Sinnikäs kassialma
Äidin 80-luvulla hankkima nahkalaukku on ehdoton lempparini. Se voittaa kaikki maailman Vuittonit ja Mulberryt mennentullen. Parasta on se, että se on tehty monista eri värisistä nahkapaloista, eli se sopii yhteen lähes minkä tahansa vaatteen kanssa. Täydellinen asuste.
Tunnustanpa nyt, että ostin helmikuussa ihan törkeän kalliiin laukun. Sellaisen joita Suomessa on vain yksi. Käytin sitä kolme kertaa ja palautin, koska nahan laatu oli surkea. Kassi imi väriä vanhasta vintagetakistani (joka ei todellakaan luovuta väriä) ihan hämmentävän paljon ja mustui parin käyttökerran jälkeen. Kauppias suhtautui asiaan todella nihkeästi. Hän jopa toi oman beigen MiuMiunsa näytille (se oli täysin kulahtanut) ja totesi: ”munkin laukku meni heti tämän näköiseksi, tämä on ihan normaalia”.
Totesin siihen, että itse en olisi hänen tapauksessaan suostunut käyttämään sen näköistä laukkua ja ihmettelin, ettei nainen itse ollut reklamoinut.
Kauppias ilmoitti vasta viime viikolla (parin kuukauden odottelun jälkeen), että saan rahani takaisin. Asiakkaalta vaaditaan kyllä ihmeen pitkää pinnaa ja sinnikkyyttä, että kaupassa saa oikeutta osakseen. Sainpahan kertaheitolla opetuksen, etten enää ikinä haikaile sen hintaluokan asioiden perään (vaikka kallis tietenkin voi olla ja usein onkin laadukasta, se ei ole itsestäänselvyys).
Muistakaa kaverit, että jos maksatte scheissesta, on asiakkaalla oikeus aina vaatia rahoja takaisin. Eri asia on se, onnistuuko se vai ei…