monikaan ei varmaan tule ajatelleeksi, että omien makkaraperunoiden tai McIdiootti-hampurilaisen jämät päätyvät usein eläinten ravinnoksi. Luukkainen kirjoittaa:

”Hälytyskellot alkavat soida, kun kohtaa harakan, jonka siivet napsahtavat poikki, kun se yrittää lentoon”. ”Tai kun näkee täysikasvuisen kanadanhanhen, jonka siivet ovat jääneet tynkäasteelle, on pakko pysähtyä pohtimaan, millaisia kehityshäiriöitä tällainen aiheuttaa hampurilaisbaareissa aterioiville nuorille”.

-lähde:HS milipideosasto 7.9.2008

Roska-astioiden kimpussa parveilevat linnut eivät ole Helsingissä harvinainen näky. Olemme totuttaneet eläimetkin syömään transrasvoja, suolaa ja teurasjätettä! On kuvottavaa ajatella niiden tottuneen siihen. Eilen luin norsusta, joka oli huumekoukussa. Nice.

Se, että aikuinen ihminen myrkyttää itseään pikaruoalla on ihan ok – siitä kärsii itse. Sitä vastoin oman lapsen kohdalla kannattaa ehkä ajatella pariin kertaan, kuinka usein McTeurasjätteeseen kannattaa piipahtaa kivalle perhelounaalle. Kohtuus tietenkin kaikessa! Kyllä minäkin toisinaan popsin yölliset ranskalaiset ihan hyvällä ruokahalulla – tosin seuraavana aamuna yleensä hieman kaduttaa, enkä tee tätä kuin ehkä 10 kertaa vuodessa. Sekin on jo liikaa.

Ihmisten elintavat vaikuttavat yllättävissä paikoissa. Kaupunkien poistovesienlaskukohdissa kaloissa on huomattu muutoksia: ne naaraistuvat. E-pillereiden hormonimäärät eivät vaikuta ainoastaan meihin naisiin jotka niitä popsimme vaan, vaikutukset ylettyvät kaloihin saakka – niiden sukupuoli muuttuu! Vaikutukset kantautuvat itsestämme niin kauas, että se on pelottavaa. Kun itse hakee apteekista ehkäisypillerit, vaikuttaa välillisesti myös kalakannan hormonitasapainoon – ja ME syömme näitä kaloja!!

Nämä erilaiset esimerkit yrittävät sanoa, että valintojemme seuraukset kantavat paljon, paljon kauemmas kuin osaamme ajatella ja lisäksi ne vaikuttavat niin lähelle, ettemme ehkä edes huomaa sitä. Pikkulasten häiriökäyttäytymisiin on epäilemättä osasyynä vääränlainen ruoka.

Näin sunnuntaiaamuna voi ehkä antaa oman tekstin jäsentelyn hieman ontua… Pointtina siis muutama seikka:
1) Syö oma roskaruokasi itse, älä jätä sitä eläimille. Punnitse roskaruoan vaikutusta lapseesi, kun tiedät mitä se aiheuttaa eläimille.
2) Älä osta tai ammu ilotulitteita uutenavuotena(tai ikinä) ja suosittele ilotulitelakkoa naapureillekin. Jos tykkäätte kemikaalilaskeumasta omalla kasvimaalla niin siinä tapauksessa tulet taivaalle vaan!