Myrkkyä sohvissa – taas
Kirjoittanut Noora Shingler
28. toukokuuta 2008 kello 06:50
Valmistajien kemikaalivastuuttomuus pääsee harvoin yhtä selkeästi päivänvaloon kuin myrkkytuolitapauksissa. The Sun uuisoi tänään taas uudesta tapauksesta: 9 kk ikäinen vauva on saanut kasvoihinsa palovamman näköisiä arpia perheen sohvasta.
Myrkkytuoliasiaa on seurattu alkumetreiltä saakka Kuningaskuluttajassa ja Kemikaalicocktailissa käsittelin tapauksia viimeksi huhtikuussa, jollon suomalaislääkäri teki mullistavat löydön ja selvitti, mikä sohvissa ihmisä allergisoi. Kyseessä on siis homeenestoaine, superherkistäjäksi luokiteltava vahvasti ärsyttävä kemikaali, jonka vahvuisia aineita ympäristössämme on vaan muutamassa paikassa, esimerkiksi hiusväreissä.
Pitää vaan toivoa, että tapaukset loppuvat tähän. Todella harmillinen esimerkki.
Edellinen Seuraava