Rakkolevää ja rieslingiä

Olen toimittaja ammatiltani ja etenkin luonteeltani. Olen esimerkiksi täysin kykenemätön käyttämään blogiohjelman ajastuasasetusta. Haluan tuoda asiat ilmi heti. Haluan julkaista tietoa välittömästi NYT ja jos kerran teen tekstin valmiiksi, miksi julkaisisin sen päivän viiveellä? Olen kokeillut sitä, enkä vain kykene.

Etenkin lomalla blogaukseni ovat ilmestyneet ryppäissä. Päivittäinen postausrytmini on kuitenkin tekemässä paluun, sillä huomenna alkaa työ ja oi niin aliarvostettu säännöllisyys. Rakastan säännöllisyyttä, aikatauluja ja rutiineja! Kaipaan työhuoneeni post-it zonea, ilmoitustauluani, mustien tussien kokoelmaa ja Exceliä! Esimerkkinä rutinoituneesta arjestani voisin käyttää ruokailua: syön joka päivä kello 8, 12, 15, 17 ja 20 – tosin se ei päde lomalla! Lomalla klo 12 suuhun saattaa lounaan sijaan sujahtaa herneitä ja rieslingiä, kuten eilen, oi loma!

Viimeiset 5 päivää minä ja S (avomieheni olkoon tästedes nimensä alkukirjain) olemme sijainneet saaristossa, auringon porottaessa aamusta iltaan pilvettömältä taivaalta. Siis PILVETTÖMÄLTÄ ja todellakin KOKO AJAN.

On harvinaista, että ulkosaariston mökillä on hellettä, saatika hellettä 5 päivää putkeen. Harvinaista on myös helle ilman sinilevää. Tästä johtuen sain tilaisuuden tutkia mökin rantavesiä surffilaudalla meloen ja tein muutaman havainnon: rannassamme kasvaa yhä rakkolevää, josta olen tosi iloinen!

Rakkolevä on merkki meren hyvästä kunnosta. Se ei tietenkään tarkoita, että Itämeri oikeasti voi hyvin, mutta olin aivan varma, että rakkolevien aika mökkirannassamme on mennyttä. Toivoa siis yhä on! On kuitenkin todettava, että kesän ensimmäiset, pikkuruiset sinilevähiukkaset olivat nähtävissä ja erityisesti meren pohja on masentavssa kunnossa. Meren surkeasta tilasta kertoo myös tiettyjen kalalajien kato. Lapsuudessani kampelaa syötiin joka kesä. Naapurin Gunnar sai verkoilla kampelaa niin, että meillekin liikeni. On sanomattakin selvää, että pohjakala kun on, kampelaa ei enää saa. Se on surullista ja todella konkreettista.

Olen kironnut kesäsäitä useaan otteeseen, mutta nimenomaan alkukesän viileät ilmat mahdollistivat meille tämän viikon harvinaiset (lähes)levättömät hetket vedessä, auringon silti paahtaessa. Onneksi ihoni ei pala, se vaan ruskettuu. Brittijuuret omaava S sen sijaan on aina hieman punertava ennen kuin väri muuttuu rusketukseksi. Myös te muut, joilla on taipumusta herkkään hipiään, tsekatkaa vielä alkukesän aurinkorasvablogaukseni, sillä tulevallakin viikolla aurinkorasva on tarpeen! Nyt nukkumaan, kesäyö kutsuu…

P.s. Tulossa blogaus Yado Oikawasta, niin kuin olen luvannut. Anteeksi kesäviive!