Karjalan kunnailla
Blogaukseni voisi kuulua näin:
Illalla, kun äiti peitti mua nukkumaan,
En aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan.
Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri,
Evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi.
Selvään kuului sodan pauhu rajan pinnassa.
Epävarmuus jäyti karjalaisten rinnassa.
Varttitunti lähtöaikaa meille silloin annettiin,
Naapurimme heinäkärriin kalliit nyytit kannettiin.
Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää,
Sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää.
Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut,
Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut.
Meitä vastaan marssi nuoret Suomen soturit,
Heitä johti lapsenkasvoiset nuo vänrikit.
Moni kulki silloin elämässään viime retkensä,
Päätä kohden vakaana, kuin aavistaisi hetkensä.
Tietyömiehet kysyivät, ett’ mikä matkan pää.
A, kuhan päästään perille, se silloin selviää.
Isäntä se jätti heille vielä porsaslaatikon.
Lisäsi: ”Vot, tässä leivän päälle särvintä viel’ on.”
Asemalla evakoita junaan lastattiin,
Virkamiesten kysymyksiin tarkkaan vastattiin.
Eräs äiti sanoi: ”Tässä on mun koko omaisuus,
Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus.”
Aamuyöllä pieni veli syntyi junassa,
Se oli ryppyinen ja vielä silmät ummessa.
Lotat toivat taivaanmannaa, kuumaa kauravelliä.
Tahtoivat he meitä poloisia vielä helliä.
Kolmen päivän päästä oltiin päätepaikassa,
Karjalainen kansa seisoi huutokaupassa.
Isännät kun evakoita sinne kyytiin mättivät,
Viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät.
Mekin mentiin siitä kunnantaloon asumaan,
Vuoden päästä päästiin omaan mökkiin muuttamaan.
Kirje tuli isältä: ”Mie pääsen pian siviiliin”,
Tulikin ja kirkon viereen sankarhautaan siunattiin.
Omaa peltotilkkuaan kun äiti äesti,
Niin uuden elon alkamista kiurut säesti.
Mie istuin pienen veljen kanssa siinä pellon laidalla,
Kerroin hälle, kuinka kaunis oli kerran Karjala.
… jos sen olisi kirjoittanut isoäitini omaa lapsuuttaan muistellessaan. Sota on meistä vain muutaman sukupolven päässä.
Olen isäni puolelta karjalainen. Minulle se tarkoitti lapsena lähinnä sukujuhlia, karjalaisia lauluja ja kansallispukuja — niin ja karjalanpiirakoita munavoilla. Nykyään olen huomannut, että kaveripiirissä tosi monen isovanhemmat ovat kotoisin Karjalasta — olen sattumoisin sukua sekä Hertan että Terhin kanssa!
Mummoni Taimin olen maininnut blogissani aikaisemminkin. Tänään omistan tekstini hänen muistolleen. Viis veisaan päivän töistä ja istun keittiössä kuuntelemassa kaikkia niitä lauluja, joita aina sukujuhlissa soitettiin. Niitä, jotka joskus kuulostivat lähinnä ankeilta virsiltä. Mutta kuinka kaunis onkaan Karjalan kunnailla? Rakastan sen melodiaa ja kun kuuntelee Evakon laulun sanoja (yllä) voi etäisesti ymmärtää, mitä isovanhempani perheineen sodan kynnyksellä kokivat.
Vaikka kuolema odottaa meitä kaikkia, olen silti hajalla. Vaikka mummoni oli yli 90-vuotias, yllätyin silti saadessani aamulla suruviestin. Olen toisaalta onnellinen: mummo on vihdoinkin päässyt takaisin Karjalan kunnaille. Aion tänään leipoa itkuni pellilliseen karjalanpiirakoita, ehkä se lohduttaa vähän.
Mummoni leipoi aina maailman parhaat karjalanpiirakat. Kaksi evakkomatkaa kokenut isoäitini taisi ja tiesi paljon sellaista, mistä en koskaan päässyt aivan selville vaikka olisin halunnut. Karjalanpiirakoiden reseptiäkään en koskaan saanut paperille kirjoitettuna, vaan koitin jotenkin omaksua, mitä ”näppituntuma” tarkoittaa.
Haluan julkaista uudelleen blogaukseni vuodelta 2008 paitsi muistutuksena itselleni siitä, että karjalanpiirakoita pitäisi leipoa paljon useammin, myös muistona ja kunnianosoituksena mummolleni, josta viime yönä aika jätti. Onneksi näimme ja juttelimme aika hiljattain.
***
Olen syönyt karjiksia pikkutytöstä saakka. Taimi-mummoni leipoi niitä isäni lapsuudenkodin isossa uunissa ja muistan elävästi, kuinka lapsena ajattelin karjalanpiirakoiden olevan parasta maailmassa. Aika lähelle ne pääsevät vielä tänäänkin. Parasta karjalanpiirakoissa on niiden rakenne: pehmeä, suussasulava sisus vs. kova, rapea kuori. Sanoisinko ihan hiukan eri meininki kuin kaupan vehnähöttöpaskoissa.
Vehnästä sen verran, että kyllä omaan reseptiinikin vehnää kuuluu, mutta itse taikinaan vain 1,5 dl. Lisäksi käytän vehnäjauhoa leivonta-alustan ja taikinan välissä, jotta taikina ei jämähdä alustaansa. Mummoni käyttää (muistaakseni) vehnää enemmän ja veikkaan, että osittain sen vuoksi hänen piirakkataikinaansa on helpompi käsitellä. Omani on hieman kovanlaista, mutta kuten kuvasta näkyy, kyllä siitä piirakoita aikaiseksi saa!
Karjalanpiirakoiden (n. 25 kpl) valmistuksessa tarvitset:
POHJA:
- 2-3 dl kylmää vettä
- 5 dl ruisjauhoja
- 1,5 dl vehnäjauhoja (koita saada käsiisi luomujauhoja!)
- ripaus suolaa
TÄYTE:
- 4 dl riisiä
- 3,5 dl kauramaitoa (Soijamaitokin saattaa sopia? En ole itse testannut.)
- 6 dl vettä
- 1 muna
- 2 rkl voita (ei mitään huijauslevitteitä vaan aitoa VOITA)
- Lisäksi noin 40 g voita valmiiden piirakoiden sivelyyn.
Keitä ensin riisipuuro. Sekoita muna joukkoon vasta, kun puuro on valmis! Alkuperäisessä reseptissä lukee 4 dl riisiä ja 4 dl vettä ja 3 dl maitoa. Tässä voi soveltaa kuinka haluaa, itse käytän aina kauramaitoa, sillä sen maku sopii leivontaan erinomaisesti enkä halua/voi käyttää lehmänmaitoa.
Kun riisipuuro on valmis (n. 30 min.) sekoita joukkoon siis muna ja aloita heti puuron levittäminen keittämisen aikana valmistamillesi piirakkapohjille. Voin ja suolan määrää puurossa voi tietenkin muutella oman maun mukaan. Itse lisään voin puuron sekaan keittämisen loppuvaiheessa.
Koska piirakkapohjat ovat erittäin rukiisia, kuivuu taikina helposti. Tässä kohtaa on kerrankin hyötyä muovipussista tai kelmusta. Kun olen vaivannut taikinan valmiiksi, laitan sen muovin sisälle odottamaan, ettei se kuivu. Sillä aikaa kun riisipuuro valmistuu, otan taikinasta pieniä nokareita kerrallaan (lopputaikinan pidän koko ajan muovissa) ja teen valmiiksi piirakkapohjia, jotta saan ne riisipuuron valmistuttua mahdollisimman pian uuniin.
Reseptini taikina riittää noin 2,5-3 pellilliseen piirakoita, itse teen aika isoja, sillä isoille saa laitettua enemmän munavoita! Uuni saa olla 200 asteinen ja piirakat noin 15-20 minuuttia paistumassa.
Paistamisen jälkeen piirakat sivellään sulalla voilla (ei margariinilla, vaan VOILLA) ja sen jälkeen jätän koko piirakkakeon vuokaan imeytymään, jotta voi tunkee itsensä piirakoiden jokaiseen rakoon!
Samalla kuuma riisipuurotäyte jäähtyy ja odotellessa voi valmistaa munavoita. En tosin tehnyt sitä tällä kerralla, mutta resepti on helppo: keitä munia, pilko kypsät munat pieneksi silpuksi, sekoita joukkoon Voimariinia (se on helpompi käsitellä levitteeksi kuin aito, kova voi) ja lisää suolaa. Avot!
Vaikka reseptini näyttää pitkältä, on karjalanpiirakoiden valmistaminen oikeasti tosi helppoa! Rypyttämisen oppii kun pari kertaa treenaa ja makuhan ON tärkein, joten ei sillä muodolla niin väliä ole.
***