Termit haltuun: luomu, biodynaaminen ja alkuviini

Elintarvikkeissa tarvitsee olla tuoteselosteet, alkoholituotteissa ei. Molemmat päätyvät suun kautta vatsalaukkuun, mutta vain elintarvikkeiden sisällöstä meille kerrotaan. Onhan se nyt…
Elintarvikkeissa tarvitsee olla tuoteselosteet, alkoholituotteissa ei. Molemmat päätyvät suun kautta vatsalaukkuun, mutta vain elintarvikkeiden sisällöstä meille kerrotaan. Onhan se nyt…
Suomen Turkiskasvattajat ilmoitti kolmesti viime viikolla Helsingin Sanomien kannessa, mm. verraten lemmikkimarsun elinoloja turkiseläinten oloihin. Yksikään viranomainen ei omien sanojensa mukaan ole toimivaltainen suitsimaan valehtelua maan päämediassa.
Olen kirjoittanut tätä blogia 11 vuotta. Mediani on kasvanut mittasuhteisiin, joista en olisi osannut edes uneksia. Nyt on aika ottaa seuraava askel ja siihen tarvitsen sinua.
Meidän pitäisi tehdä ilmaston kannalta fiksuja ruokavalintoja, tätä helpottaisivat elintarvikkeiden CO2-merkinnät. Yksittäisistä tuotteista merkintä löytyykin, miksei kaikista?
Maailman suurimmat elintarvikealan messut järjestetään vuosittain Berliinissä. Grüne Wochen teemamaana paistatteli tänä vuonna Suomi, fokuksessa kaura, villiraaka-aineet ja alkoholi.