Menu

Impulsiivista lomailua

Nyt voi puhua kesälomasta! Viikko sujahti tietokoneetta, täysin impulsiivisesti ja hyvän ruoan merkeissä. Sijaitsin saaristossa ja muutamassa eri kaupungissa – jopa huvipuistossa. Sunnittelematon lomailu on parhaimmillaan, kun korkeintaan edellisenä päivänä päättää, mitä seuraavana tehdään. Tällä taktiikalla mekin päädyimme Korppoon mökiltä hotelli Tammeriin Tampereelle, parin sukulaismutkan kautta. Rentouttavaa kerrassaan.

En kykene kirjoittamaan nyt juuri mitään kovin järjellistä, aivoni ovat lomalla. Muutama sekalainen asia kuitenkin:

1. Anonyymille oli ilmaantunut naamaan ja kaulaankin ikäviä näppylöitä Dr Hauschkan pesuaineiden/kosmetiikan myötä. Totesin hänelle ja sanon nyt tässä teille muillekin, että olen ilmojen lämmetessä huomannut saman! Yleensä naamassani ei ole näppyjä, mutta otsassa on nyt ärsyttävän monta, jotka tosin eivät kuvassa onneksi näy… Uskon, että etenkin meikkivoiteen käyttämisellä (kuten anonyymi) ja Hauschkan aineilla yhdistettynä ilman lämpöön ja kosteuteen on jokin yhteys näppyjen ilmaantumiseen – ehkä iho ei vaan puhdistu kunnolla tai/ja hengitä tarpeeksi. Paras olisi, jos iho saisi kesällä hengittää ilman meikkivoidetta. Kun on parikin päivää poissa ihmisten ilmoilta, peseytyy sadevedellä ja antaa naaman olla meikittä, saattaa saada aikaan ihmeitä ihan vahingossa. Todettakoon myös, että kun siirtyy kemikaalipaskasta luonnon kosmetiikan pariin, menee iholla myös aikaa tottumiseen ja näppyvaihe valitettavasti saattaa olla pakko käydä läpi. Toivotaan, että anonyymin ongelma ratkeaa jotenkin ja itsekin haluaisin ne oman otsani yksilöt hiiteen! Onneksi nykyinen kampaukseni antaa otsan ainakin hengittää 🙂

2. Mansikat! Ostakaa mansikoita! Nyt niitä saa jopa 3€/litra hintaan ja silloin kannattaa jo pakastaa muutama rasia talven varalle. Oma pakastusproggis on edessä ehkä tällä viikolla. Marjastaa kannattaa myös ihan itse – JOS löytää marjoja. Metsästin nimittäin mustikoita mökillä: ei yhtäkään. Saakelin ilmat. Sen sijaan vadelmia on jo ja herukat ovat kypsymässä, joten otetaan ilo irti niistä marjoista joita on tarjolla. Nyt jos koska on se aika vuodesta, kun karkin voi korvata luonnon antimilla…

3. Olen kommentoinut useampaankin palautteeseen ”palaan tähän!” tai ”otan tästä selvää!” ja toivon että uskotte minun niin tekevän! En kuitenkaan lupaa nyt lomalla paneutua syvälle mihinkään, mihin en jaksa, malttia siis. Tosin, ei teistä kukaan minua juurikaan hiillosta, lienette lomalla lähes kaikki muutkin ja hyvä niin. Loma on parasta. Muistakaa kartuttaa D-vitaamiinipitoisuuttanne, kuitenkaan liikoja itseänne käristämättä, aurinko voi olla ystävä tai vihollinen – it´s up to you.

Pahus muuten, että ärsyttää kun tajuaa oman lempilehden olevan ulottumattomissa työpaikalla. En millään haluaisi mennä hakemaan Ecologistin uusinta numeroa YLEltä. Tekisin kuitenkin ”ohimennen” pari työjuttua. Sinnittelen siis. Jos sinä olet hyvän lomalukemisen tarpeessa, hanki Ecologist käsiisi, suosittelen. Lisää vinkkejäni kesälukemiseksi löytyy täältä.