Tsemppiterveiset maan alta
Eräs pomo kohteli minua työurani alkumetreillä epäreilusti. Tein tuotantoyhtiössä töitä kahdeksan kuukautta: työskentelin ensin harjoittelijana ja sen jälkeen tuotantopäällikkönä. Projektin päätteeksi minua paitsi nöyryytettiin työkavereiden edessä, jätettiin myös ilman työtodistusta. Olin näet työkiireiden keskellä unohtanut allekirjoittaa työsopimuksen — tai siis olin unohtanut pyytää työsopimusta. Kun sitten tuli työtodistuksen kirjoituksen aika totesi pomo, että ensin pitää allekirjoittaa se työsopimus, joka on unohtunut tehdä. Järkytys oli suuri, kun paperissa ei lukenutkaan toimenkuvani, vaan että työni oli liittynyt tuotantoon. Olisin paperin perusteella yhtä hyvin voinut olla kahvinkeittäjä kuin tuotantopäällikkö.
Pomolle oli sopinut hyvin se, että olin tehnyt töitä tuotantopäällikön tittelillä, sai katsokaas halvalla tyypin tekemään vaativia töitä. Tuskinpa olisin suostunut koordinoimaan koko tuotantoa jos olisin tiennyt, että saan kahvinkeittäjän työtodistuksen.
Tämä tuli mieleeni tänään, kun tapasin työkaverin vuosien takaa. Teimme projektissa töitä yhdessä. Tuo niljakas pomomme aiheutti minulle vuosien trauman tuotantoyhtiöissä työskentelemisestä ja ne sanansa, etten saa työsodistusta tekemästäni työstä, koska olen mm. ”niin nuori”, ne vaan tekivät railon sieluuni pitkäksi aikaa. Miten maailmassa voi joku olla näin epäreilu?
Osittain tästä ensin murtuneena ja myöhemmin vahvistuneena päätin, että minua ei yksikään keski-ikäinen pikkuhitler polje enää koskaan. Joskus Kuningaskuluttajassa ajattelin, että olisipa kiva tehdä juttu tästä ex-pomostani, mutta ehkä kosto ei ole oikea tapa käsitellä asiaa.
Halusin jakaa tämän kokemukseni inspiraationa teille, joilla on ällöttävä pomo tai joku muu elämässänne, joka teitä alistaa. Tiettyyn rajaan asti se vahvistaa ja tietyssä pisteessä pomolle voi sanoa heipat. Kyllä elämässä aina selviää!
Muistutuksen tästä— taas kerran — sain tänään uuden Kotoliving-lehden julkkareissa (jotka muuten olivat aivan ihanassa bunkkerissa Helsingin keskustassa, tästä lisää myöhemmin). Anu Harkki ja viisi muuta ovat perustaneet oman lehden, joka ei ole yhdenkään ison lehtitalon alaisuudessa. Tyypit ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki ottaneet muualta loparit ja lähteneet tekemään juuri sitä, mitä haluavat. Se vaatii hitosti työtä, mutta eipähän tarvitse pomppia muiden pillin mukaan. Juuri sitä rakastan freelancerin elämässä. Olen itse oma pomoni. Sinäkin olet. Muista se.
Tsemppiterveiset meiltä, joita muuten usein luullaan siskoiksi. Tai luultiin. Nykyään kun eräällä on räjähtänyt permis ja Harry Potter -lasit, ei kuvankaunista Anua voi sekoittaa muhun puolisokeinkaan ohikulkija.
Tsemppiä viikonloppuun!