Voita kotimainen Bonden-lampaanvillahuivi
Tapasin viime viikolla todella inspiroivan tyypin! On aina mahtavaa tutustua ihmisiin, jotka ovat innoissaan työstään ja oikein hehkuvat muutoksen tuulia ympärilleen. Bonden Living -nimisen, kotimaiseen sisustus-/vaatebrändin perustanut Kati Hienonen on juuri tällainen tyyppi.
Bonden on syntynyt halusta tuottaa kuluttajille eettisiä ja ekologisia vaihtoehtoja — sen jälkeen, kun perustaja Kati Hienonen ensin 80- ja 90-luvuilla miehensä kanssa edisti suomalaisen tekstiilituotannon viemistä Kiinaan. Täytyy mennä kauas, nähdäkseen lähelle. Kati on asunut Suomessa jo parikymmentä vuotta, mutta nyt tuntui olevan oikea aika lähteä yrittäjäksi uudella formaatilla.
Kati on tehnyt koko elämänsä töitä muodin parissa ja nähnyt sen verran, että kestävän kehityksen teemat ovat muodostuneet naisen työssä punaiseksi langaksi. Hän halusi takaisin Suomeen muuton jälkeen luoda jotakin konkreettista, kestävää, kotimaista, eettistä ja ekologista ilahduttamaan arkea. Lisäksi tärkeää on materiaalien resurssiviisas käyttö, se, ettei luontoon jää toiminastaan sellaista, mitä sinne ei ole alun perin kuulunut.
Kati on ihastunut etenkin kotimaiseen llampaanvillaan. Itse en tiennyt, että Suomessa syntyy isot määrät villaa, joka heitetään pois, vaikka sen voisi hyvin hyödyntää. ”Suurin osa teksitiilikäytön oheistuotteena syntyvästä suomalaisen lampaanvillasta heitetään pois. Tästä luomutaoisesta villasta olemme tehneet mm. istuinalustoja. Käytämme ylijäämämateriaaliamme uusien tuotteiden valmistamiseen, esimerkiksi 100% villahuovan leikkuuylijäämästä valmistamme raheja ja mattoja(mittatilaustyönä)” Kati kertoi minulle pressitilaisuudessa. Ihailtavaa!
Kati vertaa kotimaista lampaanvillaa laadullisesti kashmiriin: ”Suomalaisen lampaan villassa on upeat luonnon värit valkoisesta ruskeaan ja mustan sävyihin, käsittelemättömät värit takaavat sen, että materiaali on ihoystävällinen ja myrkytön”. Juuri myrkyttömyys on Katille tärkeää ja tuotteet ovatkin siksi allergiaystävällisiä (ellet sitten ole allerginen lampaan villan lanoliinille).
Bonden-sarja sisältää toistaiseksi sisustustuotteita (tyynyjä, torkkupeittoja) shaaleja sekä huiveja. Kurkkaa koko valikoima täältä. Itse rakastuin isoihin shaaleihin ja kiinnostuin siitä faktasta, että Bondenilta voi tilata tuotteita myös mittatilauksesta. Tulevaisuudessa saattaisi hyvinkin olla tarvetta esimerkiksi verhoprojektille… Kaikki Bondenin tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa, kotimaisesta villasta tai GOTS-sertifioidusta (Global Organic Textile Standard) puuvillasta ja värjätty kasviväreillä.
”Haluamme tarjota mahdollisimman ekologisen ja puhtaan vaihtoehdon sisustamiseen. Muoti- ja sisustusilmiöt perustuvat samaan nopeasykliseen vaihtuvuuteen, jossa laajempaa vaikuttavuutta ympäristöön tai ihmisen omaan hyvinvointiin ei oteta useinkaan kokonaisvaltaisesti huomioon. Mielestäni todellinen laatu ja tulevaisuuden luksus tarkoittaakin kokonaisvaltaisemman hyvinvointinäkökulman tarjoamista, käytän siksi termiä ’’Quiet luxury of North’’.
Voit voittaa viikon arvassa Bondenin Tuuli-shaalin (arvo 159 €, voit valita rusehtavan tai vaalean harmaan) itsellesi, kertomalla kommenttiosiossa, mihin yhdistäisit sen? Vastausaikaa on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka. Voittajia valitaan yksi blogin puolella ja toinen FB-ryhmässä.
Psst… Tällä hetkellä Bonden-tuotteita myydään brändin omassa verkkokaupassa, Stockmannilla ja designalan kaupoissa ympäri maan. Löydät Bonden Livingin myös Facebookista.
Kommentit
Harmaa shaali ❤ sopisi kaulaan talvitakin kera, sisälläkin toimisi kaulassa/ hartioilla niin kotona kuin töissä. Mieluinen väri yhdistellä vaatteisiin. Tuo mieleen kauniit kelot ja harmaantuneet vanhat aitat, kalliot❤
Lämpimiin villasukkiin
Ihastuin Bonden-tuotteisiin Stockalla. Hienoja, aitoa suomalaisuutta kunnioittavia ammattitaidolla suunniteltuja tuotteita, jotka ovat jo syntyessään klassikoita, todellista ekologista kestävyyttä. Tällaista tarjontaa ei ole liikaa. Erityisesti ilahduttaa Suomen lampaan esillenosto.
Kyllä villainen kaulahuivi tulisi yhdistettyä todella monessa paikassa! Vaaleanharmaa huivi sopii kaikkien takkieni kanssa yhteen, luentosalissa menisi sellaisenaan käyttöön.
Käyttäisin huivina ulkosalla liikkuessa ja lämmikkeenä sohvan nurkassa <3
Ihanaa ja lämmintä..käyttäisin mustan villakangastakkini kanssa.☺
Shaalin voi yhdistää ihan mihin vaan! Torkut ottaisin tuon alla myös mielelläni.
Yhdistäisin tämän jonkun yksinkertaisen mekon kaveriksi shaaliksi hartioille.
Kotona kääriytyisin tuohon kirjaa lukiessa ja ottaisin varmasti myös lennoille mukaan lämmikkeeksi.
Harmaa sopisi täydellisesti farkkujen ja kevyen, keväisen kukallisen puseron kanssa! Ja tarvetta tälle olisi kun aiempi shaali jäi koiranpennun ulottuville ja heitti henkensä. Shaali siis 🙂 jos voitan, säilytän tätä aarretta korkeimmalla hyllyllä <3
Ompa ihanuus , yhdistäisin talvitakkini kanssa , ihanuus lämmittämään kaulaa ja harteita , harmaana valitsisin ❤
Kaulahuivina myssyfarmin harmaan pipon kanssa 😊
Oi kuinka ihanan pehmoisennäköisiä! Tuulishaalin yhdistäisin joogatuntiin. Ohjatessa kaulalla suojelemassa ääntä. Tarvittaessa vaikka joogilla rentoutumassa peitteenä.❤ Nauttisin sen tuomasta arjen ylellisyydestä, ja tarvittaessa jakaisin sitä muille. Kunnon äidin huivihan käy vaikka lapselle torkkupeitoksi, jos matkalla väsy yllättää. Myrkytön shaali, onko ihanampaa!😍
Onnea Jenni Saxholm — voitit huivin! Saat meiliä pian. 🙂
Onpa ihana uusi tuttavuus! Mielelläni voittaisin vaaleanharmaan 🙂
Tämä huivi vaikuttaa super monikäyttöiseltä!😍 Käy talvitakin tai mekon kanssa ja vaikka shaalina hartioilla sekä vilttinä! Ihana❤️
Harmaan shaalin yhdistäisin pakkasen kanssa 😄 Talvikeleihin huonosti sopeutuvana vilukissana kaipaan aina lisää lämmikettä ja harmaa ihanuus olisi helppo yhdistää kaiken kaapista jo löytyvän kanssa 😍💕
Mustaan villakangastakkiin
Tästä tulisi joogaan vakiovaruste. Aivan ihana, nappituote.
Ihana shaali sopisi loistavasti kotoiluun kera villasukkien takkatulen lämmössä ja myös ulkoiluun ja lämmittäämään luentosaleissa. Ihana tuote 😍
Ihaniin villamekkoihini. Villa pitää Vilin poissa koleinakin päivinä. Ihan suosikkimateriaalini.
Ihana! Tämä toimisi niin muhkeana kaulahuivina talven viimoja vastaan kuin täydellisenä reissukaverina, johon voi kääriytyä. <3
Harmaa kävis mihin vaan. Vaikka viileenä kesäiltana kukkamekon kaveriksi 😊
Suomalaisiin pellavavaatteisiin 💓
Menisi moneen tarkoitukseen niin itselle kun vauvelille näin talvella/kevättalvella 🙂 Ja kesällä iltojen hartiahuiviksi, lapselle käärintäpeitoksi syliin.
Oi, niin ihana ja moni käyttöinen 👌🏻
Villasukkien kanssa käpertyisin sohvalle.
Joutsenen untuvatakin kanssa kovilla pakkasilla ulkona 🖤
Todennäköisesti kaikkeen! Sopisi oikein hyvin lämmittämään ensimmäisinä lämpöisinä kevätpäivinä nahkatakin kaveriksi. Sitä odotellessa varmasti huivina, peittoaa ja muuten vain ilon tuojana.
Harmaa shaali sopisi niin mekon kaveriksi kuin toppatakin kanssa huiviksi 😍
Viileässä kesäyössä lämmittäisi hartioilla..
Harmaa ❤. Olisi ihana kietoa kaulalle ja hartioille ja käpertyä lämpöisesti sohvan nurkkaan.
Harmaa hartioille yliopiston kylmissä tiloissa ja kotona sohvalla. 🙂 Aivan ihana idea ja olen pöyristynyt siitä, että villaa joudutaan heittämään pois!
Käyttäisin aina viluisten ja vedolle arkojen olkapäideni ja niskani kanssa. 😉
Harmaita ja mustia vaatteita minulla on ennestään, takkeja myös, joten sopivaa värimaailmaa löytyisi huiville kaveriksi.
🍀👍🏼🍀
Vikuiselle kotoiluun ja myös vetoisaan toimistoon töihin.
Jos tälläisen voittaisin niin lupaus luopua
ekologisesti (!!!) muista kaulaliinoista olisi
taattu ja bonuksena kaikki ylimääräiset
viltit koska tämähän toimisi myös viltin
virkaa 😊
Hartioille sisällä ja ulos kaulaan lämmittämään beigen untuvatakkini kanssa 😊
Käyttäisin huivina ulkona niin toppavaatteiden kuin neuleidenkin kaverina ja kotona lämmikkeenä sohvan nurkassa villasukkien kanssa. Harmaa olisi lempparini ja helposti yhdistettävissä koko vaatevaraston kanssa.
Käärisin kuukauden päästä syntyvän vauvani myrkyttömään ja lämpimään kapaloon ja pitäisin itse kaikkien vaatteiden kanssa, mutta erityisesti suomalaisen mustan neulemekon kanssa sekä töihin äitiyslomalta palatessa töissä.
Yhdistäisin shaalin sohvannurkkaan ja hyvään kirjaan!
Harmaa huivi sopisi mainiosti mustien vaatteideni kanssa. Se näyttää myös sellaiselta, että siihen voisi käpertyä sohvanurkassa kylmänä päivänä.
Tuon vaaleanharmaan yhdistäisin mihin vaan kansallispuvusta kesämekkoon! Oikein nätin näköinen huivi!
Yhdistäisin mekon kanssa.
Nykyään käytän huivia ihan aina takin kera joten päivittäiseen ulkokäyttöön menisi.
Vaikuttaa siltä, että tuote on tosi monipuolinen. Tää varmasti tekis trendittömästä takista trendikkään ja menis helposti myös minkä tahansa sisävaatteen kans!
No uuteen mekkoon!
Ihana tuoteperhe 😍 Ihailen yrityksiä joilla on tuollaiset arvot. Ekologisuus on sitäpaitsi kaunista kuten tässä huomataan. Huivi sopii hyvin niin untsikan, villakangastakin kuin pellavamekonkin kaveriksi mihin vain tilaisuuteen. Näyttää ihanalta ylläsi Noora 👍
On kyllä niin nätti huivi, että sitä voisi pitää melkeinpä minkä vaatteen kanssa tahansa. Tyylikkään, vähän dystopisen lookin voisi saada yhdistämällä shaalin mustaan toppiin.
Pitäisin huivia mökillä kirjaa lukiessa takan äärellä.
Harmaa sopisi niin hyvin meidän mökin olkkariin;)
Shaalin yhdistäisin kupilliseen ihanaa kurkuma-inkiväärilsttes. Molemmat lämmittävät ja omaavat ”tulista” asennetta.
Huikean kuuloinen yritys ja tuotteet! Huivi tulisi jokapäiväiseen käyttöön kotona ja miksei jopa keväällä kodin ulkopuolellakin kaula ja hartiahuivina. 😍
Helppo! Yhdistäisin kaiken kanssa. Koko ajan :D. Asutaan kaksi aikuista ja kaksi lasta pienessä kaksiossa minimalistisesti ja kaikki tämmöiset laatumonikäyttötuotteet on niin kultaa! Kun tilaa on vähän, joutuu punnitsemaan tarkasti mitä kaikkea ’tarvitsee’, mikä on huippu hyvä juttu monella tapaa. Huomaan että mun lempparijutut kotona on kaikki villaa <3!
Oih! Pitäisin sitä kotona lämmikkeenä silloin, kun joskus ehdin sohvalle istumaan. Ja tietysti ulkoillessa lasten kanssa, kyllä tarkenisi.
Lempitakkieni kanssa!
Villakangastakin kanssa
Rusehtava shaali kaiken kanssa. Ikuinen vilukissa kuin olen 😀 Kyllä olisi ihanaa, kun ei tarvitsisi palella kaikkina arkipäivinä juna-asemalla.
Antaisin miehelle lahjaksi harmaan. Se yhdistyisi hänen kauniisti harmaantuvan partansa kanssa. Sitten varastaisin sen kuitenkin itselleni iltaisin ja yhdistäisin yöpukuun. Parhaimmillaan se olisi kuitenkin sekä mainitun yöpuvun että parran kera, kun käärityisimme siihen molemmat iltaisin.
Yhdistäisin Norppa-pipon ja lampaan villasta tehtyjen hanskojen kanssa. Hyvin sopisivat sävysävyyn eikä tulisi kylmä!
Onpa todella kiva kuulla tällaisesta yrityksestä, joka hyväksikäyttää myös tämän ylijäävämateriaalin! Tosi hienoa ja upeita tuotteita! Olisipa aarre tuommoinen shaali! 🖤 Ekana tuli mieleen, että pakkaisin mukaan joogasalille lämmikkeeksi ⭐️
Mustien housujen&paidan ja harmaiden villasukkien kaveriksi sopisi hyvin harmaa huivi. Kuulostaa ihanalta tuotteelta ❤️
Tunikan ja legginsien kanssa sisällä oikein kylminä päivinä.
Lämpimään neuleeseen ja pipoon! 🙂
Käyttäisin koko talven, joka päivä, takkiin kuin takkiin yhdistettynä!
Yhdistäisin tämän joogavarusteisiini, käyttäisin loppurentoutuksessa peitteenä ja liikkeissä pehmeänä joogatiilen korvikkeena tukemassa liikkeitä. Harmaa väri sopisi parhaiten.
Yhdistäisin nahkatakkiin ja pitkään hameeseen!
Vaaleanharmaan yhdistäisin ulkona talvitakkiin ja kotona sohvalla istuessani.
Käyttäisin joka päivä yhdistettynä takkiin kuin takkiin.
Yhdistäisin sisällä mustan villamekon kanssa ja ulkona harmaan villakangastakin kanssa. Tätä tulisi kyllä varmasti yhdisteltyä ihan kaiken mahdollisen kanssa ❤️
Mustaan villakangastakkiin talvella
Harmaa shaali. Yhdistäisin villasukkiin kotona. Sohvani on ikkunan edessä ja se vetää kauheasti. Lämmike tulisi tarpeeseen.
Ihana kaulahuivina ja shaalina lämmittämässä viilenevissä syysilloissa terassilla 🙂
Tavalliseen, ohueen paitaan 🙂
Mustien farkkujen kanssa ja harmaa villapaita.
Rentoihin trikoisiin kun palaudun rankasta ultrajuoksukisasta kotona lepäillen!
Ruskean shaalin yhdistäisin sinisern pellavatunikaan 😊
Mustan villakangastakin kanssa😊
Kyllä tää tulisi käyttöön niin sisällä kuin ulkona. Haaveena on saada jostain neulekone, jolla tekisin talvitakin tilalle neuleen ja housujen tilalle hameen. Kaikki 100% villaa. Tää olisi jo hyvä alku, kun ei ole vielä sitä konettakaan…
Yhdistäisin mustan mekon tai pillifarkkujen ja paidan kanssa sisällä, ulkona takin kera!
Iso lämmin shaali ois ehdoton juttu pidemmille juna- ja bussimatkoille, aina tulee kylmä! Eikä veisi tilaa matkatavaroissa, kun kietoisin sen kaulaan ulos mennessä 🙂
Harmaa sopisi todella moneen käyttöön. Talvella kaulalle, kesällä ja sisällä harteille, reissussa peitoksi.
Laittaisin huivin hartioille pakkasella, tuulessa ja paisteessa. Ihanan kuuloinen tuote joka hetkeen 😍
Harmaan shaalin ottaisin ja käyttäisin kaiken kanssa ja käyttäisin kaiken kanssa ja koko ajan ❤ ihana ajaton desing, olisi mahtava päästä kokeilemaan olisiko lampaanvillasta apua herkälle kurkulleni josta ääni lähtee heti pienenkin vilustumisen myötä.
Hartiahuivina villasukkien kanssa ja siihen vielä hyvä dekkari seuraksi, ruskeasävyinen maanläheinen
Shaali sopisi loistavasti mustan takkini kanssa 🙂
Onpa muuten ihanaa, kun on tuollaisia yrityksiä <3
Käyttäisin tätä pakkaskeleillä kaulaan kiedottuna, sohvan nurkassa kietoutuisin tähän itse sekä tarvittaessa pulkkaillessa lasten takamuksen alustana.
Ai että, miten ihana shaali (ja yritys)! Tuote on niin klassisen kaunis ja yksinkertainen, että sen voisi yhdistää oikeastaan mihin tahansa. Vietän suurimman osan ajasta kotona, jossa lämpötila on yleensä n. 14-18 astetta. Tällainen villashaali lämmittäisi mukavasti, joten yhdistäisin sen useimpina päivinä kotivaatteisiin eli collegehousuihin ja villapaitaan.
Kuulostaa varmaan hullulta, mutta huivi vaikuttaa niin lämpöiseltä että yhdistäisin sen makuupussiin. Käyttäisin siis vaelluksilla lämmikkeenä 🙂
Tää ois ihana mökkiä lämmittäessä villasukat jalassa takkatulen loimussa.
Mustan, piippukauluksisen villakangastakin kanssa. Nykyinen iso huivini ei ole riittävän muhkea kylmimpiä päiviä varten ja tarvitsisin uuden huivin.
Harmaan yhdistäisin kaulahuiviksi sillä väri sopii hyvin kaikkien takkiani kanssa. Ja sopisi myös hartian lämmittimeksi kirjaa lukiessa.
Periaatteessa ihan ulkoillessa mutta sopisi täydellisesti lämmittämään minua kun istuskelen korituolissa lukemassa tai virkkaamassa. Harmaa olisi täydellinen väri 😍
Harmaan yhdistäisin mustan villakangastakkini kanssa<3
Tuo ihana harmaa shaali olisi monikäyttöinen niin kotona sisällä kuin ulkona reissun päälläkin.
Kaulaani sen kietoisin, viiman pyörteitä karistamaan.
Bonden saisi paikan neuletunikani parina joka on lempiasuni vuodenajasta riippumatta.
Käyttäisin varmasti 24/7 😀
Huivina voisi yhdistää monen asun kanssa ympäri vuoden 😍
Niskajumeille lämmittämään
Värillä ei väliä
Kiitos vinkistä! Yhdistäisin vaaleanharmaan huivin Varpaisjärvellä tehtyyn Mirkan takkiini jokapäiväisessä elämässä.
Kääriytyisin tuohon huiviin ja möllöttäisin tyytyväisenä kotisohvalla!
Harmaa huivi harmaan kotimaisen villatakkini kanssa viileään toimistopäivään!
Niskajumia helpottamaan ulko-sekä sisäkäyttöön
Tämä toimisi toimistolla hyvin suojana ilmastointilaitteen puhuria vastaan. Eli yhdistäisin varmaan lähes kaikkeen :).
Ihastuin tähän heti! Tulisi kyllä moneen käyttöön. Nyt ainakin ensin villasukkien kanssa kotisohvalla löhöilyyn.
Käyttäisin sitä kaulan lämmikkeenä ulkona ollessani.
Yhdistäisin työasuun, sopisi varmasti asuun kuin asuun 🙂
Aivan ihana huivi <3
Tämän lempihuivin kietaisisin kaulaan menoon
kuin menoon ja vaikka mihin vain, kaunis laadukas
huivi viimeistelee asun kuin asun.
Vau, aivan upeita! Näillä ilmoilla mä varmaan asuisin tuossa vaalean harmaassa, sopis kyllä aika kivasti myös minun polvipituisiin vaalean harmaisiin villasukkiin
Yhdistäisin mun talvimekkoon viileinä päivinä sisällä. Ulkokäytössä se olisi hyvä pitkän talvitakin kanssa.
Mökillä sohvannurkassa 🕯
Ihana! Käyttäisin sellaisenaan joogan loppurentoutuksessa tai muuten torkkupeittona. Näillä keleillä menis töissä kaulassa tai hartioilla, ja ulkona parkatakin kanssa. Ja just tällaiselle ois käyttöä myös siinä vaiheessa, kun haluaa vähän liian aikaisin ottaa nahkatakin keväällä käyttöön 🙂
Aivan ihanat sävyt ja varmasti ihanan tuntuisia tuotteita! Yhdistäisin huivin villakangastakin kanssa, mutta todennäköisesti käyttäisin sitä myös viileissä sisätiloissa lämmikkeenä. Mahtavaa suomalaista yrittäjyyttä! 💪
Harmaa shaali! ❤️ Käyttäisin huivina talvipakkasilla ihan untuvatakkini kanssa ja sisällä menisi myös asusteena ja etenkin lämmikkeenä hartioilla tai kaulassa.
Ehdottomasti ruskea! Käyttäisin takin kuin takin kanssa, ja erityisesti yhdessä sinisen mekon kanssa 🙂
Yhdistäisin tämän tämän talven tuiskuihin 😉 Vilukissalle tulisi niin sisä- kuin ulkokäyttöön ❤
Yhdistäisin vaalean harmaan shaalin talvella sinisten ja valkoisten sävyjen kaveriksi pukeutumisessa, ja kesäisin sadepäiviin ja sohvan nurkassa lukemiseen.
Ihana huivi! Käyttäisin harmaata shaalia suojakilpenä viimaa ja vetoa vastaan niin sisällä kuin ulkona yhdistäen mustiin asukokonaisuuksiin.
Tää olisi ihana vielä näillä talven pakkasilla. Yhdistäisin kaikkiin takkeihin ja töissä olisi myös ihsnana lämmikkeenä!
Yhdistäisin ihan kaikkeen, kääriytyisin tähän kylminä talvi-iltoina ja ottaisin mukaan kesäiltoina auringonlaskun aikaan <3
Villatakkiin ja villasukkiin
yhdistäisin harmaan shaalin 🙂
Olen vannoutunut huivi-ihminen. Käyttötarkoituksia on monia. Ihan perus kaula, hartia turbaani ja peitto. Pöytäliina, somiste yms. niitä tulee tarvittaessa eteen. Reissuilla huivin käyttötarkoituksen monipuolisuuden huimaa kun se säästää tilaa pakkaamisessa. Monta asiaa voi jättää shaalin takia kotiin. Ikinä en kotoota lähde ilman kunnon kaulaliinaa. Se on tärkeä/tärkein asuste vuodenajasta riippumatta.
Tuohan sopisi yhteen lähes kaiken kanssa! Hartioille lämmittämään vetoisassa toimistossa ja kaulaan ulos lähtiessä. 🙂 Ruskehtava sävy olisi varmaan täydellinen!
Oh la laa mahtavaa…tämän harmahravan shaalin yhdistäisin mustaan toppatakkiini ja ruotsista ostamaani harmaaseen villapipoon. Kyllä olisi kaunis pari yhdessä 🤗😍😘
Yhdistäisin turhan tummien normivaatteideni kaveriksi sekä myös vähän parempien vaatteiden kanssa. Toimisi myös siellä sohvan nurkassa olovaatteiden, villasukkien, teekupillisen ja hyvän kirjan seurana mainiosti. Niska menee helposti jumiin saadessaan kylmää, joten villainen shaali tulisi kyllä tarpeeseen.
Sopii niin hyvin tyyliin, että voisi yhdistää mihin vain.
Harmaa shaali sopisi hyvin harmaan villakangastakkini kanssa ulkokäytössä ja sisällä yhdistäisin sen kotiasuun polveen asti yltävien villasukkien kaveriksi
Yhdistäisin villakangastakkiini, ja kotona kietoisin vauvan siihen!
Yhdistäisin tämän ihanan huivin villakangastakkini ja toppatakkini kanssa. Keväällä se sopisi hyvin bombertakin ja farkkutakin kaveriksi.
Valitsisin vaalean harmaan koska se sopisi takkini kanssa yhteen. Käyttäisin shaalia myös hartiahuivina viileinä kesäiltoina.
Minä vilukissa tarvitsen tuota sisällä vetoisissa paikoissa pitkän villatakin ja pitkien villasukkien kanssa 😍 ja tietysti myös ulkona untuvatakin kanssa. Harmaa on kaunis!
Oi, näin talvella tuo olisi todella monitoimituote. Ulkona huivina/saisi tarvittaessa päänkin päälle, sisälle siirtyessä varsinkin toimistolla olisi hyvä hartiahuivina lisälämpöä tuomassa. Kesällä tätä voisi käyttää auringolta suojaamassa.
Tämähän sopisi mun kaikkien vaatteidn kanssa 😀
Aivan mahtavia tuotteita! Ruskean shaalin monikäyttöisyys olisi taattu, ulkoiluun tietysti, mutta myös lukuhetkien lämmikkeeksi !
Ihania! Käyttäisin talvitakkini kanssa.
Sisällä torkkupeittona, ulkona kaulahuvina.
Kaunis jokapaikan ja joka tilaisuuden huivi. Pidän vaalenharmaasta jota voin helposti yhdistää vaatetukseni pääväreihin eli mustaan, valkoiseen ja siniseen
Ihana olisi kääriytyä sohvan nurkkaan telkkaria katosmaan.
Ulkoillessa lämmittäisi mukavasti ja pitkillä junamatkoilla voisin kääriytyä tähän torkuille 🙂
Sopisi hyvin talvitakkini kaveriksi ulkoiluun. 🙂
Käyttäsin ulkona näillä pakkasilla!
Harmaana, kiitos!
Oon vasta herännyt näihin myrkyttömyyden hyviin puoliin ja tää olis tummana sävynä niin ihanasti yhdistettävissä mun talvitakkiin. Ja toisaalta jos on kiireessä (tai imetysaivojen toimimattomuudessa) unohtunut viltti niin myös pienen piltin voisi kylminä päivinä kääriä tähän – se olisi niin luonnollista kirjaimellisesti 🙂
Vaalean harmaa kävis mun hartiahuiviksi pakkassäihin 🙂
Farkkutakin ja T-paidan kanssa. Esim. ❤️☺️
Vaalean harmaa sopisi yhteen joululahjapuseroni ja farkkujen kanssa
Vaaleanharmaa shaali olisi aivan ihana! Yhdistäisin sen itseeni mahdollisimman usein 😀
Villasukkien kanssa 👌
Villatakin kanssa lämmittämään ulkona ja sisällä 😊
Käyttäisin ulkona, eli yhdistäisin talvivaatteisiin. Tai miksei myös sisällä jos vielä tulee yhtä vetoisia asuntoja vastaan kuin se josta juuri muutetaan pois.
Tämä kuulostaa huivilta, joka olisi päällä läpi talven. Ulkona kaulahuivina ja sisällä hartioita lämmittämässä tai jalkojen ympäri kiedottuna.
Matkoilla tuohon olisi mukava kääriytyä, sopisi villakangas- sekä untuvatakin kaveriksikin.
Harmaan ja yhdistäisin sen kuumaan chai latte-kupilliseen 😊
Yhdistäisin huivin sarkatakkiin. Jos omistaisin sellaisen. Ja huivin.
Käyttäisin huivia ihanan Alpa-villatakkini kanssa sekä sohvalla kotia kaunistamaan ja jalkoja lämmittämään !
Yhdistäisin sen alentuneeseen opiskelumotivaatioon, jota vetoisa työtila saa kokemaan. 😉
Olen ihaillut Bonden tuotteita jo jonkin aikaa. Harmaa shaali lämmittäisi niin pakkasessa ulkoilessa kuin sohvalla iltaisin teekuppi kädessä ♡
Ihana arvonta! 🙂 Yhdistäisin huivin talvella neulemekkoihin ja -paitoihin sekä talvitakkeihin! Kesällä se toimisi kylmenevien iltojen lämmittäjänä kesämekkojen päällä! 🙂
Tähän olisi täydellistä kääriytyä suojaan tuulelta seuraavalla Islannin reissulla
Ulkona talvitakki kanssa ja sisällä käyttäisin kyllä myös toimistossa harteilla lämmittämässä 😊
Tuon ihanuuden voi yhdistää mihin vain! Vaikka töissä, kun ei tarkene muuten.
Yhdistäisin jumahteleviin hartioihini. Ruskea on erityisen kaunis!
Rusehtava huivi sopisi puuvillaneuleen kanssa lämmittämään pakkasilla. 😊
Ylellinen ja laadukas, kevyt materiaali ajattoman värisenä taipuu tarpeen mukaan miksi vain, pään, kaulan ja hartioiden lämmittäjäksi, hameeksi, torkku-ja matkapeitoksi…tällaista kantaisin aina mukanani 💕
Voi miten kaunis huivi! Töissä toimistolla on aina todella kylmä, käärisin tämän olalleni lämmittämään minua.
Yhdistäisin alpan villatakkiin 😍
Oi.. se kävisi niin ulos kuin sisällä käytettäväksi. Voisin vaikka kietsista tuoreen lapsenlapseni siihen.
Villaa sen olla pitää, lampaanvillaa sukkiin ja kaulaaan, niin ei jää pakkasukon paulaan 🙂
Käyttäisin kotona lämmittämässä hartioita, villasukkien, laamapaidan ja farkkujen kanssa.
Tämän monikäyttöisen huivin kietoisin ympärilleni niin kotona sohvannurkassa kuin vetoisessa toimistossa. Kätevä ottaa myös matkalle mukaan lämmittämään. Vaaleanharmaa olisi minun valintani.
Harmaa huivi lämpimän takin ja pipan kanssa olisi melko jees näillä pakkasilla
Yhdistäisin sen pakkasulkoiluihin ja kotona hartioille lämmityämään yhdessä teekupposen ja neuleen kera <3
Harmaan sävyinen sopisi hyvin mustan talvitakkoo tai punaisrn kevättakkini kanssa. Rakastan villaa!
Huivi menee joka lähtöön!
Yhdistäisin huivin vanhaan puutaloon, jossa villavaatteet ovat kovassa käytössä
Sopii aina, kun haluaa lämpöä ja hyvää oloa 👍
Lentomatkustaja viltiksi ja vedosta johtuvan kokouksen estoon
Villasukkien kanssa
Näillä keleillä yhdistäisin huivon kaikkiin asuihin!
Mihin vain!
Yhdistäisin harmaan neuleen ja mustien luomupuuvillaisten farkkujeni kanssa.
Suosikkivillapaidan kanssa.
Harmaa ja olisi käytössä, niin sisällä kuin ulkona, kaulassa ja hartioilla 🙂
Valitsen rusehtavan ja yhdistäisin sen ruskeisiin nahkasaappaisiini
Ruskehtava.
Nyt flunssa – lampaanvillaan
kääriytyisin.
Valkkaisin harmaan,
se sopis sika hyvin kirpparilta ostetun monkanahka takin kans 😎
Harmaa sopisi uusien harmaiden pandatumppujeni kanssa🐼
Mukana
Vaaleanharmaan huivin yhdistäisin vaaleanpunaisen villakangastakin kanssa <3
Käyttäisin arkena huivina, töissä hartiahuivina sekä juhlapäivänä yhdistäisi ihan vaikka juhla-asuun. Minusta toi sopii ihan minkä vaatteen kanssa vain! Ihana! 😍
Ihan mihin vain!
Vanha itsetehty ja rakastettu suuri kolmiohuivini vetelee viimeisiään ja olisi hienoa saada tällainen ihanuus tilalle ulkoiluihin!
Villasukkien kanssa yhdistäisin
Huivi lämmittäisi ihanasti juna- ja bussimatkoilla. Se sopisi hyvin yhteen kirppikseltä löytämäni nahkatakin kanssa.
Se olisi neulepaidan pari; ulkonäkö on niin kiva, että sopii joka käyttöön!
Yhdistäisin kaikkeen. Ottaisin ruskean huivin!
Ruskean huivin yhdistäisin työvaatteisiin ja kietoisin hartioilleni lämmittämään vilukissaa. Toimisi kauniisti myös talvitakin kanssa.
Harmaan valitsisin ja yhdistäisin kupariin takkiini. On kyllä tosi nätti!
Vaaleanharmaan huivin yhdistäisin saman sävyisyen. sävyisten villasukkien kaveriksi lämmittämään talvipäivää💕
Ihan kaikkeen!
Farkkujen ja pitkähihaisen puuvillapaidan kanssa töissä, kotona villasukkien ja kotimekon kanssa.
Villahuivi sopii vaikka t-paidan kanssa. Oma harmaa huvini on ollut kaulassa koko talven, huopunut jo hengitysilmasta, joten taittelin sen vain toisin ja taas oli ihan uudenveroinen. Huivi lämmittää aina juuri sopivasti, eikä hiosta koskaan. ❤️ Jos arpaonni osuu kohdalle, ottaisin toisen harmaan, koska se nyt vaan käy kaiken kanssa. ❄️🖤❄️🖤
On niin naturelli että taipuu lähes kaikkien vaatteiden kaveriksi sisällä ja ulkona, mahdoton nimetä yhtä tiettyä.
Käyttäisin kaikkialla! Ihana, juuri tuollaista harmaata olen etsinyt!
Oi. Näyttää ja kuulostaa ihanalta <3 Yhdistäisin shaalin mustaan villakangastakkiini sekä sisäkäytössä toimisi hartiahuivina monien paitojen kanssa <2
Harmaasävyinen huivi sopisi erinomaisesti syksyllä hankkimani mustan LangerChen-takin kaveriksi. Sopisi myös lisälämmöksi toimistoon.
Lämpöisen villaneuleen kanssa käyttäisin 🙂
Harmaa huivi sopisi ihanasti uuden
mustan toppatakin kaveriksi.
Kemikaaliherkistyneenä arvostaisin
myrkyttömyyttä aivan erityisesti.
Käyttäisin lämmikkeenä ihan kaikkien vaatteiden kanssa ulkona ja sisällä työpaikalla. 😊
Laadukas huivi sopii mihin tahansa asukokonaisuuteen. Kesäiltoihin t-paidan tai topin kanssa, juhlaan hartiahuiviksi hameen kaveriksi ja tietysti talvipakkasilla lämmittäjäksi sisällä sekä ulkona. Minun värini olisi harmaa.
Harmaa menisi kaiken kanssa, untuvatakin, villapaidan, arkisin ja juhlaan!
Minun tapauksessani tuo harmaa shaali päätyisi hartioille lämmikkeeksi. 🙂
Aivan ihana. Sopisi mainiosti mummun kutoman villapaidan, -sukkien ja farkkujen kanssa.
Voi miten kauniita, rakastan! Huivihan käy vaikka mihin: villasukkien kaveriksi sohvan nurkkaan, lentokoneeseen shaaliksi, kaulahuiviksi melkein kaikkien takkieni kanssa… ja tietenkin juhannusmekon pariksi 😀
Mihin ei sopisi…..myös jossakin tilaisuudessa esim. teatterissa tai konsertissa jossa ilmastointi haittaa…kaulaan kietaistuna ja siinä istuessa voi vaikka nostaa päähän ikään kuin hupuksi ja loppu kaulan ympäri.
Pitäisin kylmillä keleillä kaulan ja hartioiden lämmikkeenä. On kaunis hartiahuivinakin viileissä sisätiloissa. Ihana huivi!
Vaaleanruskea sopis mun punaiseen talvitakkiin, käyttäisin siis muhkeana kaulahuivina 🙂
Sopisi talvitakin kaveriksi lämmittämään.
Harmaa sopisi kivasti Papu Designin Papu Dot Kanto -mekkoni kanssa 🙂
Sopisi esimerkiksi hyvin matkahuiviksi! Lammittaisi lennoilla niskaan kaarittyna kuin iltaviileina. Murrettu varimaailma miellyttaa.
Oon sen verran vilukissa että varmaan käyttäisin ihan kotisohvalla harteilla lämmittämässä ja miksei se jonkun samansävyisen mekon kanssa sopisi? Ihan arkivaatteiden kanssa tulisi käytettyä ja ulkona kaulassa ulkovaatteiden kanssa. Jos huivi on mieluinen ja lämmin niin kyllä sille löytyy käyttöä 🙂
Minulla on hieno vaalea glope hopen trenssi, mihin tuo vaaleampi sopisi, varsinkin näin keväällä kun lämpötilat heittelee, niin olisi kivempi olla jotain lämpöistäkin mukana, kun ulkona viipottaa.
Ihana huivi hartioille ja kaulaan lämmikkeeksi.
Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus
Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.